Dortmund rauhallinen Valioliigaan yhdistetyn tähtensä suhteen – ”Edes englantilaisseurat eivät ota sitä riskiä”
Jadon Sancho on kuulunut muutaman vuoden ajan maailman lupaavimpien pelaajien joukkoon.
20-vuotias Sancho kykenee pelaamaan niin oikeana kuin vasempana laiturina.
Dortmundissa häikäisevää kautta pelannut Sancho ehti viimeistellä 17 maalia ja antaa jopa 19 maalisyöttöä ennen koronaviruspandemian leviämistä, joka vei Bundesliigan muiden sarjojen tapaan toistaiseksi tauolle.
Englannin A-maajoukkueeseen kuuluvaa Sanchoa ollaan yhdistetty siirtohuhuissa aktiivisesti Valioliigaan. Muun muassa Manchester Unitedin ja Chelsean kerrotaan olevan kiinnostuneita Sanchosta.
Dortmund on valmis tiettävästi tarjoamaan pelaajalleen uutta rahakasta jatkosopimusta, joka nostaisi Sanchon nykyisen palkan noin puolet korkeammaksi.
Dortmundin urheilutoimenjohtaja Michael Zorc on luottavainen sen suhteen, että Sancho pelaa tulevaisuudessakin saksalaisseurassa. Koronaviruspandemia on asettanut huippuseuratkin taloudellisesti tiukkaan asemaan, eikä seuraavissa siirtoikkunoissa todennäköisesti nähdä suursiirtoja.
– Tällä hetkellä yksikään seura ei ota riskejä taloudellisesti merkittävien siirtojen suhteen. Edes englantilaisseurat eivät ota sitä riskiä. En halua, enkä voi ajatella tai ennustaa liian kauas, sillä asiat muuttuvat päivittäin. Katsotaan, mitä tapahtuu, Zorc totesi Sport1:n haastattelussa.
– Meillä on Sanchon kanssa pitkä sopimus, eikä mikään muutu. Olemme täysin rauhallisia ja luottavaisia hänen jatkonsa suhteen. Ymmärrän sen, että joukkueet ovat kiinnostuneita ja tiedustelevat hänen tilanteestaan, mutta ne asiat eivät ole korkealla tärkeysjärjestyksessä tällä hetkellä.
Voita Weberin kaasugrilli – arvo 999€!
- Vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa Weberin kaasugrillin, jonka arvo on 999€!
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”