Hollannin päävalmentaja Frank de Boer on sanonut, ettei hän ole huolissaan Donny van de Beekin vähäisestä peliajasta Manchester Unitedissa.

23-vuotias keskikenttäpelaaja, joka siirtyi noin 40 miljoonalla eurolla Old Traffordille ennen kauden alkua, ei ole aloittanut Valioliigassa vielä yhtäkään ottelua.

Ole Gunnar Solskjær on suonut van de Beekille vain 75 minuuttia peliaikaa pääsarjatasolla, eikä häntä nähty lauantain Everton-ottelussa lainkaan kentällä.

De Boer ymmärtää van de Beekin turhautumisen, sillä hän oli Ajaxissa yksi joukkueensa tärkeimpiä pelaajia useamman vuoden ajan. Hollantilaisluotsi on kuitenkin kannustanut nuorukaista olemaan kärsivällinen.

– Yritän antaa hänelle mahdollisimman paljon itseluottamusta, minkä vuoksi nimesin hänet [kuukausi sitten] avaukseen Italiaa vastaan, de Boer kertoi tiistaina lehdistölle.

LUE MYÖS: ”Sanoin joitain rumia sanoja” – Hollannin päävalmentaja kommentoi Virgil van Dijkin loukkaantumista – kapteeninnauha siirtyy Liverpool-pelaajalta toiselle

[readmore from=Manchester-United]

– Minusta hän on pelannut hyvin niissä peleissä, missä hän on saanut tilaisuuden. Hän tekee hyvää työtä, mutta Unitedilla on vahva keskikenttä. Bruno Fernandes, Paul Pogba, Scott McTominay

– Se on hankalaa, mutta olen varma että hän saa lisää minuutteja jatkossa. Ymmärrän, että hän haluaa esiintyä useammin, mutta se on toisaalta ihan normaalia sopeutua hetki uuteen liigaan.

– Toivon, että hän saa peliaikaa. Olen iloinen, että ainakin hän on saanut levätä hyvin. Me voimme käyttää häntä [enemmän] täällä.