Leicesteriin kesällä 2018 Freiburgista siirtynyt toppari Caglar Söyüncü on osoittautunut kettulaumalle todelliseksi nappihankinnaksi. Jättisummalla Manchester Unitediin kaupatun Harry Maguiren paikan vaivattomasti napannut turkkilainen saattaa kuitenkin olla jo matkalla vielä suurempiin kuvioihin.

Söyüncün entisen agentin, Mustafa Dogrun lausunnot leviävät espanjalaismedian kautta.

– On mahdollista, että Barcelona haluaa hänet tänä kesänä. Seura halusi sopimuksen jo siinä vaiheessa, kun Caglar siirtyi Altinordusta Freiburgiin (2016), Dogru sanoi AS:n haastattelussa.

– Neuvottelimme heidän kanssaan silloin, ja tarjolla oli kieltämättä mielenkiintoinen projekti. Halusimme kuitenkin ensisijaisesti varmistaa edustusjoukkueessa pelaamisen, ja päädyimme siksi Freiburgin kannalle.

28 A-maaottelua pelannut keskuspuolustaja on herättänyt otteillaan Englannin kentillä laajaa kiinnostusta. Dogru mainitsee samasta liigasta yhden mahdollisuuden.

– Liverpool on ainoa valioliigaseura, joka voisi saada hänet. Myös PSG voisi olla vaihtoehto.

Pelaajan sopimus Leicesterin kanssa jatkuu vuoteen 2023, ja seuran uskotaan haluavan tästä ainakin 50 miljoonaa puntaa, eli yli 56 miljoonaa euroa.

Söyüncü on kuulunut europeleihin matkalla olevan Leicesterin ehdottomiin avainpelaajiin tällä kaudella.