”Heillä on nyt kolme vaihtoa ja yksi piste” – kiukkuinen Jürgen Klopp suolasi valmentajakollegansa hämmentävästi

Jürgen Kloppin pinna oli kireällä Liverpoolin menetettyä pisteitä vieraissa Brightonille. Liverpool pudotti lisäajalla pisteitä isäntien yllettyä tasapeliin viime hetken rangaistuspotkulla (lue lisää).
Klopp menetti ottelun jälkeisessä haastattelussa malttinsa ja kritiikkiä sinkoili moneen suuntaan.
Yllättävimpänä Liverpool-manageri hyökkäsi Sheffield Unitedia valmentavan Chris Wilderin kimppuun. Blades-luotsi on aiemmin herjannut Kloppia maailmanluokan politiikoksi.
Wilder oli myös yksi äänekkäimpiä kolmeen vaihtoon palaamista kannattaneista valmentajista.
– Wilder sanoo aina kuinka itsekäs minä olen. Minusta kaikki asiat ovat osoittaneet hänen olevan itsekäs, mutta se ei ole nyt tärkeää, Klopp arvosteli BT Sportille Des Kellyn haastattelussa.
– Heillä on nyt kolme vaihtoa ja yksi piste.
Nähtäväksi jää kuinka Wilder vastaa Kloppin sadatteluun. Englantilaisen valmentama Sheffield majailee tällä hetkellä Valioliigassa viimeisenä kerättyään yhdeksään ensimmäiseen otteluun vain yhden pisteen.
LUE MYÖS:
- ”Welbeck sanoi ettei se ollut rangaistuspotku” – Liverpool-kapteeni Jordan Henderson raivoissaan pistemenetykseen johtaneesta VAR-tuomiosta
- Huomasitko? Mohamed Salah raivostui joutuessaan vaihtoon – Jürgen Klopp kommentoi Liverpool-tähden vahvaa reaktiota
- Katso: Jürgen Klopp ajautui raivopäiseen sanasotaan toimittajan kanssa – tuore loukkaantuminen ja otteluruuhka saivat Liverpool-luotsin pois tolaltaan
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Saako Paul Pogba uuden mahdollisuuden? ”On epätoivoinen”
- Arsenalille lätkäistiin sakot – syynä pelaajien käytös
- Onko Manchester Unitedin valmentaminen liian iso pala Rúben Amorimille? ”Hän ei ymmärrä”
- Gary Neville kaatoi täyslaidallisen Rúben Amorimin niskaan: ”Rikotaan kaikkia sääntöjä”
- Michael Owen haukkui kolme Man Unitedin pelaajaa maanrakoon: ”Eivät tee mitään”
- GdS: AC Milan haluaa pitää João Félixin – toivoo Chelsean suostuvan uuteen lainaan
- Casemiro puhui tulevaisuudestaan: ”Haluaisin pelata sen loppuun…”
- Pep Guardiola: Manchester Cityllä yhden prosentin mahdollisuus päästä jatkoon Mestarien liigassa
- Jamie Carragher vastasi Ange Postecogloun väitteisiin: ”Jos totta puhutaan…”
- Gary Neville: Vain yksi Manchester Unitedin pelaaja mahtuisi Tottenhamin avaukseen
- Gary Neville: Vain yksi Manchester Unitedin pelaaja mahtuisi Tottenhamin avaukseen
- Rúben Amorimilla ei luottoa Manchester Unitedin nuoriin – näin valmentaja puolusti päätöstään tappiossa
- Ange Postecogloulta ei irtoa sympatiaa Rúben Amorimille – ”Tervetuloa minun maailmaani”
- Michael Owen haukkui kolme Man Unitedin pelaajaa maanrakoon: ”Eivät tee mitään”
- Arsenal-pelaaja hävisi oikeustaiston – jättimäiset verovelat
- Gary Neville kaatoi täyslaidallisen Rúben Amorimin niskaan: ”Rikotaan kaikkia sääntöjä”
- Casemiro puhui tulevaisuudestaan: ”Haluaisin pelata sen loppuun…”
- Onko Manchester Unitedin valmentaminen liian iso pala Rúben Amorimille? ”Hän ei ymmärrä”
- Liverpool-toppari otti kantaa siirtohuhuihin: ”Se on imartelevaa”
- Jamie Carragher vastasi Ange Postecogloun väitteisiin: ”Jos totta puhutaan…”