Nottingham Forest on saanut neljän pisteen rangaistuksen Valioliigan tuottavuuden ja kestävän kulutuksen (PSR) sääntöjen rikkomisesta. Forest tippuu seurauksena sarjataulukossa putoamisviivan alle sijalle 18.

Näin Luton nousee taulukossa viivan päälle.

Forest raportoi tammikuussa sallitun määrän ylittävät tappiot kolmen vuoden ajalta. Raportti päättyi kauden 2022-2023 loppuun.

Forestilla on 14 päivää aikaa tehdä päätös valittaa rangaistuksestaan. Everton sai aiemmin tällä kaudella 10 pisteen rangaistuksen samasta talousrikkomuksesta, mikä lyhennettiin seuran valituksen jälkeen kuuteen pisteeseen.

Forest on hankkinut kevään 2022 Valioliigaan nousunsa jälkeen 42 pelaajaa ja käyttänyt noin 250 miljoonaa puntaa rahaa. PSR:n sääntöjen mukaan seurat saavat tehdä maksimissaan 105 miljoonaa puntaa tappiota kolmen kauden aikana.

LUE MYÖS!