Englannin entinen huippuhyökkääjä Alan Shearer sanoo, että Gareth Southgaten pitäisi ehdottomasti jatkaa miesten maajoukkueen peräsimessä.

Southgaten, 52, asema on kyseenalaistettu sen jälkeen, kun Englanti putosi Qatarin MM-kisoista hävittyään Ranskalle puolivälierässä 1-2.

Hän aloitti maajoukkueen käskyttäjänä syksyllä 2016 väliaikaisroolissa, mutta sai hyvien esitysten jälkeen pestin vakituisesti itselleen. Southgate on johdattanut Englannin kertaalleen MM-kisoissa neljän parhaan joukkoon ja EM-hopealle.

Nousujohteisen kehityksen myötä Englannille ladattiin isoja odotuksia Qatarin turnaukseen, joten putoaminen puolivälierävaiheessa on nähty pettymyksenä, vaikka vastassa olikin toinen mestarisuosikki ja hallitseva maailmanmestari.

Shearerin, 52, mielestä Southgate on yhä oikea valmentaja johdattamaan Englannin seuraaviin arvokisoihin.

– Minulla ei ole minkäänlaista epäilystä siitä, että Gareth Southgaten pitäisi jäädä Englannin valmentajaksi ja viedä meidät vuoden 2024 EM-kisoihin, kirjoitti Shearer BBC:n kolumnissaan.

– Tiedän, ettei hän tuonut Qatarista haluamaamme pokaalia, mutta meidän on katsottava kokonaisuutta. Ei pelkästään sitä, miten olemme pelanneet tässä turnauksessa, vaan myös sitä edistystä, jota olemme saavuttaneet hänen kuuden vuoden aikana.

– Olimme sekaisin, kun Southgate otti vastuun vuonna 2016, ja oli tuntunut siltä, ettemme ole menossa mihinkään. Olimme naurunaihe Roy Hodgsonin alaisuudessa EM-kisoissa aiemmin samana vuonna, ja sen jälkeen jouduimme kärsimään Sam Allardycen häpeällisestä poistumisesta, kun tuntui, että asiat eivät enää voisi mennä huonommin.

– Verratkaa sitä siihen, missä olemme nyt, kun olemme saaneet Southgaten kanssa uskomattomia kokemuksia kolmesta tärkeästä turnauksesta, ja luultavasti juuri siksi Ranskalle häviäminen sattuu niin paljon.

– Luulimme, että voisimme voittaa nämä MM-kisat, koska olemme onnistuneet hänen alaisuudessaan aiemmin ja koska olimme osoittaneet sen myös tässä turnauksessa. Olimme vakavasti otettavia haastajia monesta syystä, ja Southgate oli kaikkien niiden takana.

– Puolivälierässä putoaminen saattaa näyttää takapakilta päästyämme välieriin Venäjällä neljä vuotta sitten ja EM-finaalin jälkeen, mutta olemme ehdottomasti menossa oikeaan suuntaan hänen johdollaan.

– Olemme nyt parempi joukkue kuin olimme kummassakaan niissä turnauksissa, vaikka emme olekaan päässeet yhtä pitkälle tällä kertaa – ja näiltä pelaajilta on vielä paljon enemmän odotettavissa.

Southgaten ja Englannin jalkapalloliiton sopimus on voimassa vuoden 2024 loppuun.