José Mourinho: Tottenhamin derbyvoitto ei tullut helpolla – ”Haluan onnitella Mikel Artetaa”
Tottenhamin manageri José Mourinho sanoi Arsenalin tehneen sunnuntain Pohjois-Lontoon derbystä hankalan, vaikka ottelu päättyikin Liljanvalkoisten tyylipuhtaaseen 2-0-voittoon (lue otteluraportti).
Tottenham siirtyi jo 13 minuutin pelin jälkeen johtoon, kun Heung-Min Son viimeisteli pallon upealla kaukolaukauksella maaliverkon perukoille. Juuri ennen taukovihellystä Harry Kane tuplasi Tottenhamin johdon, eikä Arsenal saanut hyödynnettyä suurta pallonhallintaansa toisella jaksolla.
Voitto nosti Tottenhamin takaisin Valioliigan kärkeen ja jätti Arsenalin 15. sijalle. Mourinhon mukaan täysi pistepotti Mikel Artetan alavireisestä miehistöstä ei kuitenkaan tullut lainkaan helpolla.
– Tämä oli kaikin puolin iso ottelu. Ei vain siksi, että se oli Tottenham vastaan Arsenal, Mourinho sanoi Sky Sportsille voiton jälkeen.
– Haluan onnitella Mikel Artetaa, koska hän antoi meille todella hankalan ottelun. Taktisesti he olivat todella hyviä, todella organisoituja. He antoivat meille ongelmia, jotka pystyimme kuitenkin ratkaisemaan.
– Heillä on hyvää, taktista rohkeutta ja uskomaton yhteishenki. He ovat hyvä joukkue ja hän on hyvä valmentaja.
– Me luimme ottelua ja teimme vaihtoja voittaaksemme, koska 2-0 oli meidän omissa käsissämme mahtavaa ja hankalaa vastustajaa vastaan. Mutta minun pojat tekivät tänään hyvää työtä.
Jose Mourinho praises Mikel Arteta in his post-match interview
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Glen Kamaran Leeds on enää voiton päässä Valioliigasta
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”
- L’Équipe: Crystal Palacen maalitykki herättänyt Napolin kiinnostuksen – neuvottelut käynnissä
- Leicesterin päävalmentaja sai tarjouksen La Ligasta