Burnley varmisti nousunsa Valioliigaan keväällä jo hyvissä ajoin. Puikoissa on Manchester City -legenda Vincent Kompany, joka on tehnyt laadukasta työtä. Kysymys kuuluu: riittääkö taso Valioliigassa?

Viime kausi

Burnleylle lähtökohdat viime kauteen eivät olleet ihan helpot. Joukkue oli pudonnut Valioliigasta ja – kuten tässä tilanteessa usein käy – moni avainpelaaja jätti seuran. Muun muassa molemmat maalivahdit, kolme parasta topparia, vasen laitahyökkääjä ja paras maalintekijä lähtivät. Uusia pelaajia ostettiin, lainattiin ja nostettiin akatemiasta edustusjoukkueeseen yhteensä peräti 18. Siitä sitten hiomaan yhtenäistä nippua, joka nousisi takaisin Valioliigaan. Ja kaikki tämä uuden päävalmentajan – Vincent Kompanyn – johdolla.

Hämmästyttävää kyllä, ei se hiominen kovin kauan kestänyt. Viidestä ensimmäisestä sarjapelistään Burnley voitti vain yhden, mutta toisaalta hävisikin vain yhden. Alkukankeuksien jälkeen jyvä löytyi eikä Burnley enää katsonut taakseen. Lokakuussa joukkue nousi sarjakärkeen ja piti paikkansa koko kauden loppuun.

Burnley hävisi koko sarjassa vain kolme ottelua. Joukkue keräti komeat 101 pistettä ja voitti Mestaruussarjan kymmenen pisteen erolla Sheffield Unitediin. 100 pisteen rajan on viimeksi rikkonut Mestaruussarjassa Leicester kaudella 2013-14.

Cupeissa Burnley antoi niin ikään näytteen iskukyvystään. Liigacupissa joukkue voitti Shrewsburyn sekä Crawleyn ja taipui vasta Manchester Unitedille neljännellä kierroksella. FA Cupissa Burnley pudotti heti alkajaisiksi Bournemouthin, siihen perään Ipswichin ja vielä Fleetwoodin. Noutaja tuli puolivälierissä, kun Manchester City tuhosi Burnleyn maalein 6-0.

Pelaajasiirrot

Burnley on käyttänyt nousijajoukkueista selvästi eniten rahaa uusiin hankintoihin. Kirjoitushetkellä Burnleyn nettokulutus kesän siirtoikkunassa on lähes 110 miljoonaa euroa. Vahvistuksia on hankittu vähän joka osastolle.

Lähteneet

Ashley Barnes, Burnley -> Norwich, ilmainen

Barnesia voinee kutsua Burnley-legendaksi. Edusti seuraa lähes kymmenen vuotta ja pelasi 293 ottelua tehoin 55+13. Viime kaudellakin sai vielä vastuuta ja pelasi kaikki kilpailut mukaan lukien komeat 45 ottelua. 33-vuotias kärkimies iski kahdeksan maalia ja antoi viisi maalisyöttöä. Barnesin mukana lähtee toki tieto-taitoa, mutta pelillisesti hän on korvattavissa.

Will Norris, Burnley -> Portsmouth, ilmainen

29-vuotias maalivahti oli viime kaudella kerran penkillä Liigacupissa, muuten ulkona kokoonpanosta. Lainattiin kevääksi Peterborough’hun ja nyt lähti ilmaissiirrolla Ykkösliigan Portsmouthiin.

Bobby Thomas, Burnley -> Coventry, siirtosumma ei tiedossa

22-vuotias toppari pelasi viime kauden lainalla kahdessa eri osoitteessa. Syksy vierähti Bristol Roversissa ja kevät Barnsleyssa, molemmat Ykkösliigan seuroja. Pelejä kertyi kaiken kaikkiaan peräti 51 ja maaleja topparille komeat seitsemän. Jatkossa pelaa pykälää korkeammalla, Mestaruussarjan Coventryssa.

293 ottelua myöhemmin Ashley Barnes ei enää pelaa Burnleyssa. Kuva: Getty Images.

Bailey Peacock-Farrell, Burnley -> Aarhus, laina

Maalivahteja alkoi ollakin joukkueessa jo niin monta, että jonkun oli lähdettävä. 26-vuotias pohjoisirlantilainen oli viime kaudella Burnleyn kakkosvahti ja pelasi yhteensä 16 ottelua. Tulevan kauden mies pelaa lainalla tanskalaisessa Aarhusissa.

Luke McNally, Burnley -> Stoke, laina

Viime kesän hankinta, joka ei saanut Burnleyssa käytännössä lainkaan vastuuta. 23-vuotias toppari lainattiin kevääksi Coventryyn, jossa sai ison roolin. Tulevan kauden pelaa niin ikään Mestaruussarjassa Stoken paidassa.

Dara Costelloe, Burnley -> St. Johnstone, laina

20-vuotias laitahyökkääjä on pelannut vasta kuusi ottelua Burnleyn edustusjoukkueessa. Lähti lainalle Skotlantiin kehittymään.

Scott Twine, Burnley -> Hull City, laina

24-vuotias hyökkäävä keskikenttämies on Burnleyn viime kesän hankinta. Ensimmäinen puolisko viime kaudesta meni pilalle loukkaantumisen vuoksi, ja toisellakin puoliskolla vastuu jäi hajanaiseksi. Nyt lähti hakemaan uutta vauhtia Hull Citystä.

Wout Weghorst, Burnley -> Hoffenheim, laina (korvaus 1,5 miljoonaa euroa)

Mielenkiintoinen hahmo, jonka moni muistaa Manchester Unitedista. Laina päättyi eikä siirtoa vakinaistettu, joten Weghorst palasi Burnleyyn. Sitä voisi ajatella, että Hollannin maajoukkuekärki kelpaisi Valioliigan sarjanousijalle, mutta Weghorst ja Vincent Kompanyn pelitapa eivät ihan sovi yhteen. Lainattiin täksi kaudeksi Saksaan.

Matthew Lowton, Burnley -> ilman seuraa

Lowton pelasi syksyllä pari Liigacupin ottelua. Muilta osin 34-vuotias laitapakki istui lähinnä katsomossa. Kevään Lowton pelasi lainalla Huddersfieldissa. Nyt ilman seuraa.

Taylor Harwood-Bellis, Burnley -> Man City, laina päättyi

Lainamiehen rooli oli todella suuri. Muodosti viime kaudella avauksen toppariparin yhdessä Jordan Beyerin kanssa. Koko Burnleyn joukkueesta Harwood-Bellis katkoi syöttöjä eniten, purki palloja vaara-alueelta eniten, voitti pääpalloja eniten – ja syötti eniten. On iso menetys.

Nathan Tella, Burnley -> Southampton, laina päättyi

Jos oli Harwood-Bellis elintärkeä lainamies, samaa voi sanoa Tellasta. Southamptonista vuokrattu hyökkäyspään pelaaja iski viime kaudella 17 maalia ja antoi viisi maalisyöttöä. Tellan henkilökohtainen maaliodottama oli vain 10,3, joten tehokkuudessa ei ainakaan ollut moitittavaa. Iso menetys tämäkin.

Ian Maatsen, Burnley -> Chelsea U21, laina päättyi

Vasen pakki Maatsen pelasi viime kaudella koko joukkueesta viidenneksi eniten. Komeat tehot 4+6 eivät ole ihan heti korvattavissa. On ihan mahdollista, että Burnley vielä hakee siirtomarkkinoilta korvaajaa Maatsenille.

Halil Dervisoglu, Burnley -> Brentford, laina päättyi

Peliaikaa 151 minuuttia, maaleja yksi. Ei kovin paljon enempää kerrottavaa.

Saapuneet

Zeki Amdouni, Basel -> Burnley, 18,6 miljoonaa euroa

Burnleyn historian kallein hankinta. Periaatteessa korvaa kokoonpanossa Norwichiin lähteneen Ashley Barnesin. 22-vuotias Amdouni on pelannut koko tähänastisen uransa Sveitsissä. Maan pääsarjassa nuorukainen ehti pelata yhteensä 66 ottelua, joissa syntyi 24 maalia ja viisi maalisyöttöä. Amdouni on myös murtautunut jo Sveitsin kovatasoiseen maajoukkueeseen ja aloittanut todella vahvasti. Viisi ensimmäistä ottelua on tuottanut viisi maalia, vaikkei Amdouni ole pelannut kertaakaan lähellekään 90:tä minuuttia.

Amdouni on todella monipuolinen pelaaja. Hän kykenee pelaamaan molemmilla laidoilla, kymppipaikalla ja kärjessä. Amdouni on nopea, hyvä haastaja, maalipaikkojen luoja ja ratkaisija. Sikäli ei ihme, että juuri tästä kaverista Burnley teki ennätyshankintansa.

James Trafford, Manchester City U21 -> Burnley, 17,3 miljoonaa euroa

Mielenkiintoinen hankinta Manchester Citystä. Ei tosin Cityn ykkösjoukkueesta, vaan akatemiasta. 20-vuotias maalivahtilupaus kustansi Burnleylle tuhdit 17,3 miljoonaa euroa. Valiioliigassa Trafford ei ole vielä esiintynyt, FA Cupissakin tasan kerran. Vastuuta on lähinnä tullut lainapestien kautta Ykkösliigassa, jossa pelejä on kertynyt vyölle 78.

Pari viime kautta Trafford pelasi lainalla Boltonissa. Viime kaudella nuorukainen torjui Ykkösliigassa peräti 22 nollapeliä. Kauden päätteeksi, tänä kesänä, Trafford torjui Englannin U21-ikäluokan Euroopan mestariksi – päästämättä koko turnauksessa maaliakaan. Trafford on modernin koulukunnan maalivahti, jolla on mielenkiintoinen tausta, sillä hän oli pitkään kenttäpelaaja ennen kuin siirtyi tolppien väliin. Tällä hintalapulla Traffordista pyrittäneen leipomaan Burnleylle uusi ykkösmaalivahti.

Aaron Ramsey, Aston Villa U21 -> Burnley, 16,45 miljoonaa euroa

Ei se Aaron Ramsey, mutta lupaava pelaaja kylläkin. Nyt puhutaan 20-vuotiaasta pelintekijästä, jonka Burnley hankki Aston Villan akatemiasta. Paljolti tässä ostettiin lahjakkuutta, sillä Ramsey ehti pelata vain yhden ottelun Aston Villan edustusjoukkueessa. Viime kausi meni lainalla ensin Norwichissa ja sitten Middlesbrough’ssa.

Jordan Beyer, Borussia Mönchengladbach -> Burnley, 15 miljoonaa euroa

Kolmas hinnaltaan iso hankinta. 23-vuotias Beyer on saksalainen toppari, joka pelasi Burnleyssa jo viime kauden lainalla. Mestaruussarjassa Beyer pelasi Burnleyn pelaajista seitsemänneksi eniten ja muodosti avauksen toppariparin yhdessä Taylor Harwood-Bellisin kanssa. Beyerin syöttöprosentti (91,6) oli koko joukkueen paras viime kaudella, eikä kaksinkamppailupelaaminenkaan tuota ongelmia.

Sander Berge, Sheffield United -> Burnley, 13,9 miljoonaa euroa

Burnley onnistui nappaamaan erinomaisen keskikenttämiehen suoralta kilpailijaltaan. Norjan maajoukkuemies tuo 195-senttisenä pääpeli- ja kaksinkamppailuvoimaa keskikentälle, mutta Berge osaa myös syöttää pallot omille.

Dara O’Shea, West Bromwich -> Burnley, 7,8 miljoonaa euroa

24-vuotias O’Shea vahvistaa entisestään Burnleyn toppariosastoa. Irlannin maajoukkueen vakiokasvo tahkosi viime kaudella Mestaruussarjassa 37 ottelua. O’Shea on todella vahva ilmassa, mutta – kuten odottaa saattaa – mies osaa myös syöttää palloa. O’Shea oli West Bromissa se, jonka kautta pallollinen vaihe käynnistyi. Korvannee kokoonpanossa Harwood-Bellisin ja noussee avaukseen Beyerin rinnalle.

Onko Zeki Amdouni yksi tulevan kauden sensaatioista? Kuva: Getty Images.

Michael Obafemi, Swansea -> Burnley, 4 miljoonaa euroa

Tuttua irlantilaisverta Burnleyyn. 23-vuotias Obafemi ei ole pituudella pilattu (170 cm), joten kärkenä hänelle ei voi korkeaa ilmataistelupalloa lyödä. Se on toisaalta Burnleylla jo hyvin tiedossa, sillä mies pelasi seurassa jo viime kevään lainalla. Vastuuta tuli monessa ottelussa, mutta minuutteja melko harvakseltaan. Samanlaista täyttömiehen roolia lienee luvassa tulevallakin kaudella.

Hannes Delcroix, Anderlecht -> Burnley, 3 miljoonaa euroa

Belgialaistoppari vahvistaa Burnleyn takalinjoja. Oli viime kaudella pitkään sivussa polvivamman vuoksi, mutta päävalmentaja Vincent Kompany tuntee Delcroix’n, 24, Anderlecht-ajoiltaan ja tietää, mitä saa.

Luca Koleosho, Espanyol B -> Burnley, 3 miljoonaa euroa

Hieman puskista tullut hankinta barcelonalaisseuran kakkosjoukkueesta. Kyseessä on 18-vuotias italialais-yhdysvaltalais-kanadalainen laitahyökkääjä. Koleosho ei ole montaa aikuisten ottelua ehtinyt vielä pelata. Espanyolin ykkösjoukkueessa pelejä on kertynyt kuusi ja kakkosjoukkueessa 14. Tässä vaiheessa on vähän epäselvää, mitä Koleosholle ensi kaudeksi kaavaillaan: paikkaa Burnleyn kokoonpanossa vai lainapestiä muualla.

Nathan Redmond, Besiktas -> Burnley, ilmainen

29-vuotias laitahyökkääjä palaa Englantiin vuoden kestäneeltä Turkin-seikkailultaan. Viime kausi oli vähän kaksijakoinen. Vastuuta Besiktasissa tuli lähes joka ottelussa, mutta hyvin usein Redmond pelasi vähemmän kuin täydet minuutit. 28 ottelussa tehoja kertyi kuuden maalin ja kuuden maalisyötön verran.

Redmond on kokenut valioliigajyrä, joka on vääntänyt Englannin ykköstasolla urallaan 264 ottelua. Tuo ehdottomasti joukkueen laitapelaamiseen nopeutta ja tehoja hyökkäyskolmannekselle.

Lawrence Vigouroux, Leyton Orient -> Burnley, ilmainen

Ykkösliigasta hankittu maalivahti saanee lähtökohtaisesti harjoitusmaalivahdin roolin Burnleyssa. 29-vuotias Vigouroux on tehnyt uraa lähinnä Ykkös- ja Kakkosliigassa.

Jacob Bruun Larsen, Hoffenheim -> Burnley, laina

Hyökkäyspään hankinta, joka ennen kaikkea leventää materiaalia. Bruun Larsenilla on hyvin rikkonainen ja loukkaantumisen sävyttämä kausi alla. Ottelutuntuman hakeminen voi viedä vähän aikaa, mutta periaatteessa kyseessä on aika monikäyttöinen pelaaja, joka on kohtuullisen nopea ja taitava.

Enock Agyei, Mechelen -> Burnley, laina päättyi

Nuori, vasta 18-vuotias Agyei ostettiin Burnleyyn viime tammikuussa. Kevät vierähti lainalla nuorukaisen kotimaassa Belgiassa. Laitahyökkääjä lainattaneen tulevallakin kaudella jonnekin muualle kasvamaan korkoa.

  • Katso kaikki Valioliigan kesän siirrot tästä.

Valmennus ja pelitapa

  • Päävalmentaja: Vincent Kompany

Pep Guardiolan vaikutus näkyy tätä nykyä jo monessa eri seurassa. Burnley on niistä yksi. Kompany imi vaikutteita Guardiolan pelaamisesta ja haluaa selvästi joukkueensa pelaavan modernia, aktiivista jalkapalloa.

Ensin pari sanaa Kompanysta. 37-vuotias Man City -legenda on kehittynyt valmentajana todella nopeasti. Valmennusura alkoi pelaaja-valmentajana Anderlechtissa kesällä 2019. Seuraavana kesänä belgialainen otti seurassa pääasiallisen valmennusvastuun ja oli puikoissa kaksi kautta, kunnes siirtyi Burnleyyn kesällä 2022. Avauskausi oli loistava, Kompany valittiin Mestaruussarjan vuoden valmentajaksi ja hän solmi kesään 2028 ulottuvan jatkosopimuksen Burnleyn kanssa.

Ja sitten itse peliin. Burnley pelaa neljän puolustajan linjalla, jossa laitapakit nousevat voimakkaasti muodostamaan ylivoimia laidoille. Keskikentän pohjalla on yleensä kaksi pelaajaa, joista toinen jää makaamaan ankkuriksi toppareiden seuraksi.

Vincent Kompanyn valmentajaura on vahvassa nousukiidossa. Kuva: Getty Images.

Burnley suosii myös korkeaa prässilinjaa ja nopeaa pallon takaisinvoittamista. Viime kaudella Burnleya vastaan lauottiin kaikkein vähiten. Se osaltaan kertoo siitä, että Burnley onnistuu tukahduttamaan vastustajien hyökkäykset kaukana omasta maalistaan.

Hyökkäyspelaamisessa palloa pyritään liikuttamaan nopeasti, mutta kuitenkin pallonhallinta säilyttäen. Viime kaudella Burnleyn pallonhallinta oli Mestaruussarjassa paras (64,6%). Painopiste on hyökätessä laidoilla.

Ihan pelkkää ruusuilla tanssimista ja unelmaa Burnleyn pelaaminen ei ole. Joukkue teki kyllä viime kaudella eniten maaleja koko Mestaruussarjassa (87), mutta maaliodottama oli vain 67 osumaa. Omassakin päässä Burnley uhmasi todennäköisyyksiä ja päästi vain 35 maalia, kun sen xGA oli 39 maalia. Pidemmällä aikavälillä toteuma tuppaa menemään lähelle odottamaa.

Seuraa heitä

Maalivahtitaistelu

Burnleyn ykkkösjoukkueessa on tällä hetkellä viisi maalivahtia. Heistä kaksi on hankittu tänä kesänä. Vuosi sitten Manchester Citystä siirtynyt Arijanet Muric, 24, oli viime kaudella selvä ykkönen. Man Citystä hankittiin tänä kesänä myös James Trafford, 20. Muricista maksettiin kolme miljoonaa euroa, Traffordista peräti 17,3 miljoonaa.

Seuran ennätyshankinnan tittelillä jatkossa seilaavan Traffordin harteilla on suuret odotukset, mutta onko hän valmis ykköseksi jo nyt vai vasta myöhemmin? Entä tyytyykö Muric kakkosvahdin rooliin, vai onko hän jo lähtökuopissa. Viime kauden kakkonen, Bailey Peacock-Farrell, 26, lainattiin jo Tanskaan. Mutta mitä tapahtuu viime kesänä hankitulle Denis Franchille, 20, ja tänä kesänä hankitulle Lawrence Vigouroux’lle, 29?

Onko 20-vuotias James Trafford valmis ykkösvahdin rooliin Valioliigassa? Kuva: Getty Images.

Josh Brownhill

4-2-3-1-muodossa Josh Brownhill on se pelaaja, joka yleensä häärii kymppialueella. Viime kausi sujui erinomaisesti. Brownhill pelasi koko joukkueesta kolmanneksi eniten ja sai myös tulosta aikaan. Eniten luotuja maalipaikkoja (1,8 per peli), neljänneksi eniten maaleja (7) ja eniten maalisyöttöjä (8). Brownhill ei ole erinomaisen laadukas missään, mutta hän on tarpeeksi hyvä vähän kaikessa. Iso kysymys kuuluu: riittääkö Brownhillin taso Valioliigassa?

Connor Roberts

Roberts kellotti neljänneksi isoimmat minuutit Burnleyn joukkueesta viime kaudella. 27-vuotias walesilainen pelaa lähtökohtaisesti oikeana pakkina, mutta voi tarvittaessa pelata vasemmallakin. Viime kaudella vasemmalla oli lainamies Ian Maatsen ja oikealla Roberts. Molemmat naulasivat kovat tehot 4+6. Nyt Maatsenia ei ole, eikä tilalle ole hankittu ketään. Jos ei hankitakaan, Robertsin vastuu pelin sisällä kasvanee entisestään. Jo viime kaudella Burnley hyökkäsi 40-prosenttisesti oikealta laidalta. Kasvaako luku entisestään tulevalla kaudella?

Ihanneavaus

Burnleyn ihanneavaus 2023.

Arvio sijoituksesta

Sija: 14.

Burnley on nousijajoukkueista lähtökohtaisesti selvästi vahvin. Pelitapa on raikkaan moderni, joukkue oli viime kaudella tuloksellisesti ylivoimainen Mestaruussarjassa ja lompakkokin on tänä kesänä avattu kunnolla levälleen, kun uusia hankintoja on tehty. Periaatteessa siis näyttää hyvältä.

Toisaalta horisontissa on myös tummia pilviä. Valioliigassa osataan puolustaa pallonhallintajoukkueita vastaan paremmin, Valioliigasta löytyy laadukkaampia pallonhallintajoukkueita, pari todella tärkeää viime kauden pelaajaa lähti ja Burnleyn todelliset maalitilastot ovat aika paljon liian hyvät maaliodottamiin nähden.

Parhaassa tapauksessa Burnley yltää sarjassa puoliväliin. Huonoimmassa tapauksessa putoamisviiva tulee kummittelemaan pelottavan lähelle.

Burnleyn otteluohjelma

Jaakko Perttilä
Twitter: Jaakko Perttilä

MUUT JOUKKUE-ENNAKOT