© Kuva: Getty Images

Arsenal – kausiennakko 2018/19: Uusi aika koittaa – prosessi käynnistymässä vasta

Viime kausi

Kaikkein tärkein seikka Arsenalin viime kaudessa oli se, että kausi jäi Arsène Wengerin pitkän rupeaman viimeiseksi. Monien kannattajien mielestä tämä on pääasiassa hyvä uutinen, mutta toki moni nostalgikko saattoi vuodattaa myös kyyneliä ranskalaisen aikakauden päättyessä – onhan Wenger joka tapauksessa paitsi Arsenalin seurahistorian pitkäaikaisin, niin myös menestynein valmentaja.

Jo lähtökohdat kauteen olivat sikäli erikoiset, että takana oli Wengerin pitkän Gunners-jakson heikoin kausi, eikä Arsenal pelaisi lainkaan Mestarien liigaa. Kyseessä oli Wengerin 22-vuotisen rupeaman ainoa vuosi, kun Mestarien liiga jäi väliin. Kannattajien harmiksi neljän kärki tosin karkasi Arsenalilta Wengerin joutsenlaulussa uudelleen, eikä UCL:ää ole tarjolla tänäkään vuonna.

Eurooppa-liiga oli Arsenalille siten uusi tuttavuus, ja siellä peli kulkikin omankokoista pienempien seurassa oikein mukavasti. Lohkovoitto irtosi jopa helposti, eikä pudotuspeleissä Östersundista, AC Milanista tai TsSKA Moskovasta ollut todellista haastetta. Matka katkesi lopulta välierissä (=moraalisessa finaalissa), kun kilpailun tuleva mestari Atlético Madrid osoittautui paremmaksi yhteismaalein 2-1.

Valioliigassa menestys oli Arsenalin ja Wengerin mittapuulla suorastaan surkeaa. Arsenal sai kasaan vain 63 sarjapistettä ja jäi Mestarien liiga -paikasta 12 pinnaa sekä mestari Manchester Citystä huimat 37 pistettä. Ylipäätään Arsenal vietti neljän parhaan joukossa vain kaksi sarjakierrosta marras-joulukuun vaihteessa.

Arsenalin kauden pisin voittoputki Valioliigassa oli vain kolmen pelin mittainen. Erityisen luokatonta tekeminen oli vieraskentällä, sillä se voitti 19 vieraspelistään vain neljä. Kotikentällä Arsenal olikin sarjan toiseksi paras joukkue vain kolme pistettä Man Cityä vähemmän keränneenä.

Ongelmia Arsenalilla oli eritoten puolustuspäässä, sillä päästettyjen maalien lukema 51 oli suorastaan surkea. Wenger ei tahtonut saada puolustusta organisoitua koko kauden aikana, ja virheitä mahtui lähes joka otteluun. Hyökkäyspäässä Gunnersia tehokkaampia olivat sen sijaan vain City ja Liverpool.

Kaikkein raskauttavinta Arsenalin menestyshaaveiden kannalta oli kuitenkin se, ettei se kyennyt voittamaan koko kauden aikana Valioliigassa ainuttakaan muista Top Six -joukkueista. Se jos mikä oli paras peruste vaihtaa miestä kentän laidalla.

Kautta leimasivat näkyvät, kuuluvat ja hyvin innovatiiviset ”Wenger out ”-mielenilmaukset, joista tuli lopulta jopa globaali ilmiö. Vihdoin 20. huhtikuuta koitti sitten suuri päivä, kun Wengerin lähdöstä tiedotettiin. Asia oli ranskalaislegendalle epäilemättä raskas ja haikea, mutta kauden lopussa Wengerille annettiinkin hyvin ansaittuja kunnianosoituksia niin Arsenalin kuin muidenkin leiristä.

FA Cupissa Arsenal putosi jo heti kättelyssä Nottinghamille, mutta Liigacupissa se eteni aina loppuotteluun asti. Liigacupin voitto olisi ollut Wengerille epäilemättä mieluisa tapa lähteä (toki siinä vaiheessa Eurooppa-liigan voittokin oli yhä mahdollinen), mutta Man City leikitteli finaalissa 3-0 -voiton. Niinpä kauden ainoaksi konkreettiseksi ”menestykseksi” jäi elokuinen rankkarivoitto Chelseasta Community Shieldissä, mutta sitä nyt ei tunnetusti kovin korkealle arvosteta.

Wenger ei ollut ainoa pitkän tien seurassa kulkenut mies, joka karisti Arsenalin pölyt jaloistaan. Jo kesällä maisemaa vaihtoivat Wojciech Szceszny (toki jo aiemmin lainalla Romassa), Kieran Gibbs ja Alex Oxlade-Chamberlain, ja talvella tilaa uusille kasvoille saivat tehdä suositut Theo WalcottAlexis Sánchez ja Olivier Giroud.

Etenkin Alexisin lähtö oli iso pelillinen mullistus, sillä chileläinen oli ollut Arsenalin viime kausien ehdottomasti johtavia pelaajia, mutta elekielen ja huhupuheiden perusteella Sánchez kyllästyi Arsenalin menestyksemättömyyteen ja kunnianhimon puutteeseen.

Arsenal-kannattajien onneksi tulijoiden onnistuminen kääntyy enemmän positiivisen kuin negatiivisen puolelle. Etenkin Henrikh Mkhitarjanin ja Pierre-Emerick Aubameyangin kevätkausi antaa luvan odottaa tältä kaudelta entistäkin suurempia tekoja.

Pelaajasiirrot – lähteneet

Matt Macey (Plymouth)
Maalivahti, 23 vuotta

19-vuotiaana Arsenaliin siirtynyt joukkueen kolmosvahti lainattiin täksi kaudeksi Ykkösliigan Plymouthiin. Istunut penkillä useissa ykkösjoukkueen peleissä, ja teki edustusryhmädebyyttinsä lokakuisessa Liigacupin ottelussa.

Kuva: Getty Images

Per Mertesacker (lopetti)
Keskuspuolustaja, 33 vuotta

Viidet arvokisat pelannut maailmanmestari on todella suosittu pelaaja niin kotimaassaan Saksassa kuin Arsenal-fanienkin keskuudessa. Lähes kaksimetrinen toppari pelasi Arsenalissa kaikkiaan seitsemän kautta, mutta eläkeiän lähestyessä loukkaantumiset alkoivat kiusata yhä pahemmin. Oli viimeisellä kaudellaan joukkueen virallinen kapteeni, mutta pelasi yhteensä vain 12 ottelussa. ”Merte” pysyy silti edelleen Arsenalin palkkalistoilla, sillä hän aloitti työt Arsenalin akatemiavalmentajana.

Kuva: Getty Images

Santi Cazorla (Villarreal)
Hyökkäävä keskikenttä, 33 vuotta

Kesällä 2012 Arsenaliin siirtynyt espanjalainen pelasi kolme vahvaa kautta joukkueessa, mutta viimeiset kolme kautta olivat pääasiassa sairaskertomusta. Pahimman vaivan Cazorla koki lokakuussa 2016, kun hän loukkasi akillesjännettään Mestarien liigan ottelussa Ludogorets Razgradia vastaan. Vamma piti Cazorlan lopulta lähes kaksi vuotta kentiltä sivussa.

Akillesjänne jouduttiin operoimaan liki kymmenen kertaa, ja jalkaan tulleen tulehduksen takia pahin pelko oli, että jalka jouduttaisiin jopa amputoimaan. Cazorlan kyynärvarresta siirrettiin jalkaan tervettä ihoa paranemisen edistämiseksi. Uran loppumista vastaan taistelleen Cazorlan sopimusta ei enää ensi kaudelle jatkettu, ja niinpä hän palasi vapailla papereilla vanhaan seuraansa Villarrealiin. Vihdoin heinäkuun lopussa Cazorlan pitkä odotus päättyi, kun hän pelasi 21 kuukauden tauon jälkeen jälleen jalkapalloa Villarrealin harjoituspelissä.

Kuva: Getty Images

Jack Wilshere (West Ham)
Keskikentän keskusta, 26 vuotta

Kenties kuluvan vuosituhannen valovoimaisin Arsenal-kasvatti, jonka lupaavaa uraa useat loukkaantumiset ovat pahasti jarruttaneet. Debytoi Valioliigassa Arsenalin paidassa jo 16-vuotiaana, ja Englannin maajoukkueessa vuotta myöhemmin. Lentävän lähdön saanut ura otti kuitenkin ensimmäisen kerran takapakkia kaudella 2011-2012, kun kesällä tullut nilkkavamma piti Wilsheren sivussa koko kauden ajan.

Sairaskertomuksesta tuli kuitenkin pitkää ja puuduttavaa luettavaa. Kun Wilshere pelasi viime joulukuussa täydet 90 minuuttia Arsenalin valioliigapelissä, teki hän niin ensi kerran yli kolmeen vuoteen. Kokonaisuudessaan viime kausi oli Wilsheren ehjin moneen vuoteen, eikä MM-kisapaikkakaan jäänyt kauaksi. Mies kuitenkin koki ajan olevan kypsä maisemanvaihdolle, ja hän lähtikin vapailla papereilla West Hamiin.

Chuba Akpom (PAOK)
Keskushyökkääjä, 22 vuotta

Arsenalin kasvatti debytoi Gunners-paidassa Valioliigassa vain 17 vuoden ikäisenä. Läpimurtoa omassa seurassa ei kuitenkaan koskaan syntynyt, vaan vyöllä on edelleen vasta neljä valioliigaottelua. Pelasi viime kaudella Arsenalissa pari cup-ottelua ja lainattiin kevään ajaksi belgialaiseen Sint-Truideniin. Tänä kesänä myytiin Kreikkaan. Kokenutta Englannin nuorisomaajoukkuepelaajaa on houkuteltu myös Nigerian A-maajoukkueeseen.

Takuma Asano (Hannover)
Hyökkääjä, 23 vuotta

Japanilainen sai sopimuksen Arsenaliin kaksi vuotta sitten, mutta koska työlupaa Englantiin ei hellinnyt, hänet lainattiin kahdeksi viime kaudeksi Stuttgartiin. Ura jatkuu edelleen lainalla Saksassa, mutta nyt Hannoverin joukkueessa. Pelannut jo 17 A-maaottelua, muttei mahtunut Japanin MM-ryhmään.

Pelaajasiirrot – saapuneet

Kuva: Getty Images

Bernd Leno (Bayer Leverkusen)
Maalivahti, 26 vuotta

Saksalaisvahdilla on takanaan seitsemän täyttä kautta Leverkusenin ykkösvahtina, mutta nyt hän päätti vaihtaa maisemaa – tehden samalla tilaa seurassa Huuhkajien Lukas Hradeckylle. Lenon on määrä vallata Arsenalissakin ykkösvahdin ruutu itselleen, mutta epäileviä tuomaitakin miehen tason riittävyydelle on.

Leno on kyllä torjunut vakuuttavasti Werkselfissä, mutta vastaavasti mieheltä on nähty myös kalliiksi käyneitä nukahduksia. Minään suurena johtajatyyppinä häntä ei pidetä – ja kenties juuri luonnekysymykset johtivat siihen, että Kevin Trapp valittiin Saksan kolmosvahdiksi kesän MM-kisoihin. Vain 19-vuotiaana Mestarien liigassa debytoinut Leno aloitti bundesliigauransa kolmella peräkkäisellä nollapelillä, ja samanlainen startti maistuisi epäilemättä Arsenal-faneillekin. Hyvä refleksitorjuja on pätevä kaveri rankkareissa.

Emiliano Martínez (Getafe)
Maalivahti, 25 vuotta

Lainakierre vei argentiinalaisen viime kaudeksi La Ligan Getafeen, jossa peliaikaa niukasti. Reservimaalivahti.

Kuva: Getty Images

Sokratis Papastathopoulos (Borussia Dortmund)
Keskuspuolustaja, 30 vuotta

Seitsemän kautta Bundesliigassa (ja viisi niistä Dortmundissa) pelannut kreikkalaistoppari on jälleen yksi Arsenalin pääscoutti Sven Mislintatin tutuista. Kohtaa Emiratesille jälleen Henrikh Mkhitarjanin ja Pierre-Emerick Aubameyangin, joiden kanssa yhtä aikaa siirtyi Dortmundiin viisi vuotta sitten. Sokratis on pelannut 79 A-maaottelua.

Kuva: Getty Images

Stephan Lichtsteiner (Juventus)
Oikea laitapuolustaja, 34 vuotta

Jopa yllättävä värväys Arsenalin hankinnaksi, mutta tuo mukanaan aimo annoksen kokemusta. Ja miksei voittamisen kulttuuriakin, sillä Lichtsteiner juhli Serie A -mestaruutta kaikilla seitsemällä Juventuksen kaudellaan. Ahkera ja väsymätön laitakiitäjä voi pelata myös hyökkäävämmässä roolissa, ja johtajatyyppinä voi nousta hyvinkin suureen rooliin virkamiesmäisyydestä ja lammasmaisuudesta soimatussa Arsenalissa. Kriitikoiden mielestä melkoisen ”kusipäinen” pelityyli, ja voi joutua myös tuomarien silmätikuksi. Sveitsin vuoden 2015 parhaaksi pelaajaksi valittu ”Forrest Gump” on pelannut jo 103 A-maaottelua.

Kuva: Getty Images

Lucas Torreira (Sampdoria)
Puolustava keskikenttä, 22 vuotta

Uruguayn maajoukkuepelaaja muutti Italiaan jo 17-vuotiaana ja siirtyy nyt jatkamaan uraansa Englannissa. Sampdoriassa ennen kaikkea asenteellaan ja ärhäkkyydellään hurmannut keskikentän pohjapelaaja voi olla Lichtsteinerin ohella toinen tärkeä joukkueen asennebuustaaja. Arsenal maksoi 168-senttisestä pelaajasta 30 miljoonaa euroa.

Mattéo Guendouzi (Lorient)
Puolustava keskikenttä, 19 vuotta

Ranskan poikamaajoukkuepelaaja on hankinta ennen kaikkea tulevaisuutta ajatellen. Pelasi viime kaudella Ligue 2:ssa isossa roolissa.

Joel Campbell (Real Betis)
Oikea laitahyökkääjä, 26 vuotta

Kahdet MM-kisat pelannut costaricalainen siirtyi Arsenaliin jo vuonna 2011, mutta on kiertänyt sittemmin lainalla viidessä eri seurassa. Arsenalissa toistaiseksi yhteensä 23 ottelua, viimeisimmät kaudelta 2015-2016.

Lucas Pérez (Deportivo La Coruña)
Keskushyökkääjä, 29 vuotta

Saapui Arsenaliin isolla rahalla kesällä 2016, mutta sai debyyttikaudellaan aikaiseksi vain yhden valioliigamaalin. Vietti viime kauden lainalla Deportivossa, mutta kovin liekehtivää meno ei ollut vanhassakaan seurassa.

Katso Arsenalin kaikki kesän siirrot tästä.

Tiesitkö: Arsenal on pelannut pääsarjassa yhteensä 90 kauden ajan – enemmän kuin mikään muu joukkue.

Valmennus

Kuva: Getty Images

Arsenalissa puhaltavat muutosten tuulet, sillä Arsène Wengerin 22 vuoden aikakausi tuli viime kauden myötä päätökseensä. Hänen suuret saappaansa tulee täyttämään Unai Emery.

Emeryn ei kuitenkaan tarvitse yksin täyttää kyseisiä saappaita. Wenger on managerina hoitanut pitkään lähes koko seuraa, mutta nyt joukkueeseen on hankittu muun muassa Raul Sanllehi ja Sven Mislintat hoitamaan kentän ulkopuolisia asioita, jotka ovat ennen olleet Wengerin vastuulla. Emery tulee siis olemaan päävalmentaja, ei manageri.

46-vuotias espanjalainen vietti pelaajauransa pääosin Espanjan alasarjoissa, ja hänen viimeiseksi joukkueekseen jääneestä Lorca Deportivasta tuli vuonna 2004 hänen valmentajauransa ensimmäinen seura. Tämän jälkeen hän on valmentanut Almeriaa, Valenciaa, Spartak Moskovaa, Sevillaa ja viimeisimpänä Paris Saint-Germainia.

Emery on päässyt juhlimaan valmentajauransa aikana muun muassa kolmea Eurooppa-liigan mestaruutta, kahta Ranskan Cupin voittoa ja yhtä Ligue 1:n mestaruutta. Lopulta Emery sai lähteä Pariisista, sillä hän ei onnistunut kahdella kaudellaan tuomaan joukkueelle menestystä Mestarien liigassa.

Emery on valmentajana monipuolinen, sillä hän osaa erinomaisesti muovata pelityylinsä käytettävissä olevien pelaajien ja muiden lähtökohtien mukaan. Esimerkiksi PSG:ssä joukkue pelasi Ranskassa pallonhallintaan perustuvaa peliä, mutta Mestarien liigassa isoja joukkueita vastaan pelityyli oli selvästi erilainen. Vaikka euromenestystä ei lopulta Pariisissa tullutkaan, otti joukkue useita hienoja voittoja Emeryn alaisuudessa. Muun muassa Barcelona kaatui 3-0-lukemin.

On mielenkiintoista seurata, minkälaisen Arsenalin Emery itselleen haluaa rakentaa. Uusia tuulahduksia Wengerin ajoilta on varmasti tulossa, mutta voisi ennakoida, että perusideologia tulee pysymään samanlaisena. Arsenal-kannattajat toki toivovat, että tämä ideologia päivitettäisiin 2010-luvulle ja näin voisi myös uskoa tapahtuvan.

Formaatio tulee todennäköisesti olemaan 4-2-3-1 tai 4-3-3. Viime kaudella nähtyä kolmen topparin puolustuslinjaa tullaan siis tuskin näkemään.

Tämän enempää Arsenalin pelaamista on vielä vaikea tässä vaiheessa analysoida, sillä Emery on ollut joukkueen peräsimessä vielä niin vähän aikaa.

Tärkein pelaaja – Pierre-Emerick Aubameyang

Kuva: Getty Images

Arsenalilla on käytössään todella nimekkäitä hyökkäyspään pelaajia. Mesut ÖzilAlexander Lacazette ja Henrikh Mkhitarjan ovat kaikki huippuluokan tekijöitä, mutta uskomme Pierre-Emerick Aubameyangin nousevan heistä isoimpaan rooliin.

Gabonin maajoukkuepelaaja on sen tason pelimies, että hänellä on täydet mahdollisuudet nousta jopa koko sarjan parhaimpien pelaajien joukkoon ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan Englannissa.

29-vuotias pikakiituri teki viime kaudella 13 pelaamassaan valioliigaottelussa 10 osumaa ja antoi neljä maaliin johtanutta syöttöä. Jos hän pelaisi kauden jokaisessa sarjapelissä ja jatkaisi samalla tahdilla, tulisi hän olemaan maalintekijänä tai syöttäjänä noin 40 osumassa.

Aubameyang on todella laadukas viimeistelijä, taitava pallon kanssa ja hänen pelikäsityksensä kehittyi Dortmundissa erittäin hyvälle tasolle. Hän pystyy pelaamaan sekä vasemmalla laidalla että hyökkäyksen keskellä.

Aubameyang ei ole maailman ahkerin puolustussuuntaan, joten on mielenkiintoista nähdä, aikooko Emery antaa hänelle hieman vapauksia alaspäin vai pyrkiikö hän kehittämään tätä puolta Aubameyangin pelissä.

Arvio

Sija: 6

Lähtökohtaisesti Arsenal on tällä kaudella heikoin kuudesta suuresta joukkueesta – kuten viime kaudellakin – mutta sillä on täydet mahdollisuudet myös parempaan sijoitukseen. Sijoitimme joukkueen kuitenkin kuudenneksi, sillä Emeryllä on edessään paljon työtä eikä ensimmäiseltä kaudelta voi vielä odottaa liikoja.

Arsenal on reagoinut heikkoihin viime vuosiin ja aloittanut toimenpiteet sen eteen, että joukkue tulisi jatkossa jälleen taistelemaan jopa mestaruudesta. Seuran organisaatioon on palkattu kovan luokan tekijöitä ja uskommekin, että on vain ajan kysymys, milloin nämä vaikeat vuodet saadaan käännettyä. Tärkeää on kuitenkin se, ettei asioiden kanssa kiirehditä vaan Emerylle ja kumppaneille annetaan tarpeeksi aikaa.

Sijoitus kuuden parhaan joukkoon on joukkueen minimitavoite ja jokainen sijoitus siitä eteenpäin olisi ekstraa siihen nähden, kuinka sekaisin joukkueen pelaaminen pahimmillaan Wengerin viimeisinä vuosina oli.

”Uusi Arsenal” tulee tällä kaudella vasta aloittamaan pidemmän projektin ja on olemassa kaikki ainekset siihen, että tämä projekti olisi menestyksekäs. Emme kuitenkaan usko, että huippumenestystä on tulossa vielä Wengerin jälkeisen ajan ensimmäisellä kaudella.

Ihanneavaus

Kokoonpanolista

# PelaajaPositioPelipaikkaIkä
19Bernd LenoMVMaalivahti04.03.1992
13David OspinaMVMaalivahti31.8.1988
1Petr ČechMVMaalivahti20.5.1982
26Emiliano MartínezMVMaalivahti02.09.1992
20Shkodran MustafiKPToppari17.4.1992
5SokratisKPToppari09.06.1988
6Laurent KoscielnyKPToppari10.9.1985
21Calum ChambersKPToppari20.1.1995
16Rob HoldingKPToppari20.9.1995
27Konstantinos MavropanosKPToppari11.12.1997
-Krystian BielikKPToppari04.01.1998
31Sead KolašinacVPVasen laitapuolustaja20.6.1993
18Nacho MonrealVPVasen laitapuolustaja26.2.1986
2Héctor BellerínOPOikea laitapuolustaja19.3.1995
25Carl JenkinsonOPOikea laitapuolustaja8.2.1992
12Stephan LichtsteinerOPOikea laitapuolustaja16.01.1984
34Granit XhakaPKKPuolustava keskikenttä27.9.1992
11Lucas TorreiraPKKPuolustava keskikenttä11.2.1996
4Mohamed ElnenyPKKPuolustava keskikenttä11.7.1992
8Aaron RamseyKKKeskikentän keskusta26.12.1990
Mattéo GuendouziKKKeskikentän keskusta14.4.1999
10Mesut ÖzilHKKHyökkäävä keskikenttä15.10.1988
7Henrikh MkhitarjanHKKHyökkäävä keskikenttä21.01.1989
17Alex IwobiVHVasen laitahyökkääjä3.5.1996
15Ainsley Maitland-NilesOHOikea laitahyökkääjä29.08.1997
-Joel CampbellOHOikea laitahyökkääjä26.6.1992
14Pierre-Emerick AubameyangKHKeskushyökkääjä18.06.1989
9Alexandre LacazetteKHKeskushyökkääjä28.5.1991
23Danny WelbeckKHKeskushyökkääjä26.11.1990
28Lucas PérezKHKeskushyökkääjä10.9.1988

Jeremias Fisk, Heikki Kuparinen

» Kuka pärjää, kuka floppaa? Lue kattava ennakkopakettimme valioliigakaudesta TÄÄLTÄ!

Liity Jalkapallon olohuoneen sisäpiiriin!
⚽ Klikkaa itsesi Facebookiin TÄSTÄ.
⚽ Liity jäseneksi ja odota hyväksyntää