Crystal Palace buuattiin kentältä – yleisöstä lensi esine kohti Roy Hodgsonia
Crystal Palacen kannattajat osoittivat tyytymättömyytensä keskiviikkona, kun joukkue hävisi kotikentällään Bournemouthille 0-2.
Ottelun päätyttyä kannattajat buuasivat Palacen ulos kentältä ja yleisöstä heitettiin esine kohti manageri Roy Hodgsonia.
Hodgson, 76, palasi Palacen peräsimeen viime maaliskuussa Patrick Vieiran saatua kenkää heikon tulosputken jälkeen. Valmentajakonkari käänsi joukkueen kurssin ja kesällä häntä pyydettiin jatkamaan tehtävässä.
Kuluva kausi on kuitenkin ollut haastava. Palacella on ollut isoja vaikeuksia maalinteossa, ja pelaaminen on ontunut varsinkin kotikentällä. Lontoolaiset ovat vielä yhdeksän pistettä putoamisviivan yläpuolella, mutta parhaillaan Palace on jo neljän pelin voitottomassa putkessa.
– Tosiasia on, että kannattajia on hemmoteltu täällä viime aikoina. He ovat tottuneet näkemään meidän pärjäävän hyvin kotona ja saavan hyviä tuloksia. Tällä kaudella emme ole pystyneet siihen, kommentoi Hodgson Amazon Primelle.
– Mielestäni pelaajien ponnistelut toisella puoliajalla olivat todellakin jonkinlaisen tuen arvoisia. Mutta turhauttavaa on se, että kannattajat tulivat tänne uskoen, että tästä tulisi helppo voitto Crystal Palacelle, ja siitä tuli kotitappio.
– Emme voi pakottaa kannattajia pysymään heidän takanaan näinä hetkinä. Emme voi saada heitä tekemään sitä, mistä he ovat niin kuuluisia, jos he päättivät olla tekemättä sitä.
Hodgson ei huomannut esinettä, joka häntä kohti heitettiin, mutta hän ei ollut tiedosta moksiskaan. Athleticin mukaan poliisi tutkii asiaa.
– Väitätkö siis, että tuolla on kannattaja, joka ei pidä minusta? No, se varmasti estää minua nukkumasta, sanoi Hodgson sarkastisesti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liverpoolin superlupaus Rio Ngumoha, 17, teki historiaa
- Mikel Arteta sokkitappiosta: ”Iso isku päin naamaa”
- Erling Haalandin maalikuninkuus on nyt uhattuna
- Jättimäinen käänne mestaruustaisteluun – Arsenal epäonnistui kotonaan
- Alejandro Garnacho Man United -katumuksestaan: ”Rakastin sitä seuraa”
- Valioliigan jätit kilpailevat uudesta ”Kevin de Bruynesta”
- Paul Scholes latasi suoraan Max Dowmanista ja MM-kisoista: ”Englannilla ei ole toista samantasoista”
- Mohamed Salah’n sairas tapa teki hänestä maalikoneen – ”7 tuntia päivässä”
- Arsenal ja Bayern München maajoukkuehyökkääjän kintereillä
- West Hamin murskavoitto sysäsi Tottenhamin suoran putoajan paikalle
- The Athletic: Liverpool-tähti matkalla Valioliigan suurseuraan
- West Hamin murskavoitto sysäsi Tottenhamin suoran putoajan paikalle
- Pelaajamarkkinoilla koetellaan Man Unitedia: suuri kala ei jäänyt haaviin
- Saako Norja lisää jalansijaa Valioliigassa? Kevään sensaatiopelaaja herättää kiinnostusta
- Mohamed Salah’n sairas tapa teki hänestä maalikoneen – ”7 tuntia päivässä”
- BBC: Arsenal valmis luopumaan kahdesta pelaajastaan
- Telegraph: Lisätietoja Arne Slotin tulevaisuudesta
- Romano: Ranskalaistähti valioliigaseurojen tähtäimessä
- Mikel Arteta vaatii Arsenalia lisäämään painetta Manchester Cityn suuntaan
- Arsenal ja Bayern München maajoukkuehyökkääjän kintereillä