Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Leeds: Koko ajan ylöspäin
Leeds on virkistävä joukkue tämän hetken Valioliigassa. Muuntautumiskykyä riittää ja samalla joukkueen kehittämisessä on – ainakin juuri nyt – tietynlainen rauha.
- Viime kausi
- Pelaajasiirrot
- Valmennus ja pelitapa
- Seuraa heitä
- Joukkue
- Ihanneavaus
- Arvio sijoituksesta
- Otteluohjelma
Viime kausi
Valioliigaan on vaikeaa nousta, mutta ehkäpä vielä vaikeampaa on pysyä siellä. Toissa kaudella Leeds voitti Mestaruussarjan näytöstyyliin, kulutti seuraavana kesällä siirtomarkkinoilla runsaasti rahaa ja onnistui pitämään paikkansa Valioliigassa.
Daniel Farke on tehnyt päävalmentajana huikeaa työtä. Takana on nyt kolme kautta Leedsissä. Sijoituksina Mestaruussarjan kolmas sija, Mestaruussarjan voitto ja Valioliigan 14. sija.
Viime kaudella syksy oli odotetun vaikea uudenlaisessa tempossa. Joulukuun alussa joukkue oli hävinnyt paljon ja majaili putoajan paikalla. Pikkuhiljaa kelkka kuitenkin kääntyi. Siinä missä ensimmäisen 13 kierroksen aikana Leeds hävisi peräti kahdeksan kertaa, koko loppukauden aikana joukkue hävisi vain viidesti. Sarjasijoitus koheni pykälä pykälältä 18. sijalta 14:nneksi.
Kaiken lisäksi Leeds pärjäsi myös FA Cupissa. Joukkue pääsi peräti välieriin saakka, kunnes taipui Chelsealle. Liigacupissa Leeds lähti lauluun heti avauspelissään.
Pelaajasiirrot
Viime vuonna hankittiin hirveä määrä pelaajia. Nyt on keskitytty tekemään täsmäiskuja ja hankkimaan laatua. Lähtijät on onnistuttu paikkaamaan.
Lähteneet
Pascal Struijk, Leeds -> Brighton, 23,2 miljoonaa euroa
Toistaiseksi ainoa selkeä menetys siirtoikkunassa. Brighton on nokkimisjärjestyksessä Leedsin yläpuolella. Brighton tarvitsi topparin ja Leeds ”joutui” myymään. Toisaalta Struijkillekin Leeds on jo hankkinut korvaajan.
Isaac Schmidt, Leeds -> Young Boys, 1,3 miljoonaa euroa
Nopea laitapakki pelasi viime kauden lainalla Saksassa. Leeds ei nähnyt miehelle käyttöä ja myi tämän Sveitsiin.
Jack Harrison, Leeds -> New England, miljoona euroa
Osoittautui ylijäämäpelaajaksi Leedsissä. Laitahyökkääjä jatkaa uraansa Yhdysvalloissa.
Illan Meslier, Leeds -> Arsenal, ilmaissiirto
Putosi jo ihan katsomomaalivahdiksi, joten ei mitään käyttöä Leedsissä. Arsenal saa miehestä ringinleventäjän.
Maximilian Wöber, Leeds -> Schalke, ilmaissiirto
Oli viime kaudella samaisessa Werder Bremenissä lainalla kuin Isaac Schmidt. Kaksinkamppailuvoimainen toppari lähti vapaana agenttina Schalkeen.
Karl Darlow, Leeds -> Manchester United, ilmaissiirto
Pelasi vielä viime kaudella Leedsin maalilla eniten otteluita. Nyt on aika kuitenkin ajanut miehestä ohi. Darlow jatkaa uraansa Man Unitedin ringin leventäjänä ja Leeds lähtee kauteen nuoremmalla maalivahtitandemilla.
Facundo Buonanotte, Leeds -> Brighton, laina päättyi
Pelasi viime kaudella Valioliigassa kokonaiset 36 minuuttia. Ei tule ikävä.
Saapuneet
James Trafford, Manchester City -> Leeds, 46,7 miljoonaa euroa
Leedsin valinta uudeksi ykkösmaalivahdiksi on James Trafford. Maalivahdiksi hinta oli tuhti, mutta 22-vuotiaalla on vielä pitkä ura edessään. Voi kehittyä kelpo veräjänvartijaksi.
Tarik Muharemovic, Sassuolo -> Leeds, 37 miljoonaa euroa
Tässä on puolestaan korvaaja Struijkille. Muharemovic on muutaman sentin lyhyempi (187 cm), mutta nuorempi (22-vuotias). Vahvuudet ennen kaikkea perinteisessä topparipelaamisessa.
Harry Wilson, Fulham -> Leeds, ilmaissiirto
Erinomainen haku. Oli viime kaudella Fulhamin ykkönen maaleissa ja maalisyötöissä. Tuo kelpo lisän Leedsin oikean laidan hyökkäämiseen.
Joe Gelhardt, Hull -> Leeds, palasi lainalta
Leeds ei nähnyt viime kaudella Gelhardtille käyttöä, mutta ehkäpä nyt näkee. 24-vuotias keskushyökkääjä kun pelasi erinomaisen kauden Mestaruussarjassa.
Largie Ramazani, Valencia -> Leeds, palasi lainalta
Mielenkiintoinen kaveri. Pelasi Valencian riveissä La Ligassa vain 1226 minuuttia, mutta iski silti kuusi maalia ja oli joukkueen sisäisen maalipörssin kakkonen. Erittäin pienikokoinen ja nopea laitakiituri voisi olla täsmäase, jos jää Leedsin vahvuuteen.
Mateo Joseph, Mallorca -> Leeds, palasi lainalta
Sai kohtuullisesti vastuuta La Ligassa. Iski tehot 2+3. On vasta 22-vuotias, joten sopivassa ympäristössä voisi vielä kehittyä. Leedsissä voi olla vaikeaa saada vastuuta. On joka tapauksessa polvivamman vuoksi sivussa helmikuuhun saakka.
- Katso kaikki Valioliigan kesän siirrot tästä.
Valmennus ja pelitapa
- Päävalmentaja: Daniel Farke

Daniel Farke on saanut rauhassa kehittää prosessiaan Leedsissä. Rauhan hän on toisaalta ansainnut erinomaisilla tuloksilla. Ei ole lainkaan itsestäänselvää, että kolme ensimmäistä ja samalla peräkkäistä kautta tuottavat tällaisia tuloksia: Mestaruussarjan kolmas, Mestaruussarjan voitto, Valioliigan 14:s.
Moni muistaa Farken Teemu Pukin Norwichista. Tuolloin pelaaminen oli vielä hiukan naiivia. Haluttiin hallita palloa Valioliigassa, vaikka vastustajat olivat materiaaliltaan selvästi parempia.
Nyt Farke on löytänyt tasapainoisemman lähestymiskulman. Ei pallonhallinta ole mihinkään kadonnut, mutta nyt haetaan myös pragmaattisemmin tulosta.
Farken joukkue vetäytyy keskimatalaan blokkiin ja houkuttelee vastustajaa nostamaan pakkaansa. Riisto pyritään tekemään keskialueella ja sen jälkeen mennään kovaa. Voisi ehkä sanoa, että pallonhallintaa on muutettu horisontaalisesta vertikaalisempaan suuntaan.
Leeds hyökkää vahvasti kaikkia kolmea kaistaa käyttäen, joskin laidat painottuvat. Maalintekoa varten pallo pyritään kuitenkin poikkeuksetta toimittamaan keskikaistalle eli parhaaseen sektoriin.
Muodon osalta Farkella ei ole mitään kiveen hakattua. Viime kaudella nähtiin usein kolmen topparin linja mutta toisaalta myös topparikaksikko. Useimmin käytetyt muodot olivat 3-5-2 ja 4-3-3, joita molempia käytettiin 12 kertaa. On melko odotettavaa, että tulevallakin kaudella muoto vaihtelee vastustajasta, tuloksista ja käytössä olevista pelaajista riippuen.
Jos jotain pitää arvella, Farke aloittanee kuitenkin kauden kolmen topparin linjalla, siihen suuntaan kauden loppua kohti kuitenkin vahvasti mentiin. Vastustajasta riippuen numerot voivat olla 3-5-2 tai 3-4-2-1.
Molemmissa muodoissa on kolme topparia, wingbackit ja vähintään kaksi keskikentän keskustan pelaajaa. Ero on siinä, että 3-4-2-1:ssä saadaan paremmin miehitettyä kaikki viisi kaistaa. Toiseksi ylimmän oksan pelaajat kun ovat välikaistoilla ja wingbackit juoksevat laitakaistoilla.
Seuraa heitä
Ajautuuko Farke vanhoihin ongelmiin?
Farke on hyökkäävän jalkapallon ystävä. Hän haluaa joukkueensa pitävän palloa, riistävän sen menetyksen jälkeen nopeasti takaisin itselleen ja tekevän mahdollisimman paljon maaleja. Viime kaudella vaihdos 4-3-3:sta 3-4-2-1:een ja hiukan pragmaattisempaan lähestymistapaan toimi. Samalla koko ajan tuoksahtaa hiukan siltä, että Farke pyrkii pääsemään jatkuvasti kiinni hyökkäävämpään peliin. Ettei vain lähdetä oikomaan mutkissa?
Anton Stach
Todella isossa roolissa keskikentällä. Taklaa, katkoo syöttöjä, keskittää, luo maalipaikkoja ja laukoo itse. On kerta kaikkiaan joka puolella. 27-vuotias 194-senttinen saksalainen ostettiin vuosi sitten 20 miljoonalla eurolla. On osoittautunut erinomaiseksi hankinnaksi.
Dominic Calvert-Lewin
Paukutti viime kaudella 14 sarjamaalia. Voitti keskimäärin peräti 3,7 pääpalloa ottelua kohden – selvästi suurin lukema Leedsin pelaajista. Laukoo myös eniten. On oltava jatkuvasti keskittyneenä, sillä ei osallistu juurikaan syöttöpeliin. Calvert-Lewin syötti viime kaudella keskimäärin vain 13,5 syöttöä per peli.
Joukkue
Maalivahdit
James Trafford on uusi ykkösmaalivahti. Lucas Perri ottaa ohjat, jos ei Traffordilla koppi tartu.
Puolustus
Uusi hankinta Tarik Muharemovic noussee heti avaukseen Joe Rodonin ja Jaka Bijolin rinnalle. Sebastiaan Bornauw tuuraa. Vasemman pakin tontti on selkeästi Gabriel Gudmundssonin valtakuntaa ja oikealla hallitsija on yhtä selvästi Jayden Bogle. Vasemmalla tuuraaja on Sam Byram ja oikealla James Justin, joka voi tarvittaessa pelata topparinakin.
Keskikenttä
Kutospaikalla päivystää Ethan Ampadu. Kapteeni pelaa aina kun on kunnossa. Hänen rinnallaan hiukan ylempänä yhtä varma avaaja on Anton Stach. Siitä eteenpäin paljon riippuu muodosta. Jos halutaan yksi mies lisää keskikentän ytimeen (3-5-2), Ao Tanaka ja Ilia Gruev taistelevat minuuteista.
Jos taas halutaan hyökkäävämpi ryhmitys ja nostaa yksi mies hyökkääjien alle (3-4-2-1), kymppipaikalle asetetaan todennäköisimmin Brenden Aaronson.
Keskikentän keskustassa Sean Longstaff – ja tarvittaessa Aaronsonkin – tuuraa. Kymppialueella tuuraaja on Noah Okafor.
Hyökkäys
Taas riippuu paljon siitä, millaisella ryhmityksellä ja ottelusuunnitelmalla lähdetään peliin. Dominic Calvert-Lewin avaa piikissä, se on selvä. Kaikki muu voikin sitten vaihtua ympärillä. Vaihtoehtoja kyllä on, itse asiassa todella paljon.
Kahden kärjen taktiikalla Calvert-Lewin saa rinnalleen Okaforin tai Aaronsonin. Penkillä vielä odottelevat Lukas Nmecha, Joël Piroe ja Joe Gelhardt. Jos tässä muodossa Aaronson avaa, hän pelaa vähän kuin piilokärkenä.
Jos taas halutaan pelata laitahyökkääjillä 4-3-3:a, kuten viime kauden syyspuoliskolla, oikealle laidalle vaihtoehtoja ovat Aaronson, kesähankinta Harry Wilson ja Daniel James. Vasemmalla puolella minuuteista taistelevat Okafor, Wilfried Gnonto ja Largie Ramazani.
Ihanneavaus
Muoto voi vähän väliä vaihdella kahden ja kolmen topparin välillä. Myös otteluiden sisällä nähdään muutoksia. Tämä avaus on tehty kolmella topparilla.

Arvio sijoituksesta
Sija: 11
Leeds on erittäin mielenkiintoinen joukkue. Materiaali ei ole lähellekään sarjan paras, mutta se on melko monipuolinen. Päävalmentaja Daniel Farke kykenee luomaan hyvin muuntautumiskykyisiä ryhmitelmiä kentälle tilanteesta riippuen.
Viime kaudella Leeds oli Valioliigassa 14:s. Pisteodottama olisi kuitenkin oikeuttanut peräti kahdeksanteen sijaan.
Nyt joukkuetta on hiukan vahvistettu, Farke on saanut ehjän harjoituskauden ja moni kilpailija on paljon kaoottisemmassa tilanteessa. Kaikkien näiden tekijöiden summana povaamme, että Leeds parantaa sijoitustaan viime kaudesta ja nousee jo lähelle kymppisakkia.
| Pvm | Ottelu | Klo |
|---|---|---|
| 22.08.2026 | Nottingham – Leeds | 17:00 |
| 30.08.2026 | Leeds – Brentford | 16:00 |
| 05.09.2026 | Brighton – Leeds | 17:00 |
| 14.09.2026 | Leeds – Newcastle | 22:00 |
| 19.09.2026 | Leeds – Crystal Palace | 17:00 |
| 10.10.2026 | Arsenal – Leeds | 17:00 |
| 17.10.2026 | Leeds – Manchester UnitedMan Utd | 17:00 |
| 24.10.2026 | SunderlandSUN – Leeds | 17:00 |
| 31.10.2026 | Bournemouth – Leeds | 17:00 |
| 07.11.2026 | Leeds – Tottenham | 17:00 |
| 21.11.2026 | Chelsea – Leeds | 17:00 |
| 28.11.2026 | Leeds – Coventry CityCOV | 17:00 |
| 02.12.2026 | Manchester CityMan City – Leeds | 22:00 |
| 05.12.2026 | Leeds – Ipswich TownIPS | 17:00 |
| 12.12.2026 | Liverpool – Leeds | 17:00 |
| 19.12.2026 | Leeds – Fulham | 17:00 |
| 26.12.2026 | Aston Villa – Leeds | 17:00 |
| 30.12.2026 | Hull CityHUL – Leeds | 22:00 |
| 02.01.2027 | Leeds – Everton | 17:00 |
| 06.01.2027 | Leeds – Manchester CityMan City | 22:00 |
| 16.01.2027 | Tottenham – Leeds | 17:00 |
| 23.01.2027 | Leeds – Chelsea | 17:00 |
| 30.01.2027 | Coventry CityCOV – Leeds | 17:00 |
| 06.02.2027 | Leeds – Bournemouth | 17:00 |
| 10.02.2027 | Everton – Leeds | 22:00 |
| 20.02.2027 | Leeds – Aston Villa | 17:00 |
| 27.02.2027 | Fulham – Leeds | 17:00 |
| 03.03.2027 | Leeds – Hull CityHUL | 22:00 |
| 13.03.2027 | Leeds – Brighton | 17:00 |
| 20.03.2027 | Newcastle – Leeds | 17:00 |
| 10.04.2027 | Leeds – Nottingham | 17:00 |
| 17.04.2027 | Brentford – Leeds | 17:00 |
| 24.04.2027 | Leeds – Liverpool | 17:00 |
| 01.05.2027 | Ipswich TownIPS – Leeds | 17:00 |
| 08.05.2027 | Leeds – Arsenal | 17:00 |
| 15.05.2027 | Manchester UnitedMan Utd – Leeds | 17:00 |
| 23.05.2027 | Leeds – SunderlandSUN | 17:00 |
| 30.05.2027 | Crystal Palace – Leeds | 18:00 |
Jaakko Perttilä
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Leeds: Koko ajan ylöspäin
- Arsenal kiinnostui Englannin maajoukkuemiehestä – Bayer Leverkusen ei halua luopua
- Toimittaja: Liverpool lähellä jättihankintaa – 125 miljoonaa euroa pöytään
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Everton: Rauhallisesti ylöspäin
- Tijjani Reijnders antoi hyväksynnän siirrolle – muuttaako tämä Rodrin tilanteen?
- Aikakauden loppu – Leicester City laitettiin myyntiin
- Vinicius meni ohi – Arsenal käänsi katseet uuteen tähtihyökkääjään
- Huipputuomari vetäytyi Valioliigasta – avasi nyt syyn päätökselle
- Man City -tähdelle pitkä jatkosopimus
- Tottenham myy kapteeninsa La Ligaan
- Vinicius meni ohi – Arsenal käänsi katseet uuteen tähtihyökkääjään
- Aikakauden loppu – Leicester City laitettiin myyntiin
- Tijjani Reijnders antoi hyväksynnän siirrolle – muuttaako tämä Rodrin tilanteen?
- Huipputuomari vetäytyi Valioliigasta – avasi nyt syyn päätökselle
- Toimittaja: Liverpool lähellä jättihankintaa – 125 miljoonaa euroa pöytään
- Tottenham myy kapteeninsa La Ligaan
- Enzo Maresca paljasti – tästä syystä Erling Haaland ei voi olla Man Cityn kapteeni
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Newcastle: Mihin menossa?
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Everton: Rauhallisesti ylöspäin
- Valioliigaseura kieltäytyi rangaistuspotkuista harjoitusottelussa – marssi pois kentältä