Pep Guardiola havaitsee Manchester Cityn ongelmat viimeisimpien pistemenetysten taustalla. City menetti kahden maalin johdon kotona Crystal Palacea vastaan ja jäi 2-2-tasalukemiin.

Palace sai ottelun lisäajalla rangaistuspotkun, josta Michael Olise tasoitti numerot. Ilman ykköspyssyään Erling Haalandia pelannut City laukoi ottelussa 19 kertaa. Palace puolestaan osui molemmilla kahdella maalia kohti suuntautuneella laukauksellaan.

City on onnistunut ottamaan viimeisestä viidestä Valioliiga-ottelustaan vain yhden voiton.

– Kyse ei ole huonosta tuurista. Tämä on ansaittua, Guardiola kommentoi lehdistölle.

– Te näitte ne kaikki meidän luomamme paikat verrattuna heidän tilanteisiinsa. Lukuunottamatta Chelsea-peliä, se on ollut samaa koko kauden. Me emme pysty ratkaisemaan pelejä.

– Joukkue pelasi hyvin, mutta annoimme heille lopussa rangaistuspotkun. Se oli vastaava, jonka annoimme Chelsealle. Emme ansainneet voittaa.

City matkustaa seuraavaksi Saudi-Arabiaan seurajoukkkueiden MM-turnaukseen. Joukkue kohtaa tiistaina välierässä japanilaisseura Urawa Red Diamonds.

Liverpool voi kasvattaa eron Cityyn 12 pisteeseen voittamalla kolme seuraavaa otteluaan.

LUE MYÖS!