Englanti koki jalkapallon vuoden 2018 MM-lopputurnauksen ensimmäisen tappionsa lohkovaiheen päätöskierroksella, kun Belgia oli parempi maalein 1–0 ja vei G-lohkon ykkössijan.

Molemmat joukkueet olivat varmistaneet jatkopaikkansa jo aiemmin. Tunnelma Kaliningradin stadionilla oli torstaina hyvä, mutta itse ottelusta puuttui selvästi viimeinen terävyys.

Valioliigasta Manchester Unitedin ja Sunderlandin paidasta tuttu Adnan Januzaj vastasi ainoasta maalista toisella puoliajalla.

Gary Lineker

@GaryLineker
Weird, weird game. Football when the stakes are low is basically training. A useful run out for those who haven’t featured, but nothing more.

– Outo, outo peli. Jalkapallo on käytännössä harjoittelua, kun panokset ovat vähäiset. Hyödyllinen juoksutuokio niille, jotka eivät ole saaneet peliaikaa, mutta ei sen enempää, Englannin maajoukkueen entinen maalitykki Gary Lineker tiivisti Twitterissä.

Lohkokakkoseksi jäänyt Englanti saa neljännesvälierävaiheessa vastaansa Kolumbian, joka voitti H-lohkon. Belgia kohtaa nyt Japanin, mutta toisaalta Englanti vältti turnauksen pudotuspelikaavion haastavamman puolen, josta löytyvät muun muassa Ranska, Brasilia, Portugali, Argentiina ja Uruguay.

Molemmat joukkueet lähtivät kamppailuun rotaatiomiehistöillä. Englanti teki avauskokoonpanoonsa kahdeksan muutosta ja Belgia yhdeksän – esimerkiksi Harry Kane ja Eden Hazard saivat tällä kertaa lepovuoron.

England

@England

England

@England
Our final group-stage fixture is under way. Come on England! 🏴󠁧󠁢󠁥󠁮󠁧󠁿

#threelions
We are the #ThreeLions

Ensimmäisenä maalintekoa pääsi yrittämään viiden minuutin pelin jälkeen Belgian Youri Tielemans, jonka kierteinen kaukolaukaus oli hyvä. Se suuntautui kuitenkin turhan keskelle, ja maalivahti Jordan Pickford onnistui torjunnassaan.

Seuraavan tilanteen Pickford pelasi epävarmasti, kun Marouane Fellaini puski pallon maalin edustalle. Se päätyi lopulta Englannin maaliviivan päälle, mutta hätiin ehtinyt Gary Cahill pelasti valkopaidat aikaiselta takaiskulta.

Englannin paikkojen ollessa kortilla punapaidat tulivat jälleen vaarallisesti vajaan puolen tunnin kohdalla. Fellaini otti pallon rinnallaan haltuun ja ampui matalan vedon kohti alanurkkaa. Puolustus ehti kuitenkin eteen.

Toisessa päässä Ruben Loftus-Cheek karkasi vartijaltaan Nacer Chadlilta kulmatilanteesta. Hänen puskunsa suuntautui ohi maalin.

Jälkimmäisen puoliajan alussa Englannin Marcus Rashford sai pallon kuin varkain ja haki takanurkkaa. Thibaut Courtois Belgian tolppien välissä ei joutunut töihin, sillä laukaus painui karkeasti ohi maalin.

Januzaj vei Belgian johtoon 51. minuutilla upealla vasemman jalan kudillaan. Hän sai pallon Tielemansilta, harhautti Danny Rosen ja tykitti pallon takanurkkaan Pickfordin ulottumattomiin.

Englanti haki välittömästi tasoitusta. Nuoren Trent Alexander-Arnoldin vapaapotku pysähtyi muuriin, ja sen jälkeen Courtois pysäytti vaarallisen nousun tehneen Loftus-Cheekin keskityksen.

Valkopaitojen maali oli lähellä 67. minuutilla. Vaihtomies Harry Maguire avasi pallon Jamie Vardylle, joka puolestaan vapautti Rashfordin läpiajoon. Courtois sai laukaukseen näppinsä väliin, ja pallo viuhui aavistuksen ohi maalin.

OptaJoe

@OptaJoe
25y 251d - The average age of England's starting XI tonight is their second youngest ever in a major tournament match, after vs Sweden in the 2002 World Cup (25y 207d). Cubs. #ENG #BEL #ENGBEL #WorldCup

Reilu vartti ennen loppua Belgia lähetti kentälle puolikuntoisena turnaukseen saapuneen Vincent Kompanyn, joka haki puolustuslinjassa tuntumaa ennen turnauksen tärkeintä vaihetta.

Rashfordin vapaapotku lensi yli maalin ennen Englannin seuraavaa hyvää tekopaikkaa. Pallo tuli kulmapotkun jälkitilanteessa vaihtopelaaja Danny Welbeckille, jonka kudin peitti Fellaini.

Loppuhetkillä viimeistelyä sai yrittää myös Belgian Dries Mertens. Pickford ei ollut kuitenkaan yllätettävissä, eikä Fellainikaan osunut omista tilanteistaan tolppien väliin.

MM-lopputurnaus, G-lohko, Kaliningrad

Englanti – Belgia 0–1 (0–0)
0–1 Adnan Januzaj (51 min)