Newcastlen päävalmentaja Eddie Howe toivoo, että keskikenttäpelaaja Sandro Tonalin rangaistusta ei kovenneta entisestään uusien syytteiden myötä.

Tonali, 23, sai viime lokakuussa kymmenen kuukauden pelikiellon, kun kävi ilmi, että hän oli lyönyt vetoa entisten seurojensa Brescian ja AC Milanin otteluista pelatessaan Italiassa. Pelikiellon myötä hän on sivussa myös kesän EM-turnauksesta ja saa pelata seuraavan kerran vasta ensi kaudella.

Keskiviikkona Englannin jalkapalloliitto (FA) kertoi, että myös se syyttää Tonalia vedonlyöntisääntöjen rikkomisesta. FA:n mukaan Tonali rikkoi sääntöjä 50 kertaa lyömällä vetoa otteluista 12. elokuuta ja 12. lokakuuta 2023 välisenä aikana. Tuolloin hän oli jo saapunut Englantiin, sillä Tonali siirtyi Newcastleen viime heinäkuussa AC Milanista 64 miljoonalla eurolla.

Viime syksynä Tonalin agentti sanoi, että hänen asiakkaansa kärsii peliriippuvuudesta. Howe huomautti perjantaina lehdistötilaisuudessaan, että pelaajan addiktio ei päättynyt sillä sekunnilla, kun hän vaihtoi seuraa.

– Hänen sairautensa ei loppunut, kun hän muutti Englantiin. Sairaus oli olemassa, ja ihmisten pitäisi katsoa sitä sillä tavalla – ei rangaista häntä vielä enemmän, koska en usko, että siinä paneudutaan ongelman ytimeen, kommentoi Howe BBC:n mukaan.

– Meidän on suojeltava kaikkia pelaajiamme. Tämä (vedonlyönti) on kaikille avointa ja siitä on tulossa yhä suurempi ongelma yhteiskunnassa. Tämä ei ole vain Sandron ongelma.

Fabrizio Romano

@FabrizioRomano
🚨 Eddie Howe: “Sandro Tonali has really suffered enough”.

“That illness didn't stop when he moved to England... and people should look at it that way, not let's throw the book at him and punish him even further because I don't think that gets to the root of the problem”.

Linkki twiittiin.

LUE MYÖS!