Man Unitedin jättihankinta teki heti vaikutuksen Solskjæriin: ”Hän on johtaja”
Manchester United aloitti sarjakautensa loistavalla tuloksella, kun se kaatoi sunnuntaina Chelsean kotonaan 4-0. (Lue otteluraportti)
Marcus Rashford osui kahdesti, Anthony Martial kerran ja kesähankinta Daniel James viimeisteli illan viimeisen tultuaan hetkeä aiemmin vaihdosta sisään.
Unitedin kaksi muuta uutta pelaajaa, toppari Harry Maguire ja laitapuolustaja Aaron Wan-Bissaka, olivat avauksessa ja esiintyivät edukseen Unitedin alakerrassa.
Chelsea oli ajoittain pelissä hyvin mukana, mutta United osoitti tehokkuutensa toisella puoliajalla iskemällä kolme maalia.
Manchesterilaisten manageri Ole Gunnar Solskjær piti näkemästään.
– Toinen jakso oli meiltä loistava. Puolustumme hyvin muodossa ja hyökkäsimme hyvin vastaan. Olimme hieman onnekkaita, kun pääsimme tauolla 1-0-johdossa, mutta sitten tauko tuli, me rauhoituimme ja pelasimme hyvin toisella puoliskolla.
– Mitä paremmassa kunnossa on, sitä enemmän pystyy tekemään. Niin yksinkertaista se on. Jätkät ovat tehneet kovaa töitä, mutta tämä on vasta alku. Me voimme vielä tehdä kovaa töitä.
Victor Lindelöfin toppariparina pelannut Maguire ehti harjoitella uusien joukkuekaveriensa kanssa vain muutaman päivän ennen peliä, mutta se ei paistanut hänen esityksestään läpi. Solskjær oli todella tyytyväinen puolustuksensa uuteen päällikköön.
– Hän teki juuri niitä asioita, joiden vuoksi hankimme hänet.
– Hän on johtaja, ja hän johti takalinjaa David de Gean ja Victor Lindelöfin kanssa todella hyvin. On tärkeää, että puolustuksessa on isoja hahmoja.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Ange Postecoglou summasi ensimmäisen kautensa Tottenhamissa
- Kevin De Bruyne iloitsi uransa erityisintä mestaruutta – ”Minulla on ollut vaikea vuosi”
- Kolme legendaa kasvattivat Kyle Walkerin johtajan viittaan – Man City -kapteeni listasi seuran tähtien erityiset supervoimat
- Pep Guardiola kommentoi tulevaisuuttaan Man Cityssä
- Mikel Arteta onnitteli Man Cityä ja lähetti viestin Arsenal-yhteisölle
- Liverpool-puolustajan maali kirjoitti valioliigahistoriaa
- Erling Haaland voitti jälleen Valioliigan kultaisen kengän: ”Ei se huonosti mennyt”
- Jürgen Klopp piti Liverpool-faneille hienon puheen ja laittoi yleisön laulamaan seuraajansa nimeä
- Näin FA Cupin finaali vaikuttaa Valioliigan europelipaikkoihin
- Pasi Rautiainen Viaplaylla: ”Historiassa yksi pelaaja menisi heittämällä tähän Man Cityn joukkueeseen”
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Erik ten Hag löysi positiivisen näkökulman Man Unitedin katastrofikauteen – ”Me tiedämme”
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana