Virallista: Everton teki valituksen jättirangaistuksestaan
Everton on tehnyt virallisen valituksen saamastaan kymmenen pisteen vähennyksestä.
Toffeesia rangaistiin viime kuussa Valioliigan historian suurimmalla urheilullisella sanktiolla, koska seuran katsottiin rikkoneen sarjan taloussääntöjä.
Evertonin tappiot olivat 2021-22 päättyneellä kolmen vuoden ajanjaksolla 124,5 miljoonaa puntaa, kun suurin sallittu määrä on 105 miljoonaa puntaa.
Seura myönsi, että se on rikkonut taloussääntöjä, mutta Everton katsoi ylittäneensä rajan vain 7,9 miljoonalla punnalla. Goodison Parkin isännät perustelivat, että koronaviruspandemian vaikutukset ja kallis stadionprojekti tulisi laskea lieventäviksi tekijöiksi.
Päätöksen rangaistuksesta teki riippumaton komissio.
Pistevähennys pudotti Evertonin Valioliigan 14. sijalta viimeistä edelliseksi. Kirjoitushetkellä Everton on jumbosijan yläpuolella ainoastaan maalieronsa ansiosta.
Everton on ilmoittanut taistelevansa ”täysin suhteettomaksi ja epäoikeudenmukaiseksi” kuvailemaansa rangaistusta vastaan, ja se on nyt jättänyt virallisesti valituksensa.
LUE MYÖS:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle

- Manchester Unitedin penkinlämmittäjän siirto lähestyy, vai lähestyykö?
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”