Jamie Carragherilta kovaa kritiikkiä Arsenalin ex-kapteenille – kehottaa seuraa myymään ”rasitteen”
Kuva: Getty Images
Valioliiga-legenda Jamie Carragher uskoo, että keskikenttäpelaaja Granit Xhaka hidastaa Arsenalin kehitystä.
Tasaisin väliajoin kritisoitu Xhaka, 29, nousi jälleen torstaina negatiivisiin otsikoihin, kun hänet ajettiin 24. minuutilla suihkuun liigacupin välierien ensimmäisessä osaottelussa Liverpoolia vastaan.
Xhaka yritti katkaista pitkän syötön, joka oli vapauttamassa Diogo Jotaa maalintekoon, mutta pallon sijasta Xhaka potkaisikin voimalla portugalilaishyökkääjää. Erotuomari Michael Oliver kaivoi taskustaan epäröimättä punaisen. Ottelu päättyi 0-0-tasapeliin.
Sveitsin maajoukkueen kapteeni pyysi pelin jälkeen sosiaalisessa mediassa ulosajoaan anteeksi. Xhakan vuosi on lähtenyt varsin kehnosti käyntiin, sillä hän on pelannut tammikuussa kaksi ottelua, joista ensimmäisessä hän aiheutti pilkun ja toisessa otti punaisen kortin.
Carragherin mukaan Arsenalin olisi jo korkea aika huolestua, koska hänen mielestään torstain tapauksessa ei ollut enää mitään uutta.
– Xhaka tekee, mitä Xhaka tekee, sanoi Carragher ottelun tauolla Sky Sportsin studiossa.
– Hän tekee täysin naurettavan rikkeen, kun Jotan on tehtävä vielä niin paljon [tehdäkseen maalin]. Tapa ja voima, joilla hän kaatoi hänet… Ei ole epäilystäkään, etteikö se olisi punainen kortti.
Pelin jälkeen Carragher jatkoi tapaus Xhakan parissa.
– Ulkopuolelta katsottuna, jokainen manageri peluuttaa häntä, joten hän on varmaankin hyvä hahmo, hyvä harjoittelija ja hyvä jätkä.
– Hän on myös hyvä pelaaja, olemme nähneet sen Sveitsin peleissä ja ajoittain Arsenalin paidassa. Mutta tämä on menossa siihen pisteeseen, että hän on rasite sen suhteen, mitä näimme tänä iltana.
– Puhuimme siitä, kuinka hyvin Arsenal pelasi Man Cityä vastaan, mutta sekin pilattiin, ja Xhaka oli taas mukana (aiheutti rangaistuspotkun).
– Sitä vain tapahtuu nyt liikaa. Hän ei ole nuori poika, jonka voi ajatella oppivan kokemuksen myötä. Hän on yksi heidän kokeneista pelaajistaan, ja se on yksi asia, joka estää Arsenalia ottamasta seuraavaa askelta.
– Olen niin vaikuttunut Mikel Artetasta, heidän nuorista pelaajistaan ja siitä, mitä he ovat osoittaneet tällä kaudella, mutta joukkueen kokeneet pelaajat ovat tällä hetkellä ne, jotka jättävät nuoret pelaajat pulaan. Yleensä se menee toisinpäin, ja se on valtava ongelma Arsenalille.
– Se ei tule koskaan muuttumaan. Puhumme kaverista, joka on pelannut ehkä 250 peliä Arsenalissa. Hän on pelaaja, josta heidän on luovuttava.
Xhaka on edustanut Arsenalia kesästä 2016 lähtien siirryttyään seuraan Borussia Mönchengladbachista 45 miljoonalla eurolla. Tähän mennessä Xhaka on pelannut Tykkimiehissä 233 ottelua.
Syyskuussa 2019 Arsenalin silloinen manageri Unai Emery nimitti Xhakan joukkueen uudeksi kapteeniksi, mutta nauha vietiin häneltä jo reilun kuukauden jälkeen. Hän sai kannattajien vihat niskaansa kävellessään vaihtoon ottelussa Crystal Palacea vastaa. Fanit buuasivat ja vihelsivät Xhakalle, joka vastasi kritiikkiin sarkastisilla eleillä ja haistattelemalla takaisin. Hän myös otti pelipaitansa pois ennen kuin marssi stadionin uumeniin.
LUE MYÖS:
- Granit Xhaka hölmöili, Arsenal sinnitteli – Liverpool puski päätä seinään liigacupin välierässä
- Arsenalin antisankari pyysi anteeksi punaista korttiaan – vuosi lähtenyt surkeasti käyntiin
- Liverpoolin hyökkäys ontui pahasti ilman ykköstähtiään – näin kommentoi Jürgen Klopp
- Mikel Arteta ylisti Arsenalin taisteluhenkeä – Liverpoolin ylivoima tuotti vain yhden vedon: ”Olen todella ylpeä”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester Citylle iso menetys ennen liigacupin finaalia
- Sunderland kaatoi Newcastlen Tyne-Wear Derbyssa
- Liigacupin finaalin tuomari ei saa viheltää Liverpoolin pelejä – taustalla yllättävä syy
- Fulhamin iso hyökkääjäkauppa kaatui – ”Emme päässeet sopuun”
- Toimittaja: Chelsea-luotsia uhkaa potkut
- Chelsean ja Strasbourgin fanit protestoivat yhdessä omistajia vastaan – ”Tämä voi olla mullistava hetki jalkapallon historiassa”
- Evangelos Marinakis on ”erittäin tervetullut” Tottenhamin stadionille viime kesän tapahtumista huolimatta
- Pep Guardiola: Man City on lähellä parastaan – ”Ei täydellinen, mutta hyvä”
- Gabriel: Arsenal on valmis ”isoon taisteluun” Man Cityä vastaan
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”