”Kukaan ei olisi osannut kuvitellakaan” – Antonio Conte tehnyt kovan tempun Tottenhamin managerina
Tottenham otti kotonaan 3-1-voiton Leicesteristä sunnuntaina. Antonio Conte ylisti joukkuettaan ja siinä sivussa myös omaa suoritustaan managerina, sillä Spurs kisaa yhä pääsystä ensi kaudeksi Mestarien liigan lohkovaiheeseen.
Conte nousi Tottenhamin peräsimeen viime marraskuussa, kun Nuno Espírito Santo sai potkut. Nunon aikana Spurs oli valahtanut sarjataulukossa sijalle yhdeksän. Sen jälkeen Spurs on kirinyt sijoja.
Sunnuntain voiton myötä piste-ero neljäntenä olevaan Arsenaliin on kaksi pistettä, kun molemmilla on jäljellä neljä ottelua.
– Oli elintärkeää saada kolme pistettä. Tunsimme paljon paineita, mutta sanoin pelaajilleni, että he nauttisivat tilanteesta, koska ansaitsemme nauttia sen jälkeen, kun olemme tehneet erinomaista työtä kuuden kuukauden ajan, Conte sanoi BBC:n mukaan.
Conten Spurs on kieltämättä ollut vahvassa vireessä. Spurs on hävinnyt vain kuusi peliä Valioliigassa Conten alaisuudessa, tasapelejä on tullut neljä ja voittoja peräti 14.
– Kukaan ei olisi osannut kuvitellakaan, kun saavuin marraskuussa, että olisimme yhä mukana taistelussa Mestarien liigan paikasta, mutta nämä pelaajat ansaitsevat olla mukana siinä taistelussa. Ei ole helppoa päästä Mestarien liigaan Englannista, Conte muistutti.
Tottenhamin sankari Leicesteriä vastaan oli kaksi maalia tehnyt ja yhden maalin syöttänyt Heung-min Son. Sonilla on nyt kasassa tältä kaudelta 19 maalia, joka oikeutta maalipörssissä toiseen sijaan. Liverpoolin Mohamed Salah on tehnyt 22 osumaa.
Sonia ei maalipörssin voitto motivoi, vaan pääsy Mestarien liigaan.
– Kultaisen kengän voittaminen ei ole tärkeää minulle. Maalien tekeminen on toki hyvä asia, mutta et voi tehdä niitä yksin. Siihen tarvitaan joukkuetta. Jos saan paikkoja, yritän tehdä maalin. Haluamme päästä ensi kaudeksi Mestarien liigaan ja haluan pelata Mestarien liigassa, Son linjasi ottelun jälkeen.
Voit katsoa alla olevalta videota koosteen Spursin sunnuntain voitosta.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- L’Équipe: Crystal Palacen maalitykki herättänyt Napolin kiinnostuksen – neuvottelut käynnissä
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Leicesterin päävalmentaja sai tarjouksen La Ligasta
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”
- Glen Kamaran Leeds on enää voiton päässä Valioliigasta
- Glen Kamaran Leeds on enää voiton päässä Valioliigasta
- Man City joutuu kauden ratkaisupeleihin ilman ykkösvahtiaan
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”
- Gary Neville: Tästä syystä Manchester Unitedin pitäisi luottaa Erik ten Hagiin
- Graeme Souness latasi suorat sanat Manchester Unitedin pelaajista: ”En voisi nousta sängystäni, jos minua syytettäisiin tuollaisesta”
- Chelsea saa bonusmaksun Real Madridin finaalipaikasta – kiitos Eden Hazardin
- Valioliiga-seurat äänestävät VAR:n poistamisesta ensi kuussa
- Mikel Arteta uskoo edelleen Valioliigan mestaruuteen: ”Jalkapallo on opettanut minulle sen”
- Liverpoolin apuvalmentaja sai uuden pestin huippuseurasta
- Manchester Unitedin huippulupaukset ratkaisijoina – Chelsea nousi kuudenneksi