Chelsean Frank Lampard kutsuu puolustuksensa hitsaantumista ”kivaksi pikku tarinaksi”
Chelsea kohtaa tänään Liigacup-ottelussa Manchester Unitedin, jolle hävisi valioliigakautensa avauspelissä rumasti 4-0. Sen jälkeen joukkueitten kurssit ovat muuttuneet melkoisesti.
Avausottelunsa pääsarjassa Chelsean käskijänä elokuussa kokenut Frank Lampard palaa Old Traffordin tunnelmiin seuran sivustolla.
– Se oli meille kaikille oppimiskaaren alku tähän liigakauteen. Meidän olisi pitänyt olla paikoissamme kliinisempiä, mihin sittemmin olemmekin pystyneet. Emme voi nukahdella missään vaiheessa, kuten silloin kävi.
Kurt Zouma sai paljon lokaa niskaansa kyseisestä ottelusta. Toppari pelasi ensimmäisen ottelunsa Chelsea-paidassa sitten vuoden 2017.
– Se oli kova paikka myös hänelle, mutta jatkossa otteet ovat koko ajan parantuneet. Hän on ihanteellinen työkaveri ja valmennettava; tekee työnsä, hymyilee paljon, ja antaa kaikkensa joukkueelle.
Chelsean keskuspuoluksen vakionimet ovat varmasti yllättäneet monet.
– Uskoin Kurtiin, joka kiinnosti kesällä muitakin seuroja. Hänen lainansa Evertonissa onnistui hyvin. Uskoin häneen ja (Fikayo) Tomoriin, ja tein sen pohjalta päätöksiä puolutuksestamme pre-seasonilla. Heidän yhteispelinsä on tuonut meille vakautta. Heidän välilleen kehittynyt yhteys, niin kentällä kuin sen ulkopuolella, on kiva pikku tarina.
Lähde: Chelsea
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”