McManaman piti Wiganin toiveen elossa

Tunnelin päässä näkyy yhä hiukan valoa. Näin ajatellaan Wiganin leirissä lauantain ottelun jälkeen. Latics nousi tappioasemasta voittoon West Bromwichin vieraana ja säilytti realistisen mahdollisuutensa sarjapaikkaan.

Kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa Shaun Maloney syötti ja Callum McManaman ampui pallon WBA-maaliin. Ottelun viimeisessä hyökkäyksessä isännät onnistuivat vielä ohittamaan Wigan-maalivahti Joelin, mutta maaliviivalla päivystänyt puolustus siivosi pallon väljemmille vesille.

Shane Long ja Gareth McAuley veivät kotijoukkueen kahdesti johtoon, mutta Wigan nousi Arouna Konéen ja James McArthurin maaleilla tasoihin ja lopulta voittoon.

Voitosta huolimatta Wigan on edelleen putoajan paikalla. Latics on kerännyt 35 ottelusta saman verran pisteitä. Sunderlandilla on kaksi pistettä enemmän. Newcastle ja Norwich ovat 38 pisteessä, mutta niillä on ottelu enemmän pelattuna kuin Wiganilla ja Sunderlandilla.

Agbonlahor lauantain toinen juhlittu sankari

Aston Villan lauantain käsikirjoitus oli lähes identtinen Wiganin kanssa. Gabriel Agbonlahorin toinen osuma 89. minuutilla ottelussa Norwichia vastaan pelasti Villalle täydet pisteet. Vielä vartti ennen täyttä aikaa tilanne näytti vieraiden kannalta kehnolta, kun Grant Holt tasoitti 1-1:een rangaistuspotkusta.

Voitto saattoi ratkaista Aston Villan säilymisen Valioliigassa, sillä putoamisviiva on nyt viiden pisteen päässä. Villalla on kaksi ottelua pelaamatta.

Sarjataulukon yläpäässä Tottenham raapi täyden pistepotin Southamptonin kustannuksella. Vuoden pelaajaksi hiljattain valittu Gareth Bale iski ottelun ainoan maalin viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa. Voitolla Tottenham nousi sarjataulukossa Arsenalin ohi neljänneksi ja kiinni viimeiseen Mestarien liiga -paikkaan.

Alakerran kolmannessa väännössä West Ham ja Newcastle tasasivat pisteet maalittomalla tasapelillä. Swansea ja Manchester City päätyivät niin ikään 0-0-tulokseen.

Putoamisensa Mestaruussarjaan jo varmistanut Reading puolestaan näytti, että se haluaa voittaa loppukauden ottelunsa. Fulham joutui taipumaan Craven Cottagella maalein 2-4. Hal Robson-Kanu onnistui Readingilta kahdesti, Adam Le Fondre ja Jem Karacan kerran. Fulhamin maaleista vastasi Bryan Ruiz.