Uskomaton paljastus! Erling Braut Håland oli jo siirtyä Man Unitediin – käsittämätön väärinymmärräys ajoi huippukaupan karille

Erling Braut Håland on tällä hetkellä yksi pelaajamarkkinoiden kuumimpia siirtokohteita.
Borussia Dortmundin tähtihyökkääjä on tehnyt häikäisevät 27 maalia 26 otteluun tällä kaudella ja herättänyt myös useiden Valioliiga-seurojen kiinnostuksen.
Norjalaissensaatio teki läpimurtonsa Red Bull Salzburgin riveissä, jonka jälkeen Dortmund toi hänet Saksan Bundesliigaan tammikuussa 2020.
Håland, 20, olisi kuitenkin voinut siirtyä Salzburgin sijaan Manchester Unitediin jo vuoden 2019 alussa.
Uskomaton väärinkäsitys manchesterilaisseuran ja pelaajan agentin välillä ajoi huippukaupan kuitenkin karille, paljastaa entinen pelaajatarkkailija Bryan King.
Solskjærin suosikki
King, joka työskenteli pelaajatarkkailijana esimerkiksi Evertonissa ja viidessä eri norjalaisseurassa, vakuuttui Hålandin potentiaalista jo useita vuosia sitten.
– Näin hänet ensi kertaa Norjan alle 15-vuotiaiden maajoukkuepelissä Ruotsin U15-joukkuetta vastaan. Heti avauspotkusta pallo pelattiin Hålandille, joka laukoi sen maalivahdin ylitse sisään kentän puolesta välistä, King kertoi Daily Mirrorille.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

– Olin yllättynyt, ettei yksikään englantilaisseura yrittänyt hankkia häntä jo siinä vaiheessa. Hän vaikutti perinteiseltä englantilaiselta keskushyökkääjältä, hyvin voimakkaalta.
– Vastustajalla tai iällä – oli hän sitten 16- tai 20-vuotias – ei ollut mitään väliä. Hän vain työnsi kaikki pois tieltään.
Kyseessä oli Ole Gunnar Solskjærin valmentama Molde, joka lopulta hankki nuoren Hålandin itselleen hyökkääjän kasvattiseura Brynestä ja auttoi valmistautumaan ammattilaiskenttiä varten.
Korvattuaan José Mourinhon Manchester Unitedin peräsimessä joulukuussa 2018, halusi norjalaisluotsi tuoda huippulupaavan Hålandin myös Old Traffordille.
Käsittämätön väärinymmärrys aikavyöhykkeiden välillä kaatoi kuitenkin siirron, josta United joutuisi maksamaan tänä päivänä jopa satoja miljoonia euroja enemmän.
Tunnin myöhässä
Kingin mukaan Manchester Unitedin edustajan oli määrä soittaa Hålandin silloiselle pelaaja-agentille Jim Solbakkenille kello yhdeksältä aamulla.
Osapuolet olivat jo päässeet sopuun 3 miljoonan punnan siirtokorvauksesta ja sen päälle maksettavista bonuksista.
Manchester United eli kuitenkin siinä uskossa, että puhelu oltiin sovittu aamuyhdeksäksi Ison-Britannian aikaa, eikä Norjan aikaa.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Kun Manchester Unitedista lopulta soitettiin, oli kello Norjassa jo kymmenen aamulla.
Siihen mennessä Molde oli jo suostunut kauppaamaan Hålandin 7,2 miljoonan punnan siirtosummalla itävaltalaiseen RB Salzburgiin.
– Tämä johtui yksinkertaisesti liian vähäisestä kommunikaatiosta – se oli kummallinen tilanne, josta ei voinut syyttää yksinään ketään, perusteli King.
[readmore from=Erling-Braut-Håland]
King suositteli Hålandia aikoinaan myös Evertonille, mutta merseysidelaisseura ei ottanut vinkistä vaaria.
Hänen mukaansa Håland, jonka uskotaan kiinnostavan etenkin Chelseaa, Manchester Cityä ja Unitedia, tulee maksamaan ensi kesänä ainakin 100 miljoonaa puntaa.
– Everton tulee olemaan myös hyvin pettynyt päätökseensä. Hålandin seuraavan seuran on nyt maksettava hänestä ainakin 100 miljoonaa puntaa, arvioi King.
LUE MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa