Liverpooliin ei ilman koronarokotetta siirrytä – ”Se ei tule tapahtumaan”

Valioliiga on tällä hetkellä todella vaikeassa tilanteesa koronaviruksen kanssa. Tartuntoja on todella paljon ja pelejä siirretty tihenevään tahtiin.
Maanantaina seurat tapaavat ja keskustelevat kauden jatkosta.
Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp otti jo aiemmin kantaa muun muassa rokotevastaiseen rintamaan.
Saksalaisvalmentaja palasi aiheeseen, mutta toisesta perspektiivistä. Klopp keskusteli rokotteiden vaikutuksesta Liverpoolin tuleviin pelaajahankintoihin.
– Tätä kysyttiin minulta jo edellisessä lehdistötilaisuudessa. En ollut rehellisesti sanoen ajatellut asiaa. Se oli minun syyni, mutta toisaalta emme ole hankkimassa tällä hetkellä ketään, Klopp kertoi.
– Nyt olen aihetta kuitenkin pohtinut. Näen sen ehdottomasti vaikuttavan suuresti. Jos meidän pitäisi rakennuttaa erillisiä asuntoja rokottamattomille tai muuta vastaavaa. Se ei tule tapahtumaan.
Ilman ottelusiirtojen astumista jälleen kerran estradille, kohtaa Liverpool sunnuntai-iltana Tottenhamin vieraissa.
Kamppailu alkaa kello 18:30.
Lähteet: Telegraph, GOAL
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Belgian maajoukkuepelaaja siirtyy Brightoniin
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle