Chelsean kapteeni palaamassa pelikentille yli viiden kuukauden tauon jälkeen

Reece James palasi perjantaina Chelsean joukkueharjoituksiin.
Chelsean kapteeni on ollut sivussa pelikentiltä noin viiden kuukauden ajan. Jamesin takareisi leikattiin joulukuussa Turussa.
Loukkaantumisherkkyydestään tunnetun Jamesin kausi on mennyt penkin alle. James kärsi takareisivammasta myös syksyllä ja on pelannut toistaiseksi vain 451 minuuttia jalkapalloa kuluvan kauden aikana.
Chelsean päävalmentaja Mauricio Pochettino on onnellinen saadessaan Jamesin takaisin kokoonpanoonsa. Pochettinon mukaan James saattaa pelata jo lauantain Nottingham Forest -ottelussa.
– Katsotaan, mitä tänään tapahtuu, mutta kenties hän voi olla kokoonpanossamme. Kaikista tärkeintä on se, että hän on kanssamme. Kapteenin paluu on aina suuri uutinen joukkueelle. Minulla on loistavat välit Jamesin kanssa. Hän on loistava pelaaja.
– Pitkältä sairaslomalta paluu pelikentille ei ole helppoa, mutta kaikista tärkeintä on se, että hän on käytettävissä. Pelasi hän sitten viisi minuuttia, vartin tai puoli tuntia. Kautta on vain kolme ottelua jäljellä ja se on epäonnekasta Jamesin kannalta.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- BBC: Crystal Palacen tähdet vietiin cup-finaalista sairaalaan – historialliset voitonjuhlat jäivät välistä
- West Ham jättää jäähyväiset kahdelle pitkäaikaiselle luottopelaajalle
- Crystal Palacen sankarilta tunteikas kunnianosoitus menehtyneelle isälleen: ”Kaipaan häntä täällä”
- Fabrizio Romano: Tähtipelaaja siirtyy varmuudella Liverpooliin
- Miksi Erling Haaland ei ampunut Man Cityn rangaistuspotkua FA Cupin finaalissa? Näin Pep Guardiola vastaa
- Tapahtuiko FA Cupin loppuottelussa iso tuomarivirhe? Wayne Rooney on sitä mieltä
- Crystal Palacelle sen historian ensimmäinen FA Cupin voitto – Manchester Cityn surkea kausi saavutti aallonpohjansa
- Kohta 40-vuotias Valioliiga-legenda haluaa jatkaa uraansa
- ”Se oli kaikki tai ei mitään” – Reece James ylisti Chelsean elintärkeää voittoa
- Kilpajuoksu ohi: Real Madrid nappasi Valioliiga-kauden komeetan
- Miksi Erling Haaland ei ampunut Man Cityn rangaistuspotkua FA Cupin finaalissa? Näin Pep Guardiola vastaa
- Tapahtuiko FA Cupin loppuottelussa iso tuomarivirhe? Wayne Rooney on sitä mieltä
- Fabrizio Romano: Tähtipelaaja siirtyy varmuudella Liverpooliin
- West Ham jättää jäähyväiset kahdelle pitkäaikaiselle luottopelaajalle
- Kilpajuoksu ohi: Real Madrid nappasi Valioliiga-kauden komeetan
- Kohta 40-vuotias Valioliiga-legenda haluaa jatkaa uraansa
- Crystal Palacen sankarilta tunteikas kunnianosoitus menehtyneelle isälleen: ”Kaipaan häntä täällä”
- Huippuvahti kyynelehti kauden viimeisessä kotiottelussa – siirto kesällä edessä?
- Crystal Palacelle sen historian ensimmäinen FA Cupin voitto – Manchester Cityn surkea kausi saavutti aallonpohjansa
- Pep Guardiola raivosi otteluohjelmasta: ”Mikään ei muutu”