Liverpoolin unohdettu mies nousi vieraiden sankariksi – Man United kävi lähellä yllätysvoittoa
Manchester United ja Liverpool ottivat yhteen sunnuntain North-West Derbyssä Old Traffordilla. Kamppailu päättyi viime kauden tavoin tasapeliin, tällä kertaa luvuin 1-1.
Manchester United piti Liverpoolin nollilla aina 85. peliminuutille saakka, johtaen ottelua Marcus Rashfordin avausjakson osumalla. Vaihdosta sisään tullut Adam Lallana nousi kuitenkin vieraiden sankariksi myöhäisen tasoitusmaalin ansiosta.
Liverpool jatkaa vahvaa Valioliiga-kauttaan sarjaykkösenä, ilman tappioita. Manchester United kävi lähellä yllättävää voittoa, mutta jää tasapelin myötä sarjataulukon 13. sijalle.
Isoja kokoonpanomuutoksia ottelun alla
Kummankin joukkueen kokoonpanossa nähtiin merkittäviä muutoksia. Liverpool lähti otteluun ilman tähtihyökkääjäänsä Mohamed Salahia, joka kärsii nilkkavammasta. Alisson palasi kuitenkin vieraiden maalille pitkän sairasloman jälkeen.
Maajoukkuetauolla loukkaantunut David De Gea nimettiin vastoin odotuksia Unitedin maalille, mutta Alex Tuanzeben loukkaantuminen alkulämmittelyissä pakotti Ole Gunnar Solskjærin suunnitelman muutokseen. Marcos Rojo nousi hänen tilalle avaukseen, minkä takia joukkue ryhmittyi nyt kolmen topparin puolustuslinjaan.
Avausjakso huipentui VAR-draamaan
Liverpool antoi esimerkin vaarallisuudestaan jo ensimmäisen kymmenminuuttisen kohdalla. Sadio Mané puski pallon pystyyn Roberto Firminolle, mutta hänen vasemman jalan laukauksensa suuntautui kauas katsomoon.
Hetkeä myöhemmin Georginio Wijnaldum pakotti David De Gean torjuntatöihin kovalla kaukolaukuksella, mutta espanjalaisvahti liimasi pallon helposti näppeihinsä.
Vaikka huippupaikoille kumpikaan joukkue ei päässyt, Manchester United loi ajoittain myös useita vaaranpaikkoja. Marcus Rashford päihitti kaksinkamppailuissa kertaalleen sekä Virgl van Dijkin että Joel Matipin, mutta laukaisupaikoille englantilaiskärki ei kyennyt.
Liverpoolin avausjakson paras maalipaikka nähtiin reilun puolen tunnin kohdalla, kun Mané keskitti pallon matalana Firminolle. Brassihyökkääjä ei kuitenkaan onnistunut suuntaamaan laukaustaan De Gean ohitse, ja ottelu jatkui maalittomana.
Hetkeä myöhemmin toisessa päässä kuitenkin soi, kun Rashford vei Manchester Unitedin 1-0-johtoon Daniel Jamesin keskityksestä.
Liverpool-hyökkääjä Divock Origi kalasteli vapaapotkua Unitedin kenttäpuoliskolta Victor Lindelöfin kaadettua hänet selän puolelta. Erotuomari Martin Atkinson antoi pelin kuitenkin jatkua.
Scott McTominay reagoi tilanteeseen nopeasti pelaamalla Jamesin pystyyn oikealta laidalta, mistä walesilaislaituri keskitti pallon pomppien boksiin. Marcus Rashford karkasi Matipin vartioinnista ja tuikkasi pelivälineen Alissonin ohitse, vieden Unitedin 1-0-johtoon. Kyseessä oli Rashfordin ensimmäinen pelitilannemaali sitten elokuun Chelsea-pelin.
Maali tarkastettiin vielä VAR:n avulla, mutta tuomaristo ei nähnyt Lindelöfin tehneen tilanteessa tarpeeksi merkittävää rikettä. Hidastukset kuitenkin osoittivat, että Liverpool-manageri Jürgen Kloppilla oli aihetta hermostua hieman.
Saksalaismanageri kävi todella kuumana myös avausjakson loppuhetkillä, kun Manén tasoitusmaali jäi VAR-tarkastuksen myötä hyväksymättä. Senegalilaishyökkääjä upotti pallon verkkoon Trent Alexander-Arnoldin korkeasta pystysyötöstä, mutta hän oli ottanut pallon haltuun kädellään.
Ensimmäinen jakso tuli täten päätökseen Unitedin 1-0-johdossa.
Vastaus Liverpoolin ongelmiin löytyi yllättävästä lähteestä
Mancheser United vetäytyi toisella jaksolla syvemmälle puolustukseen. Liverpool hallitsi palloa peräti 75-prosenttisesti toisen puoliajan ensimmäiset kymmenen minuuttia, mutta ei onnistunut pääsemään hyville maalintekopaikoille.
Klopp yritti tuoda luovuutta Liverpoolin hyökkäyspeliin vaihtamalla Alex Oxlade-Chamberlainin Origin tilalle tunnin kohdalla. Englantilaispelaaja pääsi nopeasti mukaan peliin, mutta laukoi ensimmäisen yrityksensä ohitse maalin. Kymmenen minuuttia myöhemmin Klopp heitti Adam Lallanan kapteeni Jordan Hendersonin tilalle.
Manchester United piti Liverpool-puolustajat varpaillaan nopeiden vastahyökkäysten avulla. Sekä Rashford että Fred pääsivät laukomaan hyviltä tonteilta, mutta kummankin yritys suuntautui ohitse Alissonin vartioiman maalikehikon.
Liverpool näytti jääneen täysin pimentoon isosta pallonhallintaprosentista huolimatta. Firmino vastasi vieraiden ensimmäisestä maalia kohti suuntautuneesta laukauksesta toisen jakson osalta vasta 77. minuutilla. Hänen puskuyrityksensä oli kuitenkin heppoinen, eikä De Gealla ollut vaikeuksia pitää maaliansa tyhjänä.
Viisi minuuttia ennen päätösvihellystä Liverpool kuitenkin kampesi tasoihin. Andrew Robertsonin keskitys vasemmalta laidalta lävisti Unitedin puolustuslinjan täysin, ja löysi vapaaksi jääneen Adam Lallanan takatolpalta. Viimeksi toukokuussa 2017 Valioliiga-maalin tehnyt englantilaispelaaja toi Liverpoolin tasoihin viimeistelleessään pallon helposti tyhjiin.
Ole Gunnar Solskjær oli ottanut ennen maalia Rashfordin vaihtoon, antaen viimeiset minuutit loukkaantumisesta palanneelle Anthony Martialille. Hän ei kuitenkaan onnistunut tuomaan Unitedia tasoihin, ja ottelu päättyi 1-1-tasapeliin.
Voita Weberin kaasugrilli – arvo 999€!
- Vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa Weberin kaasugrillin, jonka arvo on 999€!
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”