Arsenalin nuori tähti kertoi isosta elämäntapamuutoksestaan: ”Sain kramppeja 60 minuutin jälkeen”
Arsenalin keskikenttäpelaaja Emile Smith Rowe sanoo, että hän otti urallaan ison harppauksen eteenpäin, kun hän rupesi syömään huippuammattilaisen tavoin.
Smith Rowe, 21, sai tällä viikolla ensimmäisen kutsunsa Englannin A-maajoukkueeseen, kun hänet nostettiin ryhmään parin loukkaantuneen pelaajan tilalle. Hän on lukeutunut tällä kaudella Arsenalin johtaviin pelaajiin esiintyen 13 ottelussa, joissa hän on tehnyt yhteensä viisi maalia ja syöttänyt kaksi.
Nuorukainen kertoi maajoukkueeseen noustuaan, että hän ei välttämättä olisi nykyisessä pisteessä, jos hän ei olisi muuttanut tapojaan.
– Jos totta puhutaan, niin en syönyt kovin hyvin. Sain kramppeja 60 peliminuutin jälkeen ja sellaista, kommentoi Smith Rowe Daily Mailin mukaan.
– En syönyt enkä juonut kovin hyvin. En harrastanut kunnolla nesteyttämistä ennen pelejä, mutta olen yrittänyt keskittyä siihen paljon.
Smith Rowe kertoi, että suklaa ja pikaruokaketju Nando’sin sapuskat ovat saaneet jäädä.
– Olen yrittänyt karsia suklaata ja noutoruokaa nmahdollisimman paljon. Nykyään syön aina kotona.
Arsenal on auttanut Smith Rowea hankkimalla hänelle henkilökohtaisen kokin.
– Hän osaa tehdä paria pastaruokaa, joista pidän. Ennen en pitänyt kalasta, mutta nykyään tykkään syödä lohta ja sellaista. Yleensä äitini kokkaa minulle, mutta enää hänen ei tarvitse!
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”