Fulham kärsi jo kuudennen tappionsa putkeen Valioliigassa, kun lontoolaiset hävisivät numeroin 0-2 Liverpoolille tänä sunnuntaina.

Joukkueen päävalmentaja Slaviša Jokanović ei luonnollisestikaan ollut tyytyväinen ottelun tulokseen, mutta vielä vähemmän erotuomareiden kyseenalaiseen päätökseen ennen Mohamed Salahin tekemää 1-0-maalia.

Aleksandar Mitrović puski pallon sisään Tom Cairneyn keskityksestä, mutta avustava liputti tilanteen kuitenkin paitsioksi. Liverpool täten reagoi nopeasti, ja kun Fulham-pelaajat vielä osittain tuulettivat hylättyä osumaansa, Salah olikin jo kentän toisessa päässä avaamassa Liverpoolin maalihanoja.

Jokanovićin mielestä hidastukset Fulhamin hylätystä maalista kuitenkin näyttivät Andrew Robertsonin olleen samassa linjassa kuin Mitrović, jonka maali olisi täten pitänyt laskea.

– Kun katson videot nauhalta, Robertson on se joka ei ole pelannut tilannetta oikein ja nostanut linjaansa, kun taas minun pelaajani on linjan oikealla puolen ja teki maalin, Jokanović sanoi ottelun jälkeisessä haastattelussa.

– Yhden hetken aikan, yhden merkittävän hetken aikana, sen sijaan että olisimme 1-0-voitolla, olimmekin 0-1-tappiolla.

– Tässä maassa ei yleensä saisi epäkunnioittaa tuomareita, mutta tämä on ongelma koska tuomarit epäkunnioittivat meitä, minua ja Fulhamin kannattajia, Jokanović lisäsi.