ESPN: Man Unitedin toppari lähellä pitkää jatkosopimusta – neuvotteluissa tapahtui läpimurto
Toppari Eric Bailly, 27, on ESPN:n lähteiden mukaan lähellä monivuotista jatkosopimusta Manchester Unitedin kanssa.
Läpimurto sopimusneuvotteluissa tapahtui tiettävästi viime viikolla. Bailly on halunnut valmennusjohdolta takuun säännöllisestä peliajasta.
Bailly hankittiin Old Traffordille vuonna 2016 espanjalaisseura Villarrealista. Hänen nykyistä sopimustaan on jäljellä vain reilu vuosi, mikä on herättänyt italialaisten ja espanjalaisten seurojen kiinnostuksen.
Nyt norsunluurannikkolainen näyttää kuitenkin jäävän Unitediin ja hamuaa jatkossa enemmän peliaikaa. Tällä kaudella otteluja on kertynyt Valioliigassa kahdeksan ja kaikki kilpailut huomioiden 15.
Harry Maguire ja Victor Lindelöf ovat viime aikoina muodostaneet Unitedin ykköstoppariparin, mutta lähteiden mukaan Bailly on tyytyväinen saadessaan mahdollisuuksia kunnossa ollessaan.
Baillyn kehitystä ovat hidastaneet useat loukkaantumiset. Koronaviruksen aiheuttaman taudinkin sairastanut pelaaja ei ole onnistunut pysymään Unitedissa pitkiä jaksoja terveenä.
Voita Weberin kaasugrilli – arvo 999€!
- Vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa Weberin kaasugrillin, jonka arvo on 999€!
- Neljäs putkeen! Manchester City on taas Valioliigan mestari
- Tässä syy Roberto De Zerbin lähdölle Brightonista
- Brentfordilta päivitys hyökkääjästään – missä Valioliigan ykköshämmentäjä jatkaa uraansa?
- Valioliigan päätöskierros: Man City on valioliigamestari!
- Jürgen Klopp paljasti suunnitelmansa vapautuessaan Liverpoolista – ”En ole aiemmin pystynyt”
- Erik ten Hag löysi positiivisen näkökulman Man Unitedin katastrofikauteen – ”Me tiedämme”
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Erik ten Hag löysi positiivisen näkökulman Man Unitedin katastrofikauteen – ”Me tiedämme”
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana