Valioliigan Wolverhampton pudotti juuri ennen kauden päätösviikonloppua melkoisen uutispommin. Seuran managerina neljän kauden ajan toiminut Nuno Espirito Santo valmentaa joukkuetta viimeisen kerran sunnuntaina.

Vahvat siteet Portugaliin omaavan seuran suoranaisena kansikuvahahmona toiminut valmentaja lähtee lopulta todella yllättäen.

Wolves

@Wolves
After four seasons at the club, this Sunday will be Nuno Espirito Santo’s final game in charge of Wolves.

Thank you, Nuno.

🐺

– Heti ensimmäisestä päivästä alkaen oli selvää, että tarkoituksemme oli saada aikaan positiivinen muutos, ja työntää tätä seuraa eteenpäin, Espirito Santo sanoo Wolvesin sivustolla.

– Olen ylpeä voidessani sanoa, että teimme juuri niin joka päivä. Saavutimme tavoitteita, ja teimme intohimoisesti töitä yhdessä.

– Sunnuntaista tulee tunteikas päivä. Olen suunnattoman iloinen siitä, että kannattajat pääsevät paikalle, ja voimme jakaa vielä yhden hetken osana samaa laumaa.

Wolverhamptonin puheenjohtaja Jeff Shi kommentoi lähtöä myös.

– Nuno on tuonut meille todelle erityisiä hetkiä, jotka eivät unohdu koskaan. Jokaisen tarinan on kuitenkin joskus myös päätyttävä. Hänen uskollisuutena ja omistautumisensa viimeisten neljän vuoden aikana on ollut mittaamatonta, emmekä voi kiittää häntä riittävästi siitä, miten paljon hän on tehnyt Wolvesille.

Päivitetty 21.5.2021 klo 16.09: Nunon ja Jeff Shin kommentit