Näkökulma: Ole Gunnar Solskjærillä elämänsä viikonloppu – onko OGS sittenkin oikea mies Man Unitedin manageriksi?

Ole Gunnar Solskjær on kummallinen mies. Samassa paketissa jotain kovin vanhanaikaista, mutta samalla kuitenkin sopivaa vastavoimaa. Sunnuntai 8.3. jää mieliin päivänä, jolloin Solskjær sementoi itsensä yhä vahvempaan asemaan Manchester United -perheen sisällä.

Unitedhan tosiaan voitti paikallispelissä Cityn maalein 2-0, mutta se on tässä tarinassa vasta viimeinen silaus. Katsotaan ensin hieman isompaa kuvaa.

Manchester United ei todellakaan ole tällä hetkellä mikään erityisen modernisti pelaava suurseura. Päinvastoin, askelia on tietyllä tapaa otettu taaksepäin, niin pelillisesti kuin pelaajapoliittisesti. Tässä ajattelussa keskiössä on ollut Ole Gunnar Solskjær, Molden enkeli, jonka aamu tuntuu aina alkavan iloisessa auringonpaisteessa.

Manageri-Solskjærin ja Unitedin välinen liitto on kuin suoraan brexit-sanakirjasta: Man United first, pidetään United Unitedina ja niin edelleen.

Solskjær on oma poika, vaikka norjalainen onkin. Man United -kannattajilta pitäisi kysyä, onko hän suorastaan seuralegenda (sana, jota kovin helposti käytetään), mutta vahvan jäljen jättänyt seuran entinen pelaaja hän nyt ainakin on. Manageri-Solskjærin ja Unitedin välinen liitto on kuin suoraan brexit-sanakirjasta: Man United first, pidetään United Unitedina ja niin edelleen. Käperrytään jossain määrin omaan kuoreen ja luotetaan konservatiiviseen ajatteluun. Ja tässä ei nyt siis ole mitään positiivista tai negatiivista latausta, toteamista vain.

Mietin ehkä noin vuosi sitten ääneen Twitterissä, mikä Man Unitedin seuraidentiteetti oikein on. Seura oli tuolloin niin pahasti sekaisin, ettei ollut mitään suuntaa. United oli liian pitkään yhtä kuin Sir Alex Ferguson. Kun Sir Alex lähti, Unitedissa ei tiedetty, mitä tehdä.

Olin itse melko lailla vakuuttunut, että Unitedilla ei ole mitään seuraidentiteettiä ja siltä se on viime vuosina totisesti näyttänytkin. Aloin kuitenkin saada pohdintaani viestejä Unitedin kannattajilta. Vähän sekavaa se palaute oli, kuten nyt somessa yleensäkin, mutta yksi teema toistui: omat pojat.

”Omat pojat” tarkoitti wanhoina hyvinä aikoina oikeasti oman akatemian tuotoksia, mikä ei tätä nykyä ole välttämättä edes mahdollista. Suurimmat lahjakkuudet jakautuvat niin monen seuran akatemiaan, että vaikka akatemiatoiminta olisi 10/10, on hyvin vaikeaa saada yksittäisen suurseuran akatemiaan useampia ykköskorin talentteja, jotka voisivat nousta edustusjoukkueeseen ja siellä vielä merkittäviin rooleihin.

Laajennetaan siis hieman ”omat pojat” -termin käsitystä. Lienee ihan ok tulkita niin, että omilla pojilla voidaan tätä nykyä puhua kaikista lädeistä, siis englantilais- ja ehkä vieläpä kaikista brittipelaajista. Solskjær on itsekin henkisesti ja pelifilosofisesti lädi, vaikka norjalainen onkin.

Ennen Solskjæria United ei oikein luottanut seuran kannalta ”omiin poikiin”. David Moyes toi omat suosikkinsa, Louis van Gaal omansa ja José Mourinho omansa. Mutta vasta Solskjær toi ”omia poikia”: Harry Maguiren, Aaron Wan-Bissakan, Daniel Jamesin. Nosti vielä akatemiastakin Brandon Williamsin ja Mason Greenwoodin.

Samalla Solskjær on johdonmukaisesti pyrkinyt eroon pelaajista, jotka eivät sovellu hänen toimintatapaansa. Toistaiseksi Romelu Lukaku, Chris Smalling, Matteo Darmian, Ashley Young, Alexis Sánchez, Ander Herrera, Marcos Rojo ja Antonio Valencia ovat saaneet lähteä. Lisää lähtöpasseja lienee luvassa tänä kesänä (en olisi mahdottoman yllättynyt, jos Paul Pogba lähtisi).

Summa summarum: United oli pitkään sekaisin. Kun Solskjær tuli, seura alkoi panostaa (tai on ainakin toistaiseksi panostanut) uuden sukupolven brittipelaajiin.

Pelillinen vastavoima

Pelaajat eivät yksinään riitä, tarvitaan myös pelitapa. Ihannetilanteessa seuran identiteetti on niin vahva, että se suoraan ohjaa seuran pelitapaa, oli sitten managerina kuka hyvänsä.

No, Unitedin identiteetti ei ole ollut ihan niin vahva. Ehkä se nyt on? Solskjærin alaisuudessa United on tehnyt brexit-hengessä paluuta Sir Alexin aikoihin jossain määrin myös pelillisesti. Laitapelaaminen on taas vahvasti muodissa. Tämän kauden Valioliigassa United on hyökännyt keskikaistalta vain 23-prosenttisesti. Se on sarjan kuudenneksi pienin luku.

Toisaalta sitten taas Solskjærin United on kaukana Sir Alexin Unitedista. Solskjærin palkatessaan Unitedin seurajohto päätti, että United on jatkossa altavastaajafutista pelaava reagoiva joukkue. Isoissa peleissä United on valmis antamaan pallonhallinnan vastustajalle, eikä tähänkään siis liity mitään positiivisia tai negatiivisia tai mitään muitakaan painotuksia. Asia vain on niin.

Unitedia on pelaajapoliittisesti rakennettu nopeiden yksilöiden (etenkin hyökkäyksessä) varaan. Ei ole suuren suuri ihme, että United on tehnyt tämän kauden Valioliigassa kolmanneksi eniten vastahyökkäysmaaleja.

Mitään kovin modernia Solskjærin pelitavassa ei ole. Se on vähän sellaista fantasy manageria wanhan liiton meiningillä. Jos on joku ongelma, hankitaan pelaaja, joka paperilla siihen osuisi – ja kas, hommahan toimii!

Tällä tietysti viittaan ennen muuta Bruno Fernandesiin. Solskjærin taktisen köyhyyden vuoksi Unitedilla oli vaikeuksia päästä hyville maalipaikoille, joten ratkaisu: hankitaan pelaaja, joka osaa laukoa kaukaa. No, toki tuo on rajua yksinkertaistusta, mutta Fernandes on auttanut ratkomaan Unitedin maalinteko-ongelmaa. Portugalilainen on iskenyt viidessä pelaamassaan valioliigaottelussa jo tehot 2+3.

Jos homma ei toimisi, Solskjær saisi lähteä. Mutta kun tämä valittu toimintatapa näyttäisi nyt toimivan. Se tässä tarinassa on jossain määrin ihmeellistä.

Eikä se ole pelkkä Fernandes. Laitapakin tontille tarvittiin juoksuvoimaista ravaajaa, joka pystyisi osallistumaan vahvan puolustamisen lisäksi myös hyökkäyspeliin: Aaron Wan-Bissaka. Tarvittiin nopea hyökkääjä, joka kykenisi auttamaan hyökkäyspään loukkaantumissumassa: Odion Ighalo. Kaikista maailman pelaajista Kiinassa pari viime vuotta pelannut kolmekymppinen Ighalo, jonka kovimmat meriitit (eivätkä ne meriitit mitään kovin kummoisia ole) ovat Watfordista. Ja silti tämäkin kaveri on tehnyt 233 peliminuuttinsa aikana jo kolme maalia. Maali keskimäärin 77 minuutin välein. Ei huono.

Jos homma ei toimisi, Solskjær saisi lähteä. Mutta kun tämä valittu toimintatapa näyttäisi nyt toimivan. Se tässä tarinassa on jossain määrin ihmeellistä.

[readmore from=Manchester-United]

Palataan nyt siihen sunnuntain kruunuun. United siis kaatoi Cityn 2-0. Eikä se ollut mikään vahinko. City hallitsi palloa 72-prosenttisesti. Old Traffordilla. Ennenkuulumatonta! Jos siis puhuttaisiin Sir Alexin aikakaudesta, mutta nyt ei puhuta. Tämä oli odotettua Solskjærin ja Pep Guardiolan välisessä kohtaamisessa. Ja vaikka hallintalukemat olivat tuollaiset, United voitti ottelun maaliodottaman 1.37-0.76.

Maaliodottamasta (xG) johdetun pisteodottamankin (xPTS) valossa United on itse asiassa ollut koko kauden mittapuulla aika hyvä joukkue. Sillä pitäisi olla tässä vaiheessa kautta kasassa 52 pistettä – neljänneksi eniten koko Valioliigassa! Eron sarjakärkeen pitäisi olla 11 pistettä eikä 37, kuten todellisuudessa on.

Silmiinpistävää yksittäisissä otteluissa on se, että United pärjää itse asiassa todella hyvin kaikkein parhaita vastaan. Joukkue on kaatanut Cityn tällä kaudella kahdesti, Chelsean peräti kolme kertaa ja aiheuttanut Liverpoolille toisen sen kauden kahdesta pistemenetyksestä Valioliigassa.

Onko Solskjær oikea mies Man Unitedin manageriksi?

Väliotsikossa on tärkeä kysymys. Sitä on syytä lähestyä toisen kysymyksen kautta: Onko Solskjær Man Unitedin seuraidentiteetin mukainen manageri? Jos vastaus on kyllä, Solskjær voi hyvinkin olla oikea mies Unitedin puikkoihin – kaikesta tälläkin sivustolla esitetystä kritiikistä ja irvailusta huolimatta.

Peräti 88 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että Solskjær on mies paikallaan. Se kertoo jotain.

Kysyimme Suomen suurimmassa jalkapalloaiheisessa Facebook-ryhmässä, Jalkapallon olohuoneessa, onko Solskjær oikea mies Unitedin manageriksi. Vastauksia on tullut tämän jutun kirjoitushetkeen mennessä 81 kappaletta. Peräti 88 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että Solskjær on mies paikallaan. Se kertoo jotain.

Ylipäätään vaikuttaa vahvasti siltä Solskjærilla on melko laajalti Unitedin seurayhteisön tuki. Ehkä siihen ovat vaikuttaneet synkät vuodet Sir Alex Fergusonin lopettamisen jälkeen. Solskjær ei välttämättä olisi niin arvostettu, jos hän tällaista peliä olisi tarjoillut Old Traffordilla kymmenen vuotta sitten. Mutta se oli silloin, nyt on nyt.

Jos kerran seurayhteisö haluaa sitä, että haetaan tuloksia vähän wanhan liiton meiningillä (löyhä pelaamisen rakenne, reagoiva pelaaminen ja ”omat pojat” -ajattelu pelaajapolitiikassa), niin Solskjær on oikea mies Man Unitedin manageriksi.

Molden enkeli alkaa myös koko ajan enemmän ja enemmän olla sinut asemansa kanssa. City-voiton jälkeen Solskjær ovelasti hyödynsi tilanteen tuomaa liitoa sanomalla, että ”kyllähän tässä 1-3 pelaajaa vielä tarvitaan, jotta meitä voisi pitää mestariehdokkaana”. Kannattajat syövät kädestä, eikä seurajohto voi oikein muuta kuin suostua pyyntöihin.