Chelsea-tähti viittasi kintaalla siirtohuhuille: ”Minulla on yhä tavoitteita täällä”
Chelsean keskikenttäpelaaja N’Golo Kanté ei välitä ympärillään pyörivistä siirtohuhuista.
Viime kesänä Ranskan paidassa maailmanmestaruuden voittanut Kanté, 27, on pelannut tällä kaudella uuden managerin Maurizio Sarrin alaisuudessa uudessa roolissa. Viime kaudella ahnaasti palloja keskikentän pohjalla riistänyt ranskalainen on siirretty hieman ylemmäksi pelintekijä Jorginhon tieltä.
Kanté ei ole yltänyt uudessa roolissaan entiselle tasolleen, mutta kritiikki on kohdistunut on lähinnä Sarriin.
Huhuissa Kantéen on yhdistetty on Real Madrid, jonka peräsimeen palannut Zinédine Zidane on tiettävästi maanmiehensä suuri ihailija.
Marraskuussa jatkosopimuksen solminut Kanté vannoo kuitenkin RTL:n haastattelussa, että hänen tulevaisuutensa on Lontoossa.
– Olen Chelseassa ja minulla on yhä tavoitteita täällä. Se ei ole tärkeää, mitä muualla sanotaan.
Häneltä kysyttiin, miten hän reagoisi, jos Zidane ottaisi yhteyttä.
– Se ei ole tärkeää. Olen Chelseassa ja keskityn siihen.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä

- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”