MEN: Toppari saattaa poistua Manchester Unitedista tammikuun siirtoikkunan aikana

© Kuva: Getty Images

Marcos Rojo valmistautuu Manchester Evening Newsin mukaan tammikuun siirtoikkunassa tapahtuvaan seurasiirtoon.

29-vuotias toppari on jäänyt kuluvalla kaudella Manchester Unitedissa varsin pienelle vastuulle. Rojo on pelannut vain kolmessa sarjaottelussa. Lihasvammasta kärsinyt Rojo ei ole pelannut noin kahteen kuukauteen otteluakaan.

Viiden ja puolen vuoden ajan seuraa edustanut argentiinalainen on saanut Ole Gunnar Solskjærilta luvan poistua Manchester Unitedista, jos saa tammikuussa oikeanlaisen tarjouksen.

Rojo oli jo lähellä siirtyä Evertoniin kesän siirtoikkunassa, mutta lopulta siirto kaatui siihen, että Everton olisi halunnut Rojon vain lainalle ja Manchester United olisi suostunut ainoastaan myyntiin.