Saksalaistiedot: Bayern München sopinut siirrosta Man City -hyökkääjän kanssa – siirtosumma tulee rajusti alas
Manchester Cityn Leroy Sané on yhä vahvemmin matkalla Bayern Müncheniin.
Saksalaislehti Kickerin tuoreet tiedot kertovat, että Sané ja Bayern ovat päässeet sopuun henkilökohtaisista ehdoista.
24-vuotias laitahyökkääjä saa Bayernissa viisivuotisen sopimuksen, ja hän suostuu leikkaamaan palkkaansa nykyisestä. Joidenkin tietojen mukaan Sané tienaa tällä hetkellä Cityssä noin 4,7 miljoonaa puntaa (5,3 miljoonaa euroa) vuodessa.
Siirron toteutuminen vaatii vielä seurojen yhteisymmärryksen siirtosummasta. Niissäkin neuvotteluissa on jo edetty pitkälle. Kickerin mukaan Bayern on tarjonnut Sanésta 40 miljoonaa euroa. City haluaisi vielä kymmenen miljoonaa lisää, joten näkemysero ei ole enää suuri.
Sanén hintalappu on suorastaan romahtanut vuodessa. Viime kesänä esimerkiksi paikallislehti Manchester Evening News kertoi, että City haluaa Sanésta 145 miljoonaa puntaa (164 miljoonaa euroa). Elokuun Community Shieldissä tuli polvivamma, joka pilasi Sanén koko kauden, mutta vielä joulukuussakin Sanén siirtomarkkina-arvo oli Transfermarktin mukaan 100 miljoonaa euroa.
Sané siirtyi Schalkesta Man Cityyn 52 miljoonalla eurolla kesällä 2016. Vajaan neljän kauden aikana saksalainen on pelannut Cityssä yhteensä 139 ottelua tehoin 39+45.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”