Englantilaisseurat tehneet jo yli 100 lainasiirtoa tammikuussa – Andros Townsend tuntee lainapelaajan todellisuuden
Tammikuun siirtoikkunassa on tehty jo tähän mennessä toista sataa englantilaisseuroja koskevaa lainasiirtoa. Pelaajista ei haluta luopua kokonaan, vaan heidät lähetetään kasvamaan joko itse, tai ainakin korkoa, toisaalle. Yli puolet kaikista tämän ikkunan aikana tehdyistä siirroista on ollut nimenomaan lainoja.
Kasvattajaseuraansa Tottenhamia vastaan rankkarimaalin sunnuntain FA Cup -ottelussa iskenyt Andros Townsend on yksi nimistä, joilla todella on kokemusta lainapesteistä. Nyt Crystal Palaceen rantautunut hyökkääjä on työskennellyt 18 managerin alaisuudessa, oltuaan Spursista lainalla yhdeksään otteeseen.
27-vuotias Townsend käväisi hakemassa vauhtia muun muassa kolmannelta sarjatasolta, Ykkösliigasta. Olosuhteet eivät aina aivan vastaa huippujalkapalloilijoiden luksuspuitteista tehtäviä juttuja.
– Yeovilissa asuin yhdessä Jonathan Obikan kanssa – pubin yläkerrassa. Ruoka ei ollut kovin hyvää, joten kävimme ostamassa sähkökeittimen. En tiedä, oliko täysin laillista kokkailla hotellimajoituksessa sellaisella, mutta niin teimme. Haimme marketista ruokaa ja valmistimme sitä vuorotelleen. Näin saimme jotakuinkin vastaavaa ravintoa, kuin mitä Spursissa tarjotaan päivittäin.
Paras lainakokemus löytyy kuitenkin juuri saman seuran riveistä.
– Onnistuimme pitämään Yeovilin sarjassa. Kun liityin joukkueen mukaan, olimme putoamassa, mutta onnistuimme kääntämään kelkan.
BBC:lle kokemuksiaan kerrannut hyökkääjä sanoo niiden olleen ehdottomasti kasvattavia. Suuresta lainamäärästä huolimatta hän epäilee, ettei tämän päivän nuorilla toivoilla ole vastaavalla tavalla tilaisuuksia tähän.
– He ovat akatemioissa tai reservijoukkueissa, joten heille ei kerry kokemusta siitä, millaista on olla samassa joukkueessa asuntolainansa edestä pelaavien kanssa.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”