Leicesterin luotsi Craig Shakespeare sanoo, että häviävä spray voitaisiin tarvittaessa ottaa käyttöön myös sivurajaheitoissa, jotta pelaaja ei voi estää lähietäisyydeltä vastustajan heittoa.

Tällä viikolla Arsenalin Alexis Sánchez sai kovan osuman pallosta, kun hän seisoi noin metrin päässä sivurajasta Christian Fuchsin heittäessä. Sen jälkeen chileläinen kaatui teatraalisesti kentän pintaan kasvojaan pidellen.

– Erotuomari voi tukahduttaa sen saman tien menemällä paikalle ja kertomalla pelaajalle, että tämän pitää perääntyä kaksi metriä, Shakespeare kommentoi.

Kyse on siitä, että erotuomarin on oltava päättäväisempi siinä tilanteessa ja pääsemme jatkamaan eteenpäin.

– Lisäksi on spray, jota käytetään vapaapotkuissa. Hänen pitää ainoastaan käyttää sitä, ja kaikki on hoidettu. Kyse on siitä, että erotuomarin on oltava päättäväisempi siinä tilanteessa ja pääsemme jatkamaan eteenpäin, hän jatkaa.

Shakespeare ei osaa sanoa, olivatko kaikki keskiviikkona tietoisia säännöstä.

– Pidän huolen siitä, että Christian on nyt tietoinen siitä ja hänen tarvitsee vain sanoa asiasta avustavalle erotuomarille, jos tämä on sillä puolella, ja erotuomarille.

Arsenal voitti Lontoossa pelatun ottelun 1–0 Robert Huthin 86. minuutin omalla maalilla.

Lähde: Sky Sports