Asiantuntija nimesi Valioliigan suurimman mestarisuosikin ja lähimmät haastajat – yhdellä jätillä ”painajaismainen” alku
Kuva: Getty Images
Entinen huippupelaaja Paul Merson pitää Manchester Cityä Valioliigan alkavan kauden suurimpana mestarisuosikkina, mutta hänen mukaansa Liverpoolia ja Manchester Unitedia ei kannata jättää laskuista ulos.
Asiantuntijana toimiva Merson korostaa Daily Star -lehden kolumnissaan, että Liverpool on aivan eri joukkue huipputoppari Virgil van Dijkin palatessa kokoonpanoon polvivammansa jäljiltä.
– Viime kausi oli heille herätys, ja he ovat massiivisia mestariehdokkaita tällä kertaa. Uskon, että he hankkivat myös pelaajia ja kärkikolmikko on tuoreempi. Heillä on todistettavaa, Merson sanoo.
Hänen mukaansa Chelsean kauden alku on ”painajaismainen”. Kuusi ensimmäistä ottelua saattavat hyvinkin näyttää koko kauden suunnan.
– Heillä on vaikeita otteluja, ja tilanteesta tekee jopa vaikeamman sen, että niin moni heidän pelaajansa ei ole täydessä kunnossa EM-lopputurnauksen jälkeen.
Mersonin arvion mukaan kärkinelikko on alkavalla kaudella omaa luokkaansa. Hän ennustaa, että niin Arsenal, Tottenham kuin Leicesterkin jäävät niiden taakse.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi: Tottenhamilla on 12 tarpeeksi hyvää pelaajaa
- Liverpool vei kohuteinin saksalaisjättien nenien edestä
- Mestarien liiga 2025–26: Loppuottelu, tulokset, maalipörssi, tv
- Chelsea putosi päätöskierroksella ulos europeleistä – ”Olemme musertuneita”
- Mohamed Salah rikkoi vielä yhden ennätyksen jäähyväisissään
- Valioliiga on uudessa tilanteessa – vastaavaa ei ole tapahtunut 138 vuoteen
- Ottelukeskus: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, maalipörssi
- Pep Guardiola piti puheen Manchester Cityn faneille: ”Miksi te rakastatte minua niin paljon?”
- Liverpoolin jättävä Mohamed Salah: ”Itkin tänään enemmän kuin koko elämäni aikana”
- Arsenal teki historiallisen tempun – kukaan muu Valioliigassa ei ole kyennyt samaan
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Oho! Pep Guardiola kommentoi avoimesti Manchester Cityn 115 syytettä
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni
- The Athletic: Liverpool haluaa MM-kisoihin valitun tähden – hintalappu on hurja