Nyt puhuu kohusta toiseen kulkenut valioliigatähti Kyle Walker – antoi lausunnon koronamääräysten rikkomisesta: ”Perheeni on revitty palasiksi – milloin tulee mitta täyteen?”
Manchester Cityn laitapuolustaja Kyle Walker on ollut otsikoissa viime aikoina rikottuaan koronamääräyksiä. Nyt Walker avautui tilanteestaan Instagram-tilillään. Walker halusi selittää tekojaan.
Walker nousi otsikoihin huhtikuun alussa, kun hän järjesti seksijuhlat. Sen jälkeen Walker pahoitteli tapausta, ja Man City aloitti tapauksesta kurinpitotoimet. Walker on sen jälkeenkin vielä rikkonut määräyksiä.
Tällä viikolla Walker kävi tapaamassa perheenjäseniään, jonka lisäksi laitapuolustaja bongattiin pyöräilemässä ystävänsä kanssa. Torstai-iltana Walker julkaisi Instagram-tilillään lausunnon viimeaikaisista tapahtumista.
– Minusta tuntuu, että olen ollut tarpeeksi kauan hiljaa. Huomioiden viimeaikaiset julkaisut minusta ja perheestäni, koen, että minun täytyy käsitellä aihetta julkisesti. Olen käynyt viime aikoina läpi yhtä elämäni vaikeinta ajanjaksoa, josta otan täyden vastuun. Joka tapauksessa koen nyt, että minua on vainottu, Walker kirjoittaa.
Walker korostaa tekstissä, että aihe ei vaikuta vain häneen, vaan myös hänen perheenjäseniinsä ja lapsiinsa. Kuluvan viikon tapahtumia Walker avaa seuraavasti:
– Matkusin Sheffieldiin antaakseni siskolleni syntymäpäiväkortin ja -lahjan, mutta myös siksi, että voisin keskustella ihmiselle, joka on yksi harvoista, joihin pystyn luottamaan. Hän halasi minua muistuttaakseen, kuinka hän välittää ja rakastaa minua. Mitä minun olisi pitänyt tehdä? Työntää hänet pois? Sen jälkeen matkustin vanhempieni luo hakeakseni pari kotitekoista ateriaa. Edelleenkin viime kuukaudet ovat olleet raskaita heille. Kaikki, mitä minä olen käynyt läpi elämässäni, he ovat käyneet samat asiat läpi kanssani, Walker kertoo.
Walkerin mukaan hänen perheenjäsenensä eivät ole ansainneet joutumista lehtien kansiin. Walker kokee myös, että lehtikuvaajat seuraavat häntä jatkuvasti.
– Minusta tuntuu koko ajan siltä, että minua seurataan. En koe olevani turvassa edes omassa kodissani. Miksi heidän (perheenjäsenten) pitäisi kokea samoin? Kuka ansaitsee sellaista?
– Missä vaiheessa minun tunteeni otetaan huomioon? Perheeni on revitty palasiksi, ja tämä on tapahtunut lehdistön kautta. Kysyn vain: Milloin tulee mitta täyteen?
Walker ei ole suinkaan ainoa jalkapalloilija, joka on rikkonut ulkonaliikkumiskieltoa Englannissa. Muun muassa Aston Villan kapteeni Jack Grealish sekä Everton-hyökkääjä Moise Kean ovat jääneet kiinni ohjeistusten rikkomisesta.
Man City -tähti muistutti, että lehtien otsikoilla on vaikutuksensa myös jalkapalloilijoihin.
– Olen ihminen, jolla on tunteet ja saatan olla allapäin, kuten kuka tahansa. Se, että olen julkinen henkilö ammattilaisurheilijana ei tee minusta immuunia tällaiselle. Se on surullista, mutta koen, että elämääni tarkkaillaan ilman mitään kontekstia. Ymmärrän, että ihmiset ovat pettyneitä tai jopa vihaisia minulle, mutta olisi tärkeää, että ihmisillä olisi parempi ymmärrys elämästäni. Kiitos, että kuuntelitte ajatuksiani, Walker päätti kirjoituksen.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Chelsea tavoittelee taas yhtä huippulupausta Brasiliasta
- Nottingham Forestin valitus hylättiin – pisterangaistus pysyy voimassa
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Valioliiga-legendalta kovaa palautetta Casemirolle: ”Hänen pitäisi miettiä MLS:ää tai Saudi-Arabiaa”
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”