UCL: Liverpoolin kakkosmiehistö hoiti leiviskänsä – välierissä vastaan asettuu todellinen yllätysjoukkue
Liverpool on edennyt Mestarien liigan välieriin. Joukkue kaatoi puolivälierissä portugalilaisen Benfican yhteismaalein 6-4.
Liverpool petasi itselleen avausosasta [3-1-vierasvoitto] sen verran hyvät asetelmat, että Jürgen Klopp pystyi juoksuttamaan keskiviikkoiltana Anfieldilla pelattuun toiseen osaotteluun lähes kokonaisuudessaan kakkosmiehistönsä. Avauksessa oli ainoastaan kolme samaa kenttäpelaajaa (Joël Matip, Jordan Henderson, Diogo Jota) kuin viikonloppuna Cityä vastaan.
Tapahtumarikas toinen osaottelu päättyi lopulta 3-3-tasapeliin. Liverpool teki ratkaisevan eron erikoistilanteista, joissa se on ollut kauden aikana erittäin vahva.
Liverpoolin avausmaali syntyi kulmapotkusta, ja kolmas maali vapaapotkusta. Kummassakin maalissa ratkaisevan keskityksen antoi Kostas Tsimikas, joka oli napannut avauspaikan Andy Robertsonilta. Ensimmäisen maalin puski sisään Ibrahima Konaté, kolmannen kävi tyrkkäämässä lähietäisyydeltä Roberto Firmino, joka vastasi myös joukkueensa toisesta osumasta.
Benficalta maalinteossa onnistuivat Gonçalo Ramos, Roman Yaremchuk sekä Darwin Núñez, jota ollaan siirtohuhuissa tuomassa Valioliigaan ensi kaudeksi.
Liverpool kohtaa Mestarien liigan välierissä Villarrealin, joka on yllättänyt kaikki etenemällä kilpailussa näinkin pitkälle. Toisessa välieräparissa kohtaavat Valioliigan ja La Ligan tämän hetken sarjakärjet, Manchester City sekä Real Madrid.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”
- L’Équipe: Crystal Palacen maalitykki herättänyt Napolin kiinnostuksen – neuvottelut käynnissä
- Glen Kamaran Leeds on enää voiton päässä Valioliigasta
- Man City joutuu kauden ratkaisupeleihin ilman ykkösvahtiaan