Nottingham Forestissa jokainen päivä on kuin vuoristorata-ajelu. Toistaiseksi joukkue on säilynyt Valioliigassa. Säilyykö tämän kauden jälkeen?

Viime kausi

Ei se ainakaan tylsää ollut.

Nottingham Forest lähti viime kauteen kovin odotuksin, kun edellinen sesonki oli nappionnistuminen. Forest oli lunastanut europelipaikan sijoituttuaan peräti seitsemänneksi Nuno Espírito Santon alaisuudessa.

Nuno kuitenkin ajautui kesällä riitoihin omistaja Evangelos Marinakisin ja pelaajarekrytoinneista vastanneen Edu Gasparin kanssa. Hyvä edelliskausi oli tässä kohtaa muisto vain, ja Nuno lähti Forestin peräsimestä vain kolmen pelin jälkeen. Plakkarissa oli neljä pistettä.

Tästä alkoi ruletti, jolle voi jälkiviisaana vain pudistella päätään. Forest palkkasi Nunon tilalle Ange Postecogloun, joka toimi pestissä vain päälle kuukauden. Ex-Spurs-luotsi ei saanut ohjastettua joukkuetta yhteenkään liigavoittoon kahdeksassa pelissä.

Forest ajautui säilymistaisteluun. Postecogloun seuraaja Sean Dyche sai hieman enemmän aikaa, mutta hänkin sai kenkää pelastustalkoista ennen aikojaan alle neljän kuukauden jälkeen.

Wolvesista tuttu, Wanderersin edelliskaudella kuiville hilannut Vítor Pereira tuli Dychen tilalle helmikuussa ja onnistui raahaamaan Forestin viivan yläpuolelle. Pereiran piti jatkaa alkavallakin kaudella, mutta näin ei – tietenkään – käynyt, vaikka Forest pääsi Eurooppa-liigassa välieriin asti häviten siellä Aston Villalle.

Tähtipelaaja Morgan Gibbs-White iski Valioliigassa viime kaudella 15 maalia ja oli odotetusti Forestin kenties paras yksittäinen pelaaja. Toinen valopilkku muuten harmaassa kaudessa oli keskikentän pohjapelaaja Elliot Anderson, joka sai hyvän lopun kaudelleen Englannin MM-pronssiryhmässä avauksen miehenä.

Pelaajasiirrot

Siirtomarkkinoilla ovi on käynyt. Joukkue ei ole erityisemmin vahvistunut, pikemminkin päinvastoin.

Lähteneet

Elliot Anderson, Nottingham Forest -> Manchester City, hinta 135,6 miljoonaa euroa

Parin viime kauden aikana läpimurron tehnyt keskikentän pohjapelaaja sai brittipelaajien ennätyssiirron Valioliigan sisällä, kunnes tuli Morgan Rogersin Chelsea-siirron kiilaamaksi. Anderson on valtava menetys Nottinghamille, eikä ole helposti korvattavissa. Anderson kuului Thomas Tuchelin avainpelaajiin myös kesän MM-kisoissa.

David Carmo, Nottingham Forest -> Olympiakos, 9 miljoonaa euroa

Toppari pelasi viime kauden lainalla La Ligassa ja siirtyi nyt Kreikkaan. Kelpo myynti, sillä Forestilla ei ollut miehelle käyttöä.

Stefan Ortega, Nottingham Forest -> Olympiakos, ilmaissiirto

Tuotiin hätäapuna joukkueeseen viime talvena, kun kakkosvahti John Victor loukkaantui. Sai vastuuta Eurooppa-liigassa ja nyt ura jatkuu Kreikassa.

Angus Gunn, Nottingham Forest -> San Jose Earthquakes, ilmaissiirto

Aivan ylijäämätavaraa maalivahtiosastolla. Lähti Yhdysvaltoihin.

Jota Silva, Nottingham Forest -> Olympiakos, laina

Forest osti laitahyökkääjän pari vuotta takaperin. Viime kausi vierähti Besiktasissa. Vastuuta (673 minuuttia) tuli onnettoman vähän, mutta siihen nähden tehoja (5+1) tuli hyvin. Tuttu osoite tälläkin miehellä alkavalla kaudella.

Willy Boly, Nottingham Forest -> ilman seuraa

35-vuotias toppari seurasi pelit viime kaudella vuorotellen penkiltä, katsomosta ja sairastuvalta. Sopimusta ei jatkettu.

Lorenzo Lucca, Nottingham Forest -> Napoli, laina päättyi

Yli kaksimetrinen keskushyökkääjä lainattiin kevääksi Forestiin. Joku voisi kysyä, miksi ihmeessä. Pelasi yhdeksässä ottelussa yhteensä sellaiset 360 minuuttia.

Saapuneet

Ousmane Diomande, Sporting -> Nottingham Forest, 40 miljoonaa euroa

Diomande on 190-senttinen ja 22-vuotias toppari. On suhteellisen nopea, erittäin vahva kamppailija ja saa vielä syötötkin aika hyvin omille. Kovan tason paketti siis. Noussee suoraan avaukseen.

Gustavo Sá, Famalicão -> Nottingham Forest, 20 miljoonaa euroa

21-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja, joka nuoresta iästä huolimatta nousi jo Famalicãon kapteeniksi ja jolla riittää potentiaalia. Pelaa tämän kauden lainalla Olympiakosissa.

Xaver Schlager, RB Leipzig -> Nottingham Forest, ilmaissiirto

Itävallan maajoukkuepelaaja edusti maataan kesän MM-kisoissa. Schlager on tuttu mies päävalmentaja Oliver Glasnerille Wolfsburgin-ajoilta. Keskikentän keskustassa pelaavalla Schlagerilla on rooli Andersonin jättämän aukon täyttämisessä, mutta yksin hän ei siihen pysty. Tehtävä on iso.

Arnaud Kalimuendo, Eintracht Frankfurt -> Nottingham Forest, palasi lainalta

Epäonnistunut hankinta vuoden takaa. Forest maksoi hyökkääjästä 30 miljoonaa euroa, mutta Kalimuendo ei syksyllä mahtunut pelaamaan kuin jämäminuutteja. Teki keväällä Bundesliigassa lainalla kuusi maalia 19 ottelussa.

Tyler Bindon, Sheffield United -> Nottingham Forest, palasi lainalta

21-vuotias toppari hankittiin Forestiin puolitoista vuotta sitten, mutta Forestissa hän ei ole vielä peliäkään pelannut. Viime kauden lainalla sai vyölleen 25 peliä Mestaruussarjassa.

Omar Richards, Rio Ave -> Nottingham Forest, palasi lainalta

Vasemman pakin tähti on pahasti laskussa. Viime kausi meni lainalla Portugalissa eikä Rio Avenkaan tasoisessa joukkueessa saanut vastuuta. Ei tulevaisuutta Forestissa.

  • Katso kaikki Valioliigan kesän siirrot tästä.

Valmennus ja pelitapa

  • Päävalmentaja: Oliver Glasner
Oliver Glasner. Kuva: AOP

Nottingham Forest nimitti Oliver Glasnerin uudeksi päävalmentajakseen viime kauden jälkeen.

Marinakisin noustua seuran enemmistöomistajaksi toukokuussa 2017 Forestin päävalmentajien pesti on jäänyt keskimäärin reilusti alle vuoden mittaiseksi.

Glasner on jo viides päävalmentaja, jonka seura on nimittänyt alle vuoden sisään.

Itävaltalaisluotsi nousi valmentajien eliittiin johdattamalla Eintracht Frankfurtin seuran ensimmäiseen europokaalivoittoon 42 vuoteen kaudella 2021–22.

Frankfurtin jälkeen Glasner siirtyi Crystal Palaceen, jonka kanssa hän voitti FA Cupin viime vuoden toukokuussa. Cup-voitto oli lontoolaisseuralle käytännössä sen historian ensimmäinen merkittävä pokaali.

Viime tammikuussa Glasner kertoi kuitenkin kaipaavansa jälleen uutta haastetta.

Vaikka Glasner on saavuttanut menestystä lähes jokaisessa seurassaan, hänen valmennuspestinsä ovat yleensä jääneet melko lyhyiksi. Seuraava haaste odottaa nyt hieman yllättäenkin Forestissa.

Mitä Glasnerilta voidaan odottaa Forestin peräsimessä?

Glasnerilla on selkeä pelillinen identiteetti.

Itävaltalainen suosii pallollisessa vaiheessa kolmen topparin linjaa. Crystal Palacessa hän peluutti joukkuettaan esimerkiksi 3–4–2–1-muodossa.

Puolustettaessa Glasner haluaa lähtökohtaisesti joukkueensa vetäytyvän viiden puolustajan linjaan. Pelitapa perustuu siihen, että joukkue käytännössä hyväksyy vastustajan pallonhallinnan ja pyrkii iskemään nopeasti vastaan riistojen jälkeen.

Glasnerin systeemissä wingbackit ovat isossa roolissa. Forestista löytyy itävaltalaisen onneksi rooliin sopivia pelaajia, kuten Ola Aina ja Neco Williams.

Joukkueen kannalta tilanne näyttää hyvältä, sillä Glasner saa käyttöönsä myös muille pelipaikoille laadukkaita ja entuudestaan tuttuja pelaajia.

Seura hankki kesällä muun muassa Glasnerille Frankfurt-ajoilta tutut Daichi Kamadan ja Xaver Schlagerin, jotka kuuluivat hänen tärkeimpiin luottopelaajiinsa Frankfurtin voittaessa Eurooppa-liigan.

Forestin omistaja Marinakis on saanut vuosien varrella paljon kritiikkiä ratkaisuistaan. Kesän hankinnat osoittavat kuitenkin, että kreikkalaisomistaja on pystynyt jälleen tukemaan uutta päävalmentajaansa siirtomarkkinoilla.

Glasner on myös urallaan osoittanut, että saadessaan tarvitsemansa tuen ja oikeanlaiset työkalut, hänen joukkueensa pystyvät niittämään menestystä.

Seuraa heitä

Työrauhaa?

Kuten todettua, Nottinghamin päävalmentajan paikka on ollut viime aikoina tuulinen kuin Watfordissa konsanaan. Marinakis on vaihtanut luotsia yhtä usein kuin sukkia.

Onkohan Glasner sopiva mies tehtävään? Viime kauteen peilaten ei ole huono veikkaus, jos arvaa, ettei tämäkään päävalmentaja kokonaista kautta näe.

Glasner ajautui Crystal Palacessa julkiseen riitaan seurajohdon kanssa viime sesongilla. Valmentaja kritisoi organisaation kulttuuria ja totesi, ettei ole saanut haluamaansa. Hän kertoi avoimesti, että on valmis lähtemään jo kesken kauden, mutta jatkoi vastentahtoisesti loppuun.

Lähtökohdat Nottinghamissa ovat sellaiset, että sukset menevät ristiin ennemmin tai myöhemmin, jos ja kun valmentaja uskaltaa vaatia pomoilta jotain. Ja jos tulokset ovat huonoja, Marinakis ei pelkää painaa liipaisinta.

Tavoite

Kannattaa seurata organisaation ympärillä pyörivää keskustelua. Voi olla, että seurajohdon ja kannattajien odotukset ovat ylimitoitettuja siitäkin huolimatta, että joukkue taisteli viime kauden lähinnä putoamista vastaan.

Nottinghamin paikallislehden kyselyssä iso osa vastaajista eli seuran kannattajista ilmoitti odottavansa Glasnerin Forestilta europelipaikoista taistelemista.

Forest toki oli Nunon nappikauden jälkeen Eurooppa-liigassa viime sesongilla, mutta onko tämänhetkisellä materiaalilla kykeneväisyyttä nousemaan Valioliigan sarjataulukossa, varsinkin, kun valmennus aloittaa nollista?

Voi olla, että odotukset ja ajatukset menevät täysin ristiin. Pelaajistosta Ola Aina ehti jo mainita, että Nottingham tavoittelee paikkaa Mestarien liigaan.

Jos kausi lähtee huonosti käyntiin, ymmärretäänkö seurassa hillitä puheita ja asettaa hieman maltillisempia tavoitteita? Kenties sarjapaikan pitäminen, vakaampi kausi ja turvallinen sijoitus keskikastissa olisi tähän väliin aivan sopiva tavoite ja suoritus.

Hankinnat

Marinakisilla on resursseja, mutta Nottingham on edelleen seura, josta kirkkaimmat tähdet lähtevät lopulta isompiin ympyröihin, kuten kävi Andersonin kohdalla.

Lähtijöitä on pystyttävä paikkaamaan fiksusti eikä pelaajamarkkinoilla saa näkyä samanlaista tempoilua kuin valmentajien kanssa. Muuten Forest löytää itsensä vaikeuksista.

Viime kaudella tammikuun siirtoikkunassa Nottingham ei tehnyt mitään ihmeellistä, mutta ehkä se voisi tilanteen mukaan reagoida ensi talvena, jos sarjatilanne sitä edellyttää. Tämä osoittaisi tukea Glasnerille sen sijaan, että valmentajaa lähdettäisiin heti paineistamaan, jos on vaikeampi jakso.

Joukkue

Maalivahdit

Matz Sels on ykkösvahti ja John Victor tuuraa.

Puolustus

Tässä vaiheessa kesää kokoonpanosta löytyy melkoinen määrä puolustajia: seitsemän topparia, kolme oikeaa pakkia ja kolme vasenta.

Serbitoppari Nikola Milenkovic on puolustuksen johtohahmo. Paikasta hänen vierellään taistelevat Murillo ja uusi hankinta Ousmane Diomande. Morato ja Jair Cunha tulevat nokkimisjärjestyksessä seuraavina.

Vasemmalla laidalla Neco Williams on ykkösvalinta ja Luca Netz tuuraa. Avauksen oikea pakki on puolestaan Ola Aina. Nicolò Savona tarjoaa tarvittaessa Ainalle huilia.

Keskikenttä

Anderson on nyt poissa ja siinä on iso aukko paikattavaksi. On odotettavissa, että uusi hankinta Xaver Schlager isketään heti avaukseen. Hän saanee rinnalleen Ibrahim Sangarén. Ylemmällä oksalla avauksen mies on selkeästi Morgan Gibbs-White, jolla on alla huippukausi.

Nicolás Domínguez ja Douglas Luiz voivat tuurata keskikentän pohjalla ja keskustassa, Domínguez myös laidoilla. Ryan Yates ja James McAtee saanevat joitain pelejä keskikentällä, McAtee hyökkäävässä roolissa.

Hyökkäys

Vasemmalla laidalla ykkösvaihtoehto on Callum Hudson-Odoi. Oikean laidan vastine on Omari Hutchinson. Molemmilla laidoilla ykköstuuraajana toimii Dan Ndoye. Myös Dilane Bakwa saanee jonkin verran vastuuta.

Keskushyökkääjänä selkeä ykkönen on Igor Jesus. Chris Wood tulee kakkosena ja Taiwo Awoniyi kolmantena vaihtoehtona.

Ihanneavaus

Arvio sijoituksesta

Sija: 14

Nottingham Forestissa ei tunneta sanoja rauha tai tasapaino. Meno on jatkuvasti kuin hullunmyllyssä. Jos muuten sujuu liian hyvin, omistusportaan on jostain kumman syystä sekoitettava pakkaa jollain järjettömyydellä.

Nyt on – taas – uusi päävalmentaja, minkä lisäksi joukkueen tärkein yksittäinen pelaaja on myyty pois. Se oli sinänsä järkevä myynti, koska rahaa tuli mieletön määrä sisään. Mutta silti, joukkue ei ole erityisemmin paremmissa lähtöasemissa kauteen kuin vuosi sitten.

Viime kaudella Forest säilytti sarjapaikkansa viiden pisteen erolla. Pisteodottamataulukossa se oli käytännössä samoissa kuin viimeinen putoaja.

Huonoimmillaan Forest putoaa. Todennäköisemmin se kuitenkin selviää tästäkin kaudesta ihan vain siksi, että sarjassa on tarpeeksi monta vielä huonommassa jamassa olevaa joukkuetta.

Väinö Helenius, Jaakko Perttilä

LUE MYÖS: