Aston Villa laittoi Chelsean ahtaalle – tehokas pariminuuttinen pelasti voiton lontoolaisille
Chelsea-luotsi Frank Lampard juhli voittoa 100. ottelussa valmentajan urallaan. Aston Villa laittoi lontoolaisjoukkueen kuitenkin hetkellisesti ahtaalle ensimmäisen puoliskon loppuhetken 1-0 maalillaan. Chelsea kuitenkin kaivoi lopulta 2-1 voiton tehokkaan pariminuuttisen ansiosta tunnin kohdalla.
Ottelun käsikirjoitus ensimmäisellä puoliskolla oli selkeä: Aston Villa laittoi bussin parkkiin ja Chelsea koitti murtaa Villa-puolustusta keskityksin, kun kuljettamalla ei läpi mahtunut. Chelsea saikin ensimmäisellä puoliskolla muutamia läheltä piti -tilanteita luotua, mutta Olivier Giroud oli toistuvasti hitusen myöhässä maalintekosektorilla.
Vastoin kaikkia odotuksia Aston Villa otti johtoaseman juuri ennen puoliaikaa. Toisin kuin toisessa päässä kenttää, Villan keskitys löytää tiensä takatolpalle kiiruhtaneelle Anwar El-Ghazille. Chelsea-maalia vartioinut Kepa selvitti vielä El-Ghazin viimeistely-yrityksen, mutta kakkospallo tippui Kortney Hausen jalkoihin, joka sutaisi pelivälineen verkkoon maalialueen hässäkän keskeltä. Tauolle siirryttiin odottamattomassa Aston Villan 1-0 johdossa.
Ensimmäistä kertaa 13 kuukauteen Chelsea-paidan ylleen vetänyt Ruben Loftus-Cheek teki tilaa amerikkalaisnuorukaiselle Christian Pulisicille 55. minuutilla. Viittä minuuttia myöhemin jenkki kiitti Lampardia vastuusta niittaamalla pelin tasoihin. César Azpilicuetan keskitys löysi vihdoin tiensä omille, ja Pulisicilla oli helppo työ viimeistellä takatolpalta peli tasoihin.
Vain pari minuuttia tasoitusmaalin jälkeen Chelsea otti 2-1 johtopaikan Giroud’n maalilla. Mason Mount levitti näppärän suorituksen päätteeksi pallon boksin reunalla odottavalle Azpilicuetalle, jonka syöttö löysi Giroud’n maalin edustalta. Kääntölaukaus otti matkalla kimmokkeen Conor Hourihanen jaloista, ja maalivahti Ørjan Nyland jäi voimattomaksi.
Aston Villan täytyi nostaa ryhmitelmäänsä, mutta tunnin mittaisen puolustusharjoituksen jälkeen kotijoukkueella oli vaikeuksia saada edes puolikkaita tasoituspaikkoja aikaiseksi. Lampardin juhlaottelu päättyi lopulta 2-1 vierasvoittoon.
Chelsea vankistaa sijoitustaan sarjataulukossa neljäntenä nousemalla 51 pisteeseen, kolmen pinnan päähän kolmatta sijaa miehittävästä Leicesteristä. Aston Villa puolestaan jatkaa pudotusviivan alapuolella. Säilymistaistelu jatkuu kuitenkin tiukkana, sillä Watford, West Ham, Bournemouth ja Aston Villa ovat vain kahden pisteen sisällä toisistaan sijoilla 16-19.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Ange Postecoglou summasi ensimmäisen kautensa Tottenhamissa
- Kevin De Bruyne iloitsi uransa erityisintä mestaruutta – ”Minulla on ollut vaikea vuosi”
- Kolme legendaa kasvattivat Kyle Walkerin johtajan viittaan – Man City -kapteeni listasi seuran tähtien erityiset supervoimat
- Pep Guardiola kommentoi tulevaisuuttaan Man Cityssä
- Mikel Arteta onnitteli Man Cityä ja lähetti viestin Arsenal-yhteisölle
- Liverpool-puolustajan maali kirjoitti valioliigahistoriaa
- Erling Haaland voitti jälleen Valioliigan kultaisen kengän: ”Ei se huonosti mennyt”
- Jürgen Klopp piti Liverpool-faneille hienon puheen ja laittoi yleisön laulamaan seuraajansa nimeä
- Näin FA Cupin finaali vaikuttaa Valioliigan europelipaikkoihin
- Pasi Rautiainen Viaplaylla: ”Historiassa yksi pelaaja menisi heittämällä tähän Man Cityn joukkueeseen”
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Erik ten Hag löysi positiivisen näkökulman Man Unitedin katastrofikauteen – ”Me tiedämme”
- Jürgen Klopp paljasti suunnitelmansa vapautuessaan Liverpoolista – ”En ole aiemmin pystynyt”
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä