Barcelonalaisen radiokanavan COPE:n mukaan nykyinen Bayern München -luotsi Pep Guardiola solmii sopimuksen Manchester Cityn kanssa ensi kaudesta eteenpäin. Bayernin toimitusjohtaja Karl-Heinz Rummenigge on ilmoittanut, että saksalaisjätti paljastaa ensi kauden luotsinsa nimen joulun tienoilla. COPE:n tietojen mukaan kyseinen nimi ei tule olemaan Guardiola.

Guardiolalla on Cityssä tuttuja Barcelona-ajoilta, sillä seuran toimitusjohtajana toimii Ferran Soriano ja urheilutoimenjohtajana Txiki Begiristain. Kyseiset kaksi miestä ovatkin olleet isossa roolissa Guardiola-saagassa, ja heidän uskotaan saaneen espanjalaisen tekemään viimein päätöksensä tulevan seuransa suhteen.

Bayernin uskotaan olevan Carlo Ancelottin kintereillä, joten tämä lisännee huhumyllyä entisestään.

Toimittajan sana

Guardiola on ollut vahvimpana nimenä mukana puheisssa Cityn uudesta managerista. Vaikka joukkue on pärjännyt suhteellisen hyvin Manuel Pellegrinin alaisuudessa, haluaa seuran johtoporras menestystä myös Mestarien liigassa. Pellegriniä on kritisoitu heikosta taktisesta osaamisesta varsinkin tappioasemassa pelatessa, joten voi hyvinkin olla mahdollista, että chileläinen saa tehdä tilaa Guardiolalle ennemmin tai myöhemmin.