Analyysi: Huipulta pohjalle – eli miksi Claudio Ranieri sai potkut

Tasan vuosi sitten: Valioliigan mestaruustaistelu on uskomattomassa vaiheessa. Voiko Leicester City oikeasti voittaa mestaruuden? Nykyhetki: Valioliigan hallitseva mestari, Leicester City, on antanut potkut manageri Claudio Ranierille.

Mitä ihmettä tässä välissä oikein tapahtui? Miksi Leicester potki pois managerin, joka johti Ketut lähes käsittämättömään temppuun – kaikki maailman pallopelit huomioiden?

Palataan viime vuoden toukokuuhun. Siihen hetkeen, jolloin Leicester oli juuri varmistanut valioliigamestaruuden. Kirjoitin artikkelin siitä, mihin Leicesterin mestaruus perustui. Jutussa puhuttiin erittäin onnistuneista moneyball-hankinnoista, muut joukkueet yllättäneestä pelitavasta, levon maksimaalisesta määrästä, yleisesti ottaen Valioliigan heikosta tasosta ja onnesta (lue koko juttu tästä).

Kun raaputetaan pintaa, nähdään, että tällä kaudella käytännössä kaikki nuo edellä mainitut tekijät ovat kääntyneet päälaelleen.

Epäonnistuneet hankinnat

Leicesterin tilanne oli itse asiassa yllättävän hyvä viime kesänä. Moni odotti koko joukkueen hajoavan tuhannen päreiksi, mutta lähes kaikki jäivät. Riyad Mahrez jäi, Jamie Vardy jäi, Danny Drinkwater jäi, Wes Morgan jäi, Kasper Schmeichel jäi. Ison roolin pelaajista vain N’Golo Kanté lähti.

Leicester kyllä yritti paikata Kantén. Nampalys Mendy ostettiin kesällä Nizzasta 15,5 miljoonalla eurolla. Kausi lähti mahdollisimman huonolla tavalla käyntiin, sillä Mendy loukkaantui ensimmäisessä valioliigaottelussaan. Mies oli sivussa marraskuun loppuun saakka, eikä ole sittemmin saanut kunnollista roolia joukkueessa.

Kun ei Mendyn kohdalla ”osuttu”, tammikuun siirtomarkkinoilla yritettiin uudestaan. Seuraan tuotiin belgialaisesta Genkistä Wilfred Ndidi, hinta 17,6 miljoonaa euroa. Ndidi on välittömästi saanut ison roolin, ja hän on myös melko mukavasti esiintynyt. Ranieria Ndidin sisääntulo ei toki enää lämmitä.

Siinä missä Ndidi voi osoittautua kevään mittaan hyväksi hankinnaksi (tässä kohtaa turhan aikaista sanoa), huteja tehtiin hyökkäyspäässä. Islam Slimaniin käytettiin kesällä peräti 30 miljoonaa euroa. Sillä hinnalla pitäisi saada iso läjä maaleja. Toistaiseksi algerialainen on iskenyt 20 ottelussa seitsemän osumaa. Se ei oikein riitä. 19,5 miljoonalla eurolla ostettu Ahmed Musa on ollut vielä paljon suurempi floppi. 29 ottelua, neljä maalia.

Pelitavallinen etu kadotettu

Leicester yllätti viime kaudella lähes kaikki, kun se prässäsi äärimmäisen aggressiivisesti ja suorastaan juoksi vastustajiltaan jalat alta. Valioliigan tasoisessa sarjassa samaa temppua ei voi jauhaa loputtomiin.

Viime kauden Valioliigassa Leicester loi ottelua kohden 10,16 maalipaikkaa. Tällä kaudella lukema on ollut vain 7,52. Eikä kyse ole ollut pelkästään maalipaikkojen määrästä, vaan vielä vahvemmin niiden laadusta. Viime kaudella Leicesterin laukauksista vain 36 prosenttia lähti rangaistusalueen ulkopuolelta. Tämän kauden vastaava lukema on 46 prosenttia. Toisin sanoen, Leicesterin mahdollisuudet maalintekoon ovat tällä kaudella olleet selvästi viime kautta heikommat.

Ja tokihan se myös näkyy tehdyissä maaleissa. Viime kaudella 1,72 tehtyä maalia ottelua kohden, tällä kaudella vain 0,95.

Rasituksen lisääntyminen

Ranierin pelitavassa raakaa juoksemista on paljon. Vietetään pitkiä aikoja ilman palloa ja juostaan paljon pystysuunnassa. Se vie veronsa. Viime kaudella pelitapaa oli mahdollista toteuttaa (kapeallakin materiaalilla), koska Leicester pelasi suuren osan kaudesta vain kerran viikossa.

Joukkue putosi nopeasti kotimaisista cupeista, ja kaiken lisäksi niissä mentiin täysin kakkosmiehistöllä. Ja mikä tärkeintä, ei ollut europelejä. Nyt on ollut. Satutarina vei Leicesterin Mestarien liigaan. Ensin lohkovaiheeseen ja sieltä vielä jatkoon.

Ranieri ilmoitti hiljattain, että Valioliiga on joukkueen ykkösprioriteetti, ja jopa Mestarien liiga väistyy sen tieltä. Mutta ei kai kukaan voisi tällaisessa tilanteessa heittää täysin lekkeriksi ja peluuttaa kakkoskokoonpanoa Mestarien liigassa. Sitä eivät todennäköisesti ymmärtäisi seurajohto, kannattajat eivätkä pelaajat.

Ja niinhän siinä on käynyt, että ykköspelaajia on pitänyt peluuttaa sekä Valioliigassa että Mestarien liigassa. Ajoittain Leicesterin pelaajat ovat näyttäneet asennevammaisilta. Ehkä se on osittain sitä ollutkin, mutta todennäköisesti bensa on välillä yksinkertaisesti ollut loppu.

Valioliigan taso kohentunut

Viime kaudella useampi iso floppasi samaan aikaan. Manchester Unitedilla meni heikosti, Chelsealla suorastaan surkeasti. Manchester City oli käymistilassa, eikä Jürgen Klopp ollut vielä saanut prosessiaan tarpeeksi pitkälle. Se oli otollinen iskun paikka Leicesterille.

Tällä kaudella tilanne on ollut ihan erilainen. Rima on kertaheitolla nostettu monta pykälää korkeammalle. Tilanteen muuttumisen voi ehkä ajatella niin, että siinä missä Leicester viime kaudella raapi jatkuvasti 1-0-voittoja, nyt ne samat pelit ovat kääntyneet 0-2-tappioiksi.

Onnetar kääntänyt selkänsä

Kaiken kruunuksi rouva Fortunakaan ei enää hymyile Leicesterille. Mendyn loukkaantuminen, tiukkojen pelien kääntyminen voitoista tappioiksi ja niin edelleen. Tai ehkä pitäisikin puhua ”onnen” palautumisesta normaalille tasolle.

Jalkapallossa sattumalla on aina osansa pelitapahtumiin, ja se osa on melko iso. Viime kaudella Leicester uhmasi pelitapahtumiin nähden todennäköisyyksiä – kerta toisensa jälkeen. Suomeksi sanottuna Leicesterin ei olisi pitänyt sillä pelaamisella saavuttaa niin paljon pisteitä. Nyt tilanne on palautunut normaalimmaksi. Tämä on se Leicesterin oikeampi taso tällä pelitavalla.

Eli lyhyenä yhteenvetona. Siinä missä viime kaudella menivät nappiin hankinnat, yllättävä pelitapa, rasituksen määrä, muiden heikkous ja onni, tällä kaudella kaikki nuo ovat kääntyneet toisin päin. Siihen kun vielä lisätään mahdolliset riidat Ranierin ja pelaajien välillä (ei vahvistettua tietoa), niin tässä on tulos. Ranieri ei ole enää joukkueen manageri, pelaajien markkina-arvot ovat laskussa ja Leicester on kovaa vauhtia valumassa Mestaruussarjaan.