Bild: Liverpool-tähti haluaa siirtyä Bayern Müncheniin – ilmoittaa tulevaisuudestaan UCL-finaalin jälkeen
Sadio Manén sopimus Liverpoolin kanssa päättyy ensi kauden jälkeen.
Osapuolet eivät ole edelleenkään päässeet yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta. Jos jatkosopimusta ei synny, on Liverpoolin myytävä Mané tänä kesänä saadakseen hänestä siirtokorvauksen.
Mané totesi torstaina ilmoittavansa tulevaisuuden suunnitelmistaan lauantai-iltana Mestarien liigan finaalin jälkeen.
Bildin saamien tietojen mukaan Mané on halukas siirtymään Bayern Münchenin riveihin. Mané haluaa uuden haasteen kuuden Liverpoolissa vietetyn vuoden jälkeen.
Saksalaislehden mukaan Manén tarkoitus on voittaa lauantaina Mestarien liiga ja sen jälkeen hyvästellä Liverpool ja siirtyä Bayern Müncheniin.
Bild kertoo Bayernin asettaneen Manén kesän siirtoikkunan ykköstavoitteekseen.
30-vuotias Mané on viimeistellyt kuluvalla kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien 23 maalia ja antanut viisi maalisyöttöä. Vuosien saatossa Mané on tehnyt Liverpoolin paidassa yhteensä 120 maalia.
Mohamed Salah sen sijaan ilmoitti jäävänsä Liverpooliin ensi kaudeksi. Myös hänen sopimuksensa Liverpoolin kanssa päättyy ensi kauden jälkeen.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Ange Postecoglou summasi ensimmäisen kautensa Tottenhamissa
- Kevin De Bruyne iloitsi uransa erityisintä mestaruutta – ”Minulla on ollut vaikea vuosi”
- Kolme legendaa kasvattivat Kyle Walkerin johtajan viittaan – Man City -kapteeni listasi seuran tähtien erityiset supervoimat
- Pep Guardiola kommentoi tulevaisuuttaan Man Cityssä
- Mikel Arteta onnitteli Man Cityä ja lähetti viestin Arsenal-yhteisölle
- Liverpool-puolustajan maali kirjoitti valioliigahistoriaa
- Erling Haaland voitti jälleen Valioliigan kultaisen kengän: ”Ei se huonosti mennyt”
- Jürgen Klopp piti Liverpool-faneille hienon puheen ja laittoi yleisön laulamaan seuraajansa nimeä
- Näin FA Cupin finaali vaikuttaa Valioliigan europelipaikkoihin
- Pasi Rautiainen Viaplaylla: ”Historiassa yksi pelaaja menisi heittämällä tähän Man Cityn joukkueeseen”
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Erik ten Hag löysi positiivisen näkökulman Man Unitedin katastrofikauteen – ”Me tiedämme”
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana