João Palhinha oli siirtymässä kesän siirtoikkunan päätöspäivänä Fulhamista Bayern Müncheniin.

Palhinha ehti matkustaa Müncheniin, suorittaa Bayernin lääkärintarkastuksen ja poseerata Bayernin pelipaidan kanssa. Siirto ei kuitenkaan lopulta toteutunut. Fulham ei ehtinyt löytää korvaajaa Palhinhalle, eikä siten suostunut myymään avainpelaajaansa.

Fulhamin päävalmentaja Marco Silva tiedostaa, ettei epäonnistuneen unelmasiirron käsitteleminen ole yksinkertaista Palhinhalle.

– Se oli hyvin vaikea päivä Joãolle. Hän tarvitsee tukeamme. João rakastaa Fulhamia ja hän on onnellinen edustaessaan seuraamme. Kyseessä on pelaaja, joka antaa aina sata prosenttia itsestään seuran pelipaidalle, mutta hänellä oli suuri mahdollisuus siirtyä yhteen maailman parhaimmista seuroista. Siirto oli hyvin lähellä.

Palhinha ei ollut mukana Fulhamin kokoonpanossa lauantaisessa 1-5 -tappiossa Manchester Citylle.