Manchester Unitedilla vakavia kokoonpanohuolia – José Mourinho vihjaili pelaavansa itse
Manchester Unitedia on vaivannut viime viikkoina paitsi ankara otteluruuhka niin myös kiusallinen loukkaantumissuma – joka selittyy pitkälti ensiksimainitulla. Puolustuksesta on ollut sivussa kolmikko Chris Smalling, Phil Jones ja Marcos Rojo, espanjalaisen Juan Matan ja ruotsalaisen Zlatan Ibrahimovicin kaudet ovat ohi ja myös Paul Pogba on toipilaana takareisivaivojensa takia.
Poissaolijoiden lista täydentyi torstaisen Manchesterin derbyn jälkeen kahdella nimellä. Marouane Fellaini otti älyvapaan suoran ulosajon, joka pitää hänet sivussa Unitedin kolmesta seuraavasta ottelusta. Timothy Fosu-Mensahin olkapää puolestaan meni sijoiltaan. Fosu-Mensah ei pelaa ainakaan tällä kaudella, ja mahdollisesti ensi kauden aloituskin on vaarassa.
Sunnuntaista Swansea-peliä edeltäneessä lehdistötilaisuudessa Mourinho vitsaili peluuttavansa ehkä jopa itseään tilanteen ollessa näinkin tukala. Niin pitkälle portugalilainen tuskin kuitenkaan menee, mutta päänvaiva lienee melkoinen ottaen huomioon, että käytettävissä on vain 13 edustusjoukkueen kenttäpelaajaa. Yhtenä vaihtoehtona Mourinho harkinneekin kapteeni Wayne Rooneyn peluuttamista keskikentällä, vaikka hän ennen kautta vakuuttelikin, ettei Rooneya nähtäisi hänen aikanaan keskikentällä ikinä.
Mourinholla on keskikentän keskustaan vain kaksi vaihtoehtoa, ja näistäkin The Times arvelee Michael Carrickin saavan kenties lepovuoron torstain Celta Vigo -ottelua silmällä pitäen.
– Rooney on vaihtoehto keskikentälle, sillä meillä ei ole sinne muitakaan pelaajia. Meillä on Ander Herrera ja Carrick, ja siinä se. Pogba palaa Celta-otteluun. Tim Fosu-Mensah olisi voinut kelvata hätäavuksi, mutta hänkin joutui sivuun, joten meillä on pulmia, Mourinho kertasi.
Lepuutussyistä myös Unitedin puolustuksessa saatetaan nähdä yllätysnimi. Eric Bailly on aloittanut kymmenen ottelua putkeen, joten Mourinho väläyttää mahdollisuutta antaa 19-vuotiaalle Axel Tuanzebelle mahdollisuuden.
– Teen valinnan Axelin, Ericin ja Daley Blindin välillä. Juttelen heidän kanssaan ja kyselen heidän tuntemuksiaan. Minäkin teen kovasti hommia kuntosalille, joten olen itsekin vaihtoehto. Ehkä Swanseaa vastaan pelaavat Mourinho ja Tuanzebe.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”