Manchester Unitedin tähtipelaajat Cristiano Ronaldo ja Bruno Fernandes nousivat viikon alussa otsikoihin, kun portugalilaiskaksikon kylmäävä kohtaaminen tallentui TV-kameroihin Portugalin pukuhuoneessa MM-kisojen alla.

Ronaldo oli juuri tehnyt Piers Morganin kuohuttaneessa haastattelussa kovia syytöksiä muun muassa Manchester Unitedia, päävalmentaja Erik ten Hagia ja pelaajalegenda Wayne Rooneya kohtaan.

Kommenttien myötä tehtiin nopeita johtopäätöksiä siitä, ettei Ronaldo pelaisi enää MM-kisojen jälkeen Manchester Unitedin paidassa.

Vaikea tilanne välittyi myös kameroihin, kun Unitedin kapteeni Bruno Fernandes käveli Portugalin koppiin. Ronaldo oli halukas kättelemään, johon Fernandes lopulta myös suostui. Moni päätteli miesten ilmeistä, ettei kaikki kuitenkaan olisi kohdallaan.

Fernandes on kuitenkin antanut tiukan väitteen siitä, että klippi olisi harhaanjohtava. Hänen mukaansa äänellinen video tapahtumasta todistaa, että he jakoivat kohtaamisensa yhteydessä vitsin.

– Tämä on maajoukkue ja Manchester United on minun keskittymiseni MM-kisojen jälkeen, 18. joulukuuta, koska silloin on finaali, Fernandes lisäsi Sky Sportsin haastattelussa.

– Minulla ei ole mitään ongelmaa kenenkään kanssa. Teen työni. Sinun täytyy hallita itseäsi, antaa parhaasi ja se on siinä.

Artikkeli jatkuu videoupotuksen jälkeen.

Sky Sports Premier League

@SkySportsPL
Bruno Fernandes says he has 'no problem' with Cristiano Ronaldo and explains the apparent 'frosty' reception he gave his teammate earlier in the week 🔊

LUE MYÖS: Cristiano Ronaldolta suorat sanat nuorille pelaajille ja entisille joukkuetovereilleen: ”Minusta se on outoa”

Fernandes tarkensi myös, ettei ole edes lukenut Ronaldon tuoretta haastattelua.

– En lukenut [mitään] haastattelua, joten ei se haittaa minua, Fernandes naurahti.

– Kuten sanoin aiemmin, keskittymiseni on maajoukkueessa. Pelaajalla ei ole mahdollisuutta pelata MM-kisoissa monta kertaa – Cristiano teki todella hyvin pelatessaan viisi kertaa, tämä on hänen viides kertansa – joten kaikki ovat valmiita siihen ja haluavat antaa parhaansa joukkueen puolesta.

– Eräs valmentaja sanoi joskus viisaasti, että joukkueen ainoa pelaaja jota voit kontrolloida olet sinä itse.

LUE LISÄÄ!