Jermain Defoella riittää pelihaluja, vaikka oma äiti usuttaakin eläkkeelle
34-vuotias Jermain Defoe keikkuu 14 maalillaan Valioliigan kärkipäässä, vaikka muista maalikuninkuudesta kilvoittelevista pelaajista poiketen hän taisteleekin putoamisviivan tuntumassa. Sunderlandin selviytymistaistelulle Defoen maalit ovatkin elintärkeitä.
Konkarihyökkääjä uhkuu edelleen pelihaluja, mutta yllättäen Defoen lähipiiristä tiedustellaan säännöllisesti jo eläkepäivien perään.
– Äitini kyselee minulta jatkuvasti, että kuinka kauan oikein aion vielä pelata. Ja että milloin oikein suoritan valmentajalisenssin, Defoe naurahti Sky Sportsille.
– Totta puhuen en tiedä itsekään, vaan otan kaiken päivä kerrallaan. Kysyn usein ystäviltäni, kuten Les Ferdinandilta ja Ian Wrightilta, että eikö heillä ole ikävä pelaamista. Ja on heillä. Ei vain treenejä ja pelejä, vaan jätkien kanssa pukukopissa hengaamista ja sen sellaista.
Defoe osui toissa viikolla jälleen kaksi kertaa tolppien väliin, kun Sunderland otti elintärkeän 4-0-voiton Crystal Palacesta. Miehen maalijanon ja peli-ilon säilyminen onkin ”Mustille kissoille” todellinen henkireikä kevään ajan. Tai miksei kauemminkin.
– Olen aina pitänyt tärkeänä sitä, että pelaajat yrittävät pelata niin pitkään kuin voivat. Siksi olen yrittänyt pitää itsestäni huolta, sillä rakastan pelaamista, Defoe toteaa.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Ange Postecoglou summasi ensimmäisen kautensa Tottenhamissa
- Kevin De Bruyne iloitsi uransa erityisintä mestaruutta – ”Minulla on ollut vaikea vuosi”
- Kolme legendaa kasvattivat Kyle Walkerin johtajan viittaan – Man City -kapteeni listasi seuran tähtien erityiset supervoimat
- Pep Guardiola kommentoi tulevaisuuttaan Man Cityssä
- Mikel Arteta onnitteli Man Cityä ja lähetti viestin Arsenal-yhteisölle
- Liverpool-puolustajan maali kirjoitti valioliigahistoriaa
- Erling Haaland voitti jälleen Valioliigan kultaisen kengän: ”Ei se huonosti mennyt”
- Jürgen Klopp piti Liverpool-faneille hienon puheen ja laittoi yleisön laulamaan seuraajansa nimeä
- Näin FA Cupin finaali vaikuttaa Valioliigan europelipaikkoihin
- Pasi Rautiainen Viaplaylla: ”Historiassa yksi pelaaja menisi heittämällä tähän Man Cityn joukkueeseen”
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Erik ten Hag löysi positiivisen näkökulman Man Unitedin katastrofikauteen – ”Me tiedämme”
- Jürgen Klopp paljasti suunnitelmansa vapautuessaan Liverpoolista – ”En ole aiemmin pystynyt”
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä