Parjattu kaksikko pelasti Manchester Unitedin – José Mourinholle vielä armonaikaa
Old Traffordilla nähtiin lauantai-iltaan draamaa koko rahan edessä. Pelissä olivat Manchester Unitedin kunnia ja valmentaja José Mourinhon työpaikka.
Haastavien vaiheiden jälkeen nähtävästi säilyi Unitedin noustua toisella puoliskolla kahden maalin takaa Newcastlea vastaan hurjaan 3-2-voittoon.
Red Devilsin sankariksi nousi lisäajalla viime aikoina parjattu Alexis Sánchez. Chileläinen näytti komealla puskullaan epäilijöille olevansa edelleen mies paikallaan.
Sánchezin lisäksi myös toinen Mourinhon koirankopissa viihtynyt pelaaja Anthony Martial onnistui maalinteossa.
United nousi voitolla sarjataulukossa kahdeksanneksi.
Ottelun kulku
Newcastle otti yllätysjohdon jo seitsemännellä minuutilla. Ayoze Pérezin syötti läpäisi Unitedin puolustuslinjan ja Kenedy murtautui viimeistelemään pallon reppuun.
Kolme minuuttia myöhemmin etumatka kasvoi. Jonjo Shelveyn keskitys tavoitti Yoshinori Muton, joka pienen käänöksen jälkeen naulasi 2-0-maalin David de Gean selän taakse lähietäisyydeltä.
Mutolla oli paikka 34. minuutillla myös toiseen maaliin. Chris Smalling purki heikosti ja Jamaal Laschelles ohjasi pallon oikealla vartioimatta jääneelle Mutolle. De Gea oli kuitenkin nyt hereillä ja pysäytti näyttävästi japanilaisen yrityksen.
Toisen puoliskon alussa United otti pallonhallintaa itselleen. 51. minuutilla Martin Dubravka joutui torjumaan Paul Pogban laukauksen eteensä ja Nemanja Maticilla oli tyhjä maali edessä. Serbi kuitenkin täräytti vetonsa avopaikasta reilusti maalin yli.
United kavensi lopulta viimeisen kaksikymppisen alkuun vapaapotkusta. Matan täydellinen vapaapotku rangaistusalueen rajalta kiersi muurin yli vastustamattomasti Dubravkan ohitse alanurkkaan.
Kavennuksen jälkeen United alkoi yhä paremmin sahata paremmille maalipaikoille. 75. minuutilla Dubravka otti kaksi erinomaista pelastusta. Slovakialainen pysäytti ensin Marouane Fellainin puolivolleyn maalin edestä. jonka jälkeen nollattiin myös Smallingin puskuryritys kulmapotkusta.
Minuuttia myöhemmin Dubravkakaan ei enää pelastanut Newcastlea. Anthony Martial sahasi vasemmalta boksin sisään ja ujutti matalan laukauksen etutolpalta sisään. United oli tullut tasoihin.
Tasuriin kotijoukkue ei kuitenkaan tyytynyt. 90. minuutilla Ashley Youngin keskitys löysi oikealta takatolpalta Sánchezin, joka puski helpottavan maalin ohi Dubravkan.
Unitedille näin täysi pistepotti 3-2-lukemin.
Valioliiga lauantaina 6.10.2018
Burnley-Huddersfield 1-1 (1-0)
20′ Sam Vokes 1-0
66′ Christopher Schindler 1-1
Crystal Palace-Wolves 0-1 (0-0)
56′ Matt Doherty 0-1
Leicester-Everton 1-2 (1-1)
7′ Richarlison 0-1
40′ Ricardo Pereira 1-1
63′ Wes Morgan, ulosajo
77′ Gylfi Sigurdsson, 1-2
Tottenham Cardiff 1-0 (1-0)
8′ Eric Dier 1-0
58′ Joe Ralls, ulosajo
Watford-Bournemouth 0-4 (0-3)
14′ David Brooks 0-1
32′ Christian Kabasele, ulosajo
33′ Joshua King Rp. 0-2
45′ Joshua King 0-3
46′ Callum Wilson 0-4
Manchester United-Newcastle 3-2 (0-2)
7′ Kenedy 0-1
10′ Yoshinori Muto 0-2
70′ Juan Mata 1-2
76′ Anthony Martial 2-2
90′ Alexis Sanchez 3-2
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”