Kloppin positiivinen tapa katsoa asioita – puolustuksen virhe johtui oikeastaan sen loistavuudesta
Liverpoolin manageri Jürgen Klopp toistelee mielellään sitä, miten haluaa löytää kaikesta positiiviset puolet. Eilisestä Mestarien liigan voitosta niitä ei varsinaisesti tarvitse erikseen hakea, mutta saksalainen venytti hyviin puoliin keskittyvää persoonaansa silti.
Edin Džekon tekemää kavennusmaalia ottelun 81. minuutilla edelsi puolustuksen virhe – jonka Klopp katsoi johtuvan oikeastaan puolustuksen loistavasta kokonaissuorituksesta ottelussa.
– Dejan Lovren pelasi maailmanluokan ottelun, ja oli poikkeuksellisen hyvä. Hän arvioi yhden tilanteen väärin, ollen siinä liian ajoissa. Yleensä tämä ei ole ongelma jos toppari on sijoittunut oikein. Trent Alexander-Arnold, joka pelasi maailmanluokan pelin, ja oli poikkeuksellisen hyvä, ei ollut tilanteen tasalla, koska Dejan oli voittanut jokaisen aiemmista palloista.
[readmore from=Liverpool]
Oman puolustuksensa hyvyydestä johtuneen virheen lisäksi manageri toki antoi tunnustusta myös maalin tekijälle.
– Kun Džeko pääsee tällaiseen tilanteeseen, hän kyllä osaa tehdä maalin.
Lähde: Liverpool
Voita Weberin kaasugrilli – arvo 999€!
- Vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa Weberin kaasugrillin, jonka arvo on 999€!
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- L’Équipe: Crystal Palacen maalitykki herättänyt Napolin kiinnostuksen – neuvottelut käynnissä

- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Glen Kamaran Leeds on enää voiton päässä Valioliigasta
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”
- L’Équipe: Crystal Palacen maalitykki herättänyt Napolin kiinnostuksen – neuvottelut käynnissä
- Leicesterin päävalmentaja sai tarjouksen La Ligasta